KUTSU CHIANG MAIHIN.

On koittanut mielestäni aika Pattayan rakkaiden tavata ensikerran toisensa, sekä myös minut, jonka johdosta ystävällisesti esitän tämän ehdollisen kutsun feikeille todellisuuteen.

Kutsun tänne Thaimaan Chiang Maihin internetprofiilit Neiti 2010 joka lienee olemuksensa johdosta ryhmän johtaja, sekä ryhmänsä TT Totuustarkkailija, SS, Aasi, sekä GolfAri, jotka TT:n piipahtaessa pelipaikalle, kaikki ovat täällä Thaimaassa.
Numba Hua Hinistä myös on tervetullut halutessaan.

Tällä palstalla päivittäinen käytäntö on todistustaakat ym. joten simppeleinä pääsylippuina esitän Neito ryhmänjohtajalle, sekä hänen aktiiviselle internetpuolustajalle TT:lle erittäin toteutuskelpoiset todistustaakat.

Aijaten:
TT tänään, siis tänään tulostaen taakkansa tueksi näyttöä lennostaan ja karanteenihotellivarauksestaan ja räps aijaten.
2010 sen sijaan palstan aktiivisimpana aijaajana julkaisee Thaimaan kauneimman vaimon passin leimasivuilta juhannus- ja joululeimaa, taustalla kuten edellytetty Thaimaalaista maisemaa, joka puheena olevassa asiassa uima-allas jonka taustalla kylän komein talo.
2010:n ongelmahan ei myöskään ole aijata yksi foto lapsestaan laittaen tyttösen pää sensuroiduksi vaikka koripallolla, mutta taustalla uima-altaan ritiläristeys.
Mausteeksi Neito voinee vielä laittaa juhannus- ja joulukuvaa sensuroituna vaimonsa tuhannen selfien failista luonnollisesti kasvot sensuroiden.

Edellämainitun pienen vaivannäön korvaan kustantamalla ryhmälle viikon täysylläpidon täällä Chiang Maissa.
Ohjelmaan tulee kuulumaan mm.
Juhlailta kodissamme aitojen Thaimaalaisten läsnä, jotka ovat työntekijöitämme ja joille Neito voi luovuttaa tasavertaisesti jakaen 20.000 kuin myös TT lupaamansa kymppinsä.
Kotiseutukierrosta radalla, Ballea tervehtimään, sekä jälleen yksi hauska illanvietto kylpylässä.
Radalla Neito voi näyttää taitonsa ja kisata vaikka minun kanssani.
Muutakin ohjelmaa järjestyy, mitä sitten ryhmä tahtookaan.

Miten on rakkaat, eikö nyt olisi aika kun tämä Totuustarkkailijakin pöllähtää pelipaikalle tänne Thaimaahan?

54

94

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Juu hesassa nähään? Ensi viikolla olen Helsinki-Vantaalla joten voit tulla minua kyllä moikkaamaan vaikka aseman kahvioon jos kuukausibudjetissasi on vielä löysää? Valitettavasti joudun siitä sitten lentämään reippaat 8000 kilsaa päähän ja en ihan vähään aikaan ole Suomessa, mutta hyvin siinä ehtisin sulle hyvät kesät toivottaa ja tarjoan paakkelssit?

      TT

      • Anonyymi

        Seli seli ensiviikolla alkaa tulemaan tarinaa facekaverisi matkasta omanasi ja jopa valokuvia.

        Totuus on se, että tänään sinulla ei ole kykyä tulostaa asiakirjoja valokuvattavaksi ja aijattavaksi, mutta jatka haaveilluusiotasi, sitä vartenhan tämä saitti on sinulle aktiivisessa käytössä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitenkäs että olikos se sensein kuksa jo Thaimaassa vai miksi muiden tulevistakin matkoista kyselet ennakkoon matkakuvia? Kyllä sinä olet täällä ensi viikollakin ja ehdit kyllä analysoida kaikki kuvat moneen kertaan keksien niille useitakin eri selityksiä. Kysehän ei tietenkään ole kateudestasi eikä ainoasta harrasuksestasi, vaan ihan luonnollisesta uteliaisuudesta suomikaksnelosen pattajan matkailupalstalla. Kun se kuksa saapuu sinne Chiang Maihin, niin räpsäytäppäs siitä kiva kuva Thaimaan maisemissa.

        Tulevasta matkasta ei ole asiakirjaa ja miksi kyselet .... miksi kyselet ????

        Lue aloitus ja mikäli et ymmärrä niin pyydä apua joltain joka selventää sinulle aloituksen asiasisällön.

        Anonyymiä aloittaja ei kutsunut luokseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitenkäs että olikos se sensein kuksa jo Thaimaassa vai miksi muiden tulevistakin matkoista kyselet ennakkoon matkakuvia? Kyllä sinä olet täällä ensi viikollakin ja ehdit kyllä analysoida kaikki kuvat moneen kertaan keksien niille useitakin eri selityksiä. Kysehän ei tietenkään ole kateudestasi eikä ainoasta harrasuksestasi, vaan ihan luonnollisesta uteliaisuudesta suomikaksnelosen pattajan matkailupalstalla. Kun se kuksa saapuu sinne Chiang Maihin, niin räpsäytäppäs siitä kiva kuva Thaimaan maisemissa.

        Just just joo...

    • Anonyymi

      KYSYMYS TT:LLE.

      Seurailen kirjoittelua ja oudoksun tyyliäsi totuuden miehenä itseäsi pitäen.
      Senssu kutsuu Chiang Maihin ja sinä ilkeilet Helsingin asemasta.
      Noissa muissa kommenteissa tällä hetkelläkin on asialla henkilö, jonka osalta turha mitään kommentoida.

      Jos tahdot ja eritoten kykenet uskottavuuteen rahaakin tarjotessasi, niin ehdotan sinulle että kerro selkeästi mitä Senssun tulee aijata sinulle, että sinä tänään aijaat tälle palstalle hotelli- ja lentovarauksesi sensuroituna henkilökohtaisten tietojen osalta, sekä myös ilmoitat miksi olet rahaa tarjonnut jos kerran et rahaa maksa.

      Toisin sanoen montako thaipassia kulmat ehjänä ja miksi mainitsemasi lukumäärä?
      Montako kulmat leikattua thaipassia ja miksi mainitsemasi määrä?
      Montako suomipassia kulmat ehjänä ja miksi mainitsemasi lukumäärä?
      Montako suomipassia kulmat leikattuna ja miksi mainitsemasi määrä?

      Nimimerkkien 2010, SS ja Travel vaikeneminen osoittaa sinun käytöksesi ohella aikamoista feikkeilyä.

      T: Sanotaan vaikka että olen välimies ja ymmärrän mitä tarkoittaa todistustaakka.

      • Anonyymi

        Senssu kutsuu Chiang Maihin ja sinä ilkeilet Helsingin asemasta.

        Asemasta ja asemasta.

        Kuksan kuvaa Chiang Maissa ei vain näy.

    • Anonyymi

      Hän vietti Thaimaassa viikon ja harrasti seksiä useamman naisen kanssa, tämän jälkeen oli aika palata Suomeen. Myöhemmin nuoren miehen kikulia alkoi kuitenkin kutittamaan ja näppylöitäkin oli tullut näkyviin. Mies päätti lähteä lääkäriin näyttämään sukupuolielintään. Lääkäri tutki hetken ja antoi tämän jälkeen diagnoosinsa. Kyseessä oli lääkärin mukaan mongolialainen hyppykuppa.
      Suomalainen sitten kysäisi, että milläs mokoma hoidetaan kuntoon. Lääkäri katsoi miestä ja sanoi, että ainoana vaihtoehtona on peniksen amputoiminen.
      Nuorukainen säikähti ja ei tyytynyt lääkärin diagnoosiin, niinpä hän matkusti Mongoliaan paikallisen ekspertin luokse. Suomalaismies kertoi ongelmastaan ja sanoi, että suomalaislääkäri oli halunnut amputoida koko mokoman pois.
      Mongolialaislääkäri repesi nauruun ja sanoi, että sellaisia ne länsimaalaiset lääkärit ovat, aina leikkaamassa jotta saisivat enemmän rahaa.
      Suomalaisnuori huokaisi helpotuksesta ja kysyi, että miten tämän kanssa tulisi sitten toimia.

      Lääkäri vastasi:
      ”Viikon verran, kun odottelet niin se tippuu pois itsestään.”

    • On selkeästi havaittavissa, että Pattayan rakkaiden feikkiyhteisö ei ole kyvykäs lunastamaan itselleen viikon mittaista minun tarjoamaa "riemulomaa", kun lomalipun lunastaminen edellyttäisi vain muutamia simppeleitä aijauksia.

      Voitte siis lopettaa Kuksakuvien kinuamisen ja bablat tapaamisista, kun eväät ei riitä muuhun kuin feikkeilyyn .... tänään ollen pääpuheenaihe Neidin karmat.

      Kutsuni voimassa kuluvan päivän.

      • Anonyymi

        Viikon mittainen riemuloma jorvissa, kelakortti pakollinen.

      • Anonyymi

        Ennen koiralta kusiloppuu kuin kuksa Chiang Maissa näkyy.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kohta lataan sen tänne ja mites sitten suuhun pannaan....? Kunhan vaan lopetatte luikkimisen....

      • Anonyymi

        Moi moi Sensukka, arvasin että feikeiltä loppui eväät.

        T Akateeminen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moi moi Sensukka, arvasin että feikeiltä loppui eväät.

        T Akateeminen

        Ei niillä eväitä ole ollutkaan, ellei nyt sitten eväiksi luokitella sanoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moi moi Sensukka, arvasin että feikeiltä loppui eväät.

        T Akateeminen

        Olisikin ollut pöhkö poppoo, haamujengi matkalla Chiang Maihin, yksi on paha pahoille toisen ollen hyvä hyville, kolmannen hurahtaneena uskontoon kun neljäs tarkkailee kaikkea totuutta viidennen huudellen Hyvää Yötä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisikin ollut pöhkö poppoo, haamujengi matkalla Chiang Maihin, yksi on paha pahoille toisen ollen hyvä hyville, kolmannen hurahtaneena uskontoon kun neljäs tarkkailee kaikkea totuutta viidennen huudellen Hyvää Yötä.

        Jep, ihan samaa mietiskelin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olisikin ollut pöhkö poppoo, haamujengi matkalla Chiang Maihin, yksi on paha pahoille toisen ollen hyvä hyville, kolmannen hurahtaneena uskontoon kun neljäs tarkkailee kaikkea totuutta viidennen huudellen Hyvää Yötä.

        Hei rakas palstavajakki, huomaan miten olet minua kaivannut mutta minulla on ihan oikea elämäkin. Sinullahan on kanan aivot ja siis surkea muisti, luetun ymmärtämistä tuskin ollenkaan joten melko turha tätä on kirjoittaa. Useina aiempina vuosina olemme aina pyörähtäneet chiang maissa tuossa helmi- masliskuun aikana ja olen ehdottanut sinulle tapaamista jonka jälkeen olet kadonnut palstalta ja jatkanut piipitystäsi anonyyminä reilun viikon päivät. On kaikille aivan selvää mistä se johtuu joten lopeta tuo joutava p###kanjauhanta ja jatka matkailuasi suomi24 palstalla. Terveiset sateisesta Rayongista.

      • Anonyymi
        asiantravel kirjoitti:

        Hyvin heitetty rayongin mies.

    • Anonyymi

      Onko kunnon kiljua tarjolla?

    • Sama tilanne kuin asiantravellilla on myös minulla ollut. Numerosensei kyselee kovasti Chiang Maihin monta kertaa vuodessa ja fantasioi pahoinpitelystä samaan malliin kuin Hiekkaharjun hanuristina ollessaan viisi vuotta sitten.

      Käyn Chiang Maissa 1-2 kertaa vuodessa. Nyt koronan vuoksi jäänyt käymättä siksikin että suomalainen kaveri oli vuoden Suomessa ja on vasta vastikään palannut sinne.

      Aina kun olen ollut siellä niin tämä pahoinpitelystä fantasioiva laitospoju katoaa. Katoaa täältä palstaltakin.

      Laitoin kerran kuvan Chiang Main hotellistani osoitteineen päivineen, niin fantasiamies tyytyi vaan kuittaamaan että hotellini on läävä ja että "hän ei alennu tapaamaan kaltaisiani"

      Jututimme suomalaisen kaverini kanssa (motoristimiehiä) paikallista kilpayörien virittäjää ja MP-kauppiasta ja kyselimme salaisesta moottoriradasta ja tästä ravintolakonsernin omistavasta Harley Davidson- miehestä. Ei mitään käsitystä hänellä kummastakaan eikä kellään muullakaan.

      Chiang Maissa on pikkuinen karting- rata, jossa ei voi eikä saa ajaa moottoripyörillä. Kumirenkailla reunustettu syherö ei sovellu MP- radaksi.

      Nyt Suomen juhannuksena ollaan sovittu suomalaismiesten tapaaminen ja pienet kekkerit Chiang Maissa. Paikka on vielä auki. Autolla varmaankin menen taas kuten viimeksi. Periltä vuokraan MP:n. Voi olla että ajellaan Mae Chaemiin Hessun bungaloveille, josta löytyy mukava ravintola, sauna ja allas.

      Tässä kuva sieltä parin vuoden takaa. https://aijaa.com/JB0sEY Suosittelen paikkaa ja seutua varsinkin motoristeille. Sateella tiet liukkaita.

      Me ollaan siis Chiang Maissa jussina, ja kaikki varmaankin arvaa että silläkään reissulla emme tapaa "pohjoisen miestä", syystä että hän on Suomessa kuten nytkin.

      • Anonyymi

        Pa:t unohtaa itse esittämänsä vedonlyönnin eikäole kykyä ymmärtää aloitusta.
        Alati puheenauheen muuttajat on yleisemmin myös exien piharuokintaan asettamia samasta syystä.

        S

      • Anonyymi

        Et ole ollut täällä Chiang Maissa koronaikana, hulsista kaikkea ei muista kun feikkeilee, muisteleppa kerroitko matkastasi autolla tänne muutama aika sitten?

        Jos olet Jussina tulossa, niin lueppa aloitus ymmärryksellä ja toimi mikäli et ole feikki.

        S

      • Anonyymi

        Moi 2010!

        Minäkin olen hieman omia tiedusteluja tehnyt tästä Chiang Main feikki sensenseitä. Lyhyesti; Chiang Maissa ei asu tällaista väittämäänsä henkilöä oli tulos.

        Chiang Maissa on karting- rata. Olen vaimoni kanssa siellä muutaman kierroksen käynyt kurvailemassa. Ihan hyvä rata oli. Sitä en lähde arvioimaan, että onko kokoluokkaa pieni vai iso, vai jotain siltä väliltä. Autoja pystyi valitsemaan muistaakseni kolmesta eri teholuokasta. Liivimiesten radasta mitään en ole kuullut, mutta sehän taisikin olla salainen.

        Heikin mestassakin on tuttu. Suosittelen. Kiitos muuten hienosta kuvasta. Viimeksi käydessäni uima-allas ei ollut katettu.

    • Anonyymi

      Hyvä matkavalokuva ... Navasoung Resort ..... Google ..... Kuvat.

      2010 on aina pelipaikalla vaan ei kuvissaan.

      • Ensinnäkin kerropas nyt ne sinun salaisen vedonlyöntisi säännöt? En ole kuullut niitä vuosiin.
        Toiseksi inhoan selfieitä. En halua omaa naamatauluani pilaamaan maisemaa.

        Olen käynyt Navasoung resortissa ekan kerran 2008 toisen vaimoni kanssa ja sen jälkeen prätkäilyn yhteydessä puolentusinaa kertaa. Minulla on ainakin sata kuvaa seudulta.

        Tuo kateutesi on jotakin aivan käsittämätöntä. Eikö todellakaan lääkärit voi auttaa?

      • Liikun niin paljon että en muista kaikkia reissuja ja voi mennä käyntien ajankohdatkin sekaisin joskus, tai sitten sekoitat nimimerkki 44:n matkoihin.

        Minulla ei ole ollut koskaan paniikkihäiriötä, eikä se toimi pilkkakirveenä muutenkaan. Varsin yleinen vaiva nykyään.

        Älä kiertele ja luiki, vaan kerro ne vedonlyönnin säännöt ja sitten sovitaan se tapaaminen Chiang Maissa, ok? Buddhalaisuudesta puhuminen kanssasi on kuin koettaisi opettaa simpukalle viulunsoittoa.

      • Anonyymi
        2010vuodesta kirjoitti:

        Liikun niin paljon että en muista kaikkia reissuja ja voi mennä käyntien ajankohdatkin sekaisin joskus, tai sitten sekoitat nimimerkki 44:n matkoihin.

        Ahaa joo jep jep no niin siinäpä sitä tulikin taas tuubaa.

        Et muista kaikkia reissuja mutta et muista korona-aikana käyneesi täällä.

        Nyt et olekaan ollut elokuvateatterissa saamassa paniikkihäiriötä, etkä hairiösi aikana puhu Mikkiäänellä, joo niinhän se on.
        On yleinen vaiva ja monia se vaivaakin, mutta eikös tämä pilkkakirvesoikeus ole molemminpuolinen oikeutemme?

        Olet esittänyt kolmen kaverisi kanssa vedon jokaisen ladaten 5 donaa ja ystäväsi 44 oli kerran täällä 20 donan shekkisi kanssa.
        Hyväksyin vedon ehdoin, jotka luettavissa aloituksesta.

        Olen sanonut eikä asiaa muuta naamailusi ja idioottiavustajiesi lausahdukset, ryhdy mieheksi sanojesi taakse.

        Simpukalle viulua jep, kiitos samoin.

        Niinkuin itse tiedät hyvin niin kukaan ei tule koskaan tapaamaan senseitä Thaimaassa.
        Hauskahan tuota hänen pelleilyään ja kateudessa kiemurteluaan on katsoa.
        Tässä on senseille viime matkan lähtöpäivänä otettu kuva jossa odottelen jo kuskilta viestiä matkalle Suvarnabhumiin ja Suomeen. https://aijaa.com/ncZP0g
        Mitä on sensu mieltä onko läävä ja onko pallomaha?
        Ensi viikolla tulee sitten tuoretta kuvaa niin että tuntuu. Niitä kuvia tutkiskellessa meneekin sensein koko kesä mukavasti koneen ääressä, kuten se olisi mennyt ilmankin niitä kuvia itkiessä ja nillittäessä toisten matkoja.

        Kiitän nimimerkki 2010 sinua erinomaisista kirjoituksistasi.

        TT, Jyväskylä, vaan ei kauaa

        Hanki kuitenkin matkallasi itsellesi muisto loppuelämäksesi, tapaa 2010 thaimaassa, ota kuvia teistä yhdessä ja pistä tulemaan kuvaa niin että tuntuu.

        Luin "ehtosi" ja nauroin ääneen niin että vauva heräsi. Tänks.

        Käskytät siis viittä toisilleen tuntematonta eri ihmistä tekemään jotakin sinun ohjeidesi mukaan jotta he sitten pääsisi ehdot täytettyään yhdessä tapaamaan sinua ja tuomaan sinulle rahaa?

        Onko pöljempää kuultu ikinä internetin historiassa? Tiedät hyvin ettei kukaan sinua voi tavata Chiang Maissa koska sinä olet Suomessa ja siksi laitat noin älyttömiä ehtoja jotka ei tule koskaan toteutumaan.

        Minä ehdotan paljon yksinkertaisempaa vetoa. Sinä laitat kuksan Chiang Main maisemissa HD:n tai Indianin satulalle ja räppäät siitä kuvan tänne.

        Minä laitan sinulle vastineeksi sensuroimattoman korkearesoluutisen perhepotretin altaaltamme taustalla näkyen talomme ja 5000 euroa rahaa mille tilille tahansa, jonka tilinumeron tänne ilmoitat.

        Onnistuuko tällainen ihan yksinkertainen veto? Sinun ei tarvitse laittaa minulle rahaa tässä vedossa vaan vain minä olen maksava osapuoli.

      • 2010vuodesta kirjoitti:

        Nyt lähden lastenvaunujen kanssa kävelylle, tiedän että jäät kaipaamaan ja tiedän sanasta sanaan mitä vastaat. Heippa ja kivaa päivää.

      • Anonyymi
        2010vuodesta kirjoitti:

        Nyt lähden lastenvaunujen kanssa kävelylle, tiedän että jäät kaipaamaan ja tiedän sanasta sanaan mitä vastaat. Heippa ja kivaa päivää.

        Olen huomannut että sensei poistuu palstalta aina tietyin tasatunnein. Siellä on laitosruokailu menossa paraikaa taikka joku ohjattu jumppatuokio potilaille.

        Kukaan ei myöskään ole koskaan tavannut Hua Hinin miestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei myöskään ole koskaan tavannut Hua Hinin miestä.

        Ihan yksi ja sama tyhjäpää

      • Anonyymi
        2010vuodesta kirjoitti:

        Luin "ehtosi" ja nauroin ääneen niin että vauva heräsi. Tänks.

        Käskytät siis viittä toisilleen tuntematonta eri ihmistä tekemään jotakin sinun ohjeidesi mukaan jotta he sitten pääsisi ehdot täytettyään yhdessä tapaamaan sinua ja tuomaan sinulle rahaa?

        Onko pöljempää kuultu ikinä internetin historiassa? Tiedät hyvin ettei kukaan sinua voi tavata Chiang Maissa koska sinä olet Suomessa ja siksi laitat noin älyttömiä ehtoja jotka ei tule koskaan toteutumaan.

        Minä ehdotan paljon yksinkertaisempaa vetoa. Sinä laitat kuksan Chiang Main maisemissa HD:n tai Indianin satulalle ja räppäät siitä kuvan tänne.

        Minä laitan sinulle vastineeksi sensuroimattoman korkearesoluutisen perhepotretin altaaltamme taustalla näkyen talomme ja 5000 euroa rahaa mille tilille tahansa, jonka tilinumeron tänne ilmoitat.

        Onnistuuko tällainen ihan yksinkertainen veto? Sinun ei tarvitse laittaa minulle rahaa tässä vedossa vaan vain minä olen maksava osapuoli.

        Maksava osapuoli sinä olet alkuperäisessä vedossakin.

        Lue aloitus nauraen vielä kerran ja etsi viidelle henkilölle havaitsemasi ...
        Minä kirjoitin TT:lle omastaan ja sinulle sinun omasta.

        Vauva heräsi, voi hyvänen aika sentään, nyt Namissa on kaksi haavelasta.

        Jatka feikkeilyäsi kuten olen sanonut.

        S

      • Anonyymi

        Google kuvat? Väität siis, että kuva ei ole 2010:n vaan netistä imuroitu, todisteet väitteellesi?

      • Anonyymi
        2010vuodesta kirjoitti:

        Liikun niin paljon että en muista kaikkia reissuja ja voi mennä käyntien ajankohdatkin sekaisin joskus, tai sitten sekoitat nimimerkki 44:n matkoihin.

        Minulla ei ole ollut koskaan paniikkihäiriötä, eikä se toimi pilkkakirveenä muutenkaan. Varsin yleinen vaiva nykyään.

        Älä kiertele ja luiki, vaan kerro ne vedonlyönnin säännöt ja sitten sovitaan se tapaaminen Chiang Maissa, ok? Buddhalaisuudesta puhuminen kanssasi on kuin koettaisi opettaa simpukalle viulunsoittoa.

        Juuri näin. En ymmärrä miksi paniikkihäiriö olisi jokin pilkan aihe.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Google kuvat? Väität siis, että kuva ei ole 2010:n vaan netistä imuroitu, todisteet väitteellesi?

        Väitätkö että 2010 omistaa lastenvaunut? Todisteet tatamiin.

      • Anonyymi
        2010vuodesta kirjoitti:

        Liikun niin paljon että en muista kaikkia reissuja ja voi mennä käyntien ajankohdatkin sekaisin joskus, tai sitten sekoitat nimimerkki 44:n matkoihin.

        Minulla ei ole ollut koskaan paniikkihäiriötä, eikä se toimi pilkkakirveenä muutenkaan. Varsin yleinen vaiva nykyään.

        Älä kiertele ja luiki, vaan kerro ne vedonlyönnin säännöt ja sitten sovitaan se tapaaminen Chiang Maissa, ok? Buddhalaisuudesta puhuminen kanssasi on kuin koettaisi opettaa simpukalle viulunsoittoa.

        Simpukalle viulunsoiton opettaminen on minulle uusi sanonta.

        Tutumpia ovat vaikkapa tämä: สีซอให้ควายฟัง

        Senssu tai vaikkapa NumBall voisivat selittää minulle tuon sanonnan merkityksiä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinkuin itse tiedät hyvin niin kukaan ei tule koskaan tapaamaan senseitä Thaimaassa.
        Hauskahan tuota hänen pelleilyään ja kateudessa kiemurteluaan on katsoa.
        Tässä on senseille viime matkan lähtöpäivänä otettu kuva jossa odottelen jo kuskilta viestiä matkalle Suvarnabhumiin ja Suomeen. https://aijaa.com/ncZP0g
        Mitä on sensu mieltä onko läävä ja onko pallomaha?
        Ensi viikolla tulee sitten tuoretta kuvaa niin että tuntuu. Niitä kuvia tutkiskellessa meneekin sensein koko kesä mukavasti koneen ääressä, kuten se olisi mennyt ilmankin niitä kuvia itkiessä ja nillittäessä toisten matkoja.

        Kiitän nimimerkki 2010 sinua erinomaisista kirjoituksistasi.

        TT, Jyväskylä, vaan ei kauaa

        Moi TT ja kiitos myös sinulle tuosta hienosta gookle kuvastasi;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hanki kuitenkin matkallasi itsellesi muisto loppuelämäksesi, tapaa 2010 thaimaassa, ota kuvia teistä yhdessä ja pistä tulemaan kuvaa niin että tuntuu.

        Ja tämä kommentti tuli... Hua Hinistä vaiko Chiang Maista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen huomannut että sensei poistuu palstalta aina tietyin tasatunnein. Siellä on laitosruokailu menossa paraikaa taikka joku ohjattu jumppatuokio potilaille.

        TT

        No joo... en oikein halua hyväksyä tätä, että feikki senseitä verrataan ”laitoksissa” asuviin. Minun mielestäni tämä on loukkaus laitoksissa asuvia kohtaan :(

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei myöskään ole koskaan tavannut Hua Hinin miestä.

        No joo... taas.

        Miksi joku haluaisi tavata Hua Hinin miehen?
        Onko hän edes mies?

        Vastaan itse itselleni.
        Kyllä minä haluaisin tavata tämän henkilön.
        Aha...ja....miksi?
        Hmm....

        Lähinnä oppiakseni.
        Haluat siis jälleen kerran pandaksi?
        No en, en fyysisesti.
        Älyllisesti?
        No joo, ehkä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan yksi ja sama tyhjäpää

        ”Ihan yksi ja sama tyhjäpää”

        No joo ja ihan sellainen tyhjäpää, joka on ihan täysin merkityksetön, sinulle ja minulle?

        Just.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moi TT ja kiitos myös sinulle tuosta hienosta gookle kuvastasi;)

        Mistä googlekuvasta? Omassa kännykässä se on. Tämä kuva taasen on meidän seurusteluaikana morsiamen itsensä ottama. https://aijaa.com/xNsBXe Siitä sensei ihhailemmaan siellä Kuopiossa.

        TT

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä googlekuvasta? Omassa kännykässä se on. Tämä kuva taasen on meidän seurusteluaikana morsiamen itsensä ottama. https://aijaa.com/xNsBXe Siitä sensei ihhailemmaan siellä Kuopiossa.

        TT

        Höpsistä, tuon kuvan olen nähnyt vuosikausia sitten tällä palstalla aiemmin tollanen luuranko vois hävetä olemustaan, sekä tuolla jäpällä ei ole hampaat sikin sokin ja korvapuustikorva niin kuin totuushörhöllä.
        Kaivappa sitä hotellivarausta aijaten kusipääfeikki.

        Aika kiva kuva.
        Tarkka ja ”savuton” huahinin temppelistä otettu.
        Varmaankin laatukameralla jonkun senssun ottama ollen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpsistä, tuon kuvan olen nähnyt vuosikausia sitten tällä palstalla aiemmin tollanen luuranko vois hävetä olemustaan, sekä tuolla jäpällä ei ole hampaat sikin sokin ja korvapuustikorva niin kuin totuushörhöllä.
        Kaivappa sitä hotellivarausta aijaten kusipääfeikki.

        Että sellainen vastaus. Oletko itse mieltynyt siis läskeihin ja vanhoihin naisiin? Tässä kuvassa on sama nainen ja sama mies kuin hotellin allasalueella eli siis minä. https://aijaa.com/pDoAui Kertoisitko ystävällisesti mistä kohdasta tämä neito on luuranko? Ihannepainossaan on. 160 senttiä ja 53 kiloa. Voit katsoa taulukosta mikä on ihannepaino. Se ei ole se vanha haahka joka sinun vanhoissa kuvissasi kulkee kirpputorin vaatteissa, sen verran voin kertoa vinkkiä.

        Todella kauniin ja lämminhenkisen näköinen daami kuvissa. Onnittelut! Sensein retoriikkaa lainatakseni tuo nainen on ihan eri tasoa ja laatua kuin se viiden pennin koni jota sensei on esitellyt vaimonaan. Se kun oli luokkaa rantojen entinen kynnenviilaaja kun ei ulkonäkö riittänyt edes suikkaribaariin pöydän alle. Löysävartaloinen todennäköinen alkoholistihuora joka jakoi itseään pienen sangsomin hinnalla niin kauan kuin elähti tykkänään. Mutta senseillä ei ollut varaa häneenkään. Otti ja läksi ja sankari jäi yksin Suomeeen netin ääreen kiukuttelemaan ja herjaamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Että sellainen vastaus. Oletko itse mieltynyt siis läskeihin ja vanhoihin naisiin? Tässä kuvassa on sama nainen ja sama mies kuin hotellin allasalueella eli siis minä. https://aijaa.com/pDoAui Kertoisitko ystävällisesti mistä kohdasta tämä neito on luuranko? Ihannepainossaan on. 160 senttiä ja 53 kiloa. Voit katsoa taulukosta mikä on ihannepaino. Se ei ole se vanha haahka joka sinun vanhoissa kuvissasi kulkee kirpputorin vaatteissa, sen verran voin kertoa vinkkiä.

        TT

        Toi jätkähän on ihan luuviulu, ei ihme että täytyy haaveilla 1,5 vuotta kihlattuaan, kun oikea mies olisi jo tuottanut lumppunsa suomeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toi jätkähän on ihan luuviulu, ei ihme että täytyy haaveilla 1,5 vuotta kihlattuaan, kun oikea mies olisi jo tuottanut lumppunsa suomeen.

        Holivuutissa tuo kuva ei otettuna ollen... ehkä Cannesissa.

    • Anonyymi

      Onko vuosikertakiljua tarjolla?

    • Heinä kuussa oon valmis kohtaamaan kaikki pattajan pojat puuha maassa jos se aukee. Meille on luvattu kesä retki hoivatalo Humppa Veijareista bussilla mennään koska täällä on vasemman puolinen liikenne vastaan tulijoilla. Saahaan eväät mukaan ja laulutaan matkalla reippaita matka lauluja kuten maan korvessa kulkee lapsosen tie. Näin tänään ilta lehdessä niin siistin ladan että meinasin tulla hulluksi
      https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/8d2fdf84-ec35-4a68-88e4-79e704247f59
      Lyhetetty sportti

    • Anonyymi

      Onko vuosikerta kiljua tarjolla?

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      193
      2822
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      120
      2013
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      61
      1672
    4. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      179
      1552
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      168
      1481
    6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      183
      1430
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1268
    8. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      75
      1231
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1208
    10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1121
    Aihe