Ihmisille koiran hajuaisti ?

Heitin tähän tällaisen otsikon ikuisien pallo / litteä- Maa- keskustelujen lomaan.
Toki se on mittavin ja tärkein salaliittoteoria ikinä koskaan.

DNA- ja geeniteknologia ovat aivan uusia tutkimuskohteita ihmiskunnalle. Minähän olen aivan nöösi tuon parissa enkä siitä mitään tiedä mutta ei kai ole kiellettyä ajattelemasta?

Dolly- lampaan kaikki muistanevat.? Siinähän kloonattiin aivan samanlainen toinen lammas ja ehkä kolmas ja neljäskin kukaties.?
Moinen sai ihmiskunnan takajaloilleen ja tyrmäsivät moiset kokeilut epäeettisinä. Ne päätettiin sitten kieltää kansainvälisillä sopimuksilla.
Kuka todella uskoo että nuo kokeilut olisi siihen lopetettu?

No ei taatusti. Ne on painettu nyt maan alle ja voimme vain arvailla minkälaisia hirviöitä nuo tiedemiehet ovat labroissaan luoneet..
Kentaurit voivat jo olla todellisia ja ihmispäiset pythonit yms....

Nykyisin aivan kaikki on mahdollista koska aivojen (?) ja elimien siirtokin on jo arkipäivää.
Koiran hajuaistin siirto ihmiselle voi olla ihan pikku juttu frankenstaillemme. Sitten voimmekin miettiä kuinka tuon aistin uusi ulottuvuus vaikuttaisi käytökseemme...?
Me pojat olemme kesäterasseilla tottuneet nauttimaan ohi lipuvasta naiskauneudesta. Nytkö hajuaistimme ohjaisivat viettejämme.?

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jatkoa.....

      Taoin Googen hakulaatikkon sanat pään vaihto ja aivojen siirto ja sieltähän löytyy ihan ei aivan jokapäiväistä tietoa jotka osoittivat että en aivan hulluja sittenkään puhunut....

      • Anonyymi

        Oletko harkinnut pään vaihtoa?

        Suosittelen lämpimästi ensi tilassa.

        Isovihan aikaan kerrottiin että Venäläiset jahtasi Suomipoloja ihmis-koira hybridien avulla. Näin opettaja kertoi muinoin koulussa.

        Mainittakoon että asuin "punaisella" paikkakunnalla jossa Neukkulan ihannointi oli vallalla, ja meille näytettiin outoja propaganda-kaitafilmejä. Ei siis ollut kyse siitä että opettaja olisi ollut Neukkuvastainen, sellaisia ei sillä paikkakunnalla opettajaksi edes päässyt. Sellaisia ei itseasiassa paikkakunnalla edes haluttu olevan.

        Onneksi osasin välttää aivopesun.


    • Anonyymi

      Ihmisellä on paljon vähemmän hajuille pinta-alaa nenässä kuin koirilla, samoin aivoista luultavasti paljon suurempi prosentti koiralla käsittelee hajuja kuin ihmisellä.

      Että jos ihmistä alettaisiin tässä suhteessa muokkaamaan koiramaiseksi saattaisi sillä olla joitakin ei-toivottuja vaikutuksia: ulkonäkö saattaisi muuttua naamasta kuonomaisemmaksi; aivoissa saattaisivat matemaattis-loogiset pyrkimykset vähentyä joidenkin muiden pyrkimysten sijaan.

    • Anonyymi

      Se on pientä vielä tuo tuollainen hajuaisti ihmiselle saada vaan nyt ovat aasialaiset havainneet, jotta ihmisellä on pääkallossa samanlaiset myrkkyrauhaset kun on käärmeillä. Korona ei ole mitään sen rinnalla kun ihmiset alkavat puremaan toisiansa.

    • Anonyymi

      hyvä idea. ja miten olisi myös pöllöjen näkökyky, eli geenikorjattasiin heiman silmän toimintaa. ei tarvittaisi enää katuvaloja, energiansäästöä. Onen uneksinut myös siitä, että ihmisen pigmentti muutttaisiin korofilliksi, ei ihmiset voisivat yhteytää ravointosa, kuten kasvit, tarvittaisiin vain aurinkoa ja vettä, ja ruokapula poistusi kokonaan

      • Anonyymi

        Sitten ihosi muuttuisi vihreäksi ja Martta alkaisi heti rasismin sinua kohtaan.


    • Anonyymi

      Aloittajan kannattaisi tilata toimivat aivot postimyynnistä.

    • Anonyymi

      Et uskoisi, jos kertoisin, miksi ihmisten hajuaisti alkaa kadota. Vaikutukset ovat ilmenneet hitaasti vuosikymmenien aikana, mutta peruttamattomasti ja pahin on vielä edessä, etenkin rokotetuilla.

    • Anonyymi

      Tuskin haluaisit koiran hajuaistia. Hautuusmaalla haistat ruumiit maan läpi, paska haisisi kaikkialla, jonkun hiki haisee sadan metrin päästä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ammuskelu Härmän häjyissä

      Onko jollain enempää tietoa?
      Seinäjoki
      399
      12882
    2. Siis oikeasti S... En ymmärrä...

      Oletko se sinä joka täällä kaipailee? Kaikki täsmää.
      Ikävä
      83
      2562
    3. Onneksi olkoon sait mut vittuuntumaan

      Sapettanu koko helvetin päivän.
      Ikävä
      61
      2534
    4. Romaanien ammuskelu

      Romaanit vähän ammuskeli härmän häjy,osu sivullisiin,ja nyt nää romanit ihmettelee miksi heitä ei päästetä ravintoloihin
      Seinäjoki
      141
      2130
    5. Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa

      Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä
      Ikävä
      37
      2057
    6. Oho! Varmistusta odotellaan.

      Pitäneekö paikkansa? "🇺🇦Ukrainian drones hit a 🇷🇺Russian Tu-22M3 bomber at the Olenya airfield,"
      NATO
      171
      2018
    7. Keksin sinulle tänään uuden lempinimen

      Olet kisu-muija. Mitäs tykkäät älynväläyxestäni?
      Ikävä
      81
      1947
    8. Mitä sitten ikinä teetkin

      Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei
      Ikävä
      42
      1515
    9. Mies mistä oikein suutuit?

      Yhtäkkiä vaan häippäsit täältä... 😢
      Ikävä
      22
      1450
    10. Saanko selityksen?

      Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(
      Ikävä
      59
      1440
    Aihe