Voisiko joku kertoa/listata mita Halonen on oikeasti tehnyt ensimmaisella kaudellaan Suomalaisten hyvaksi. Minulle kun ei tule mitaan mieleen. Oikein kun ajan kanssa mietin niin tulos oli tama:
Moni kansalainen uskoo Halosen hoitaneen tehtavansa hyvin, mutta mika onkaan totuus josta pienen maamme suljettu lehdisto vaikenee. Halosen todelliset ensimmaisen kauden tekemiset ovat mielestani seuraavat:
1)Amerikanvastainen puhe YK::ssa syksylla 2004 heti G.W.Bushin jalkeen.
PUHEEN SEURAUKSET:
Nokia menetti seuraavalla viikolla useiden satojen miljoonien verkkokaupan Cingularille Pohjois-Amerikassa. “Cingular ei enaa tullut ennalta sovittuun tapaamiseen”.
Carnival Cruises ei enaa tilaa Suomesta loistoristeilijoita kuten aina aikaisemmin, vaan tilaukset siirrettiin Berlusconin Italiaan. Berlusconi konservatiivina on Bushin hyva ystava ja vierailija Bushin Texasin Ranchilla, jonne kelpuutetaan vain “parhaat”. Sadat telakkatyolaiset Suomessa jaavat ilman toita ja Suomi vaille miljardiluokan kauppoja ja osaamista.
2)Miinakielto oman itsekkaan urapyrkimyksen vuoksi.
KIELLON SEURAUKSET:
Edistaakseen omia mahdollisuuksiaan edeta YK:hon, Halosen kallis miinakielto odottaa maksajaansa. Jo nyt on selvaa etta tama maanpuolustuksemme vaarantava teko tullee maksamaan vahintaan 300 miljoonaa euroa veronmaksajille. Yleensa nailla summilla on ollut tapana kaksinkertaistua (vrt. Hornet hankinta).
Ainakin nelja varuskuntaa joudutaan lakkauttamaan alueilta, joissa on muutenkin korkea tyottomyys. Puolustusvoimien on pakko saastaa, jotta miinat korvaavat uudet kalliit asejarjestelmat pystytaan hankkimaan monikansallisilta asevalmistajilta. Wall Street ja Halliburton hymyilevat jalleen Suomen “Rauhanpuolustajien” holmoilyn vuoksi.
3)Stasi-vakoojalistan piilottelu.
Halonen on edelleen jatkanut aikaisempien demaripresidenttien tavoin listan piilottelua Suopon kassakaapissa. Halonen on jopa tukenut voimakkaasti listalla olleiden demarivirkamiesten (Espanjan Sanomat) uran etenemista erityisesti Ulkoministeriossa. Viimeksi han mm. nimitti Kirsti Lintosen YK-lahettilaaksi New Yorkiiin valmistelemaan omaa tuloaan sinne. Kiitollisuusvelka vienee asioita etenpain nopealla tahdilla.
4)Kansalaisten unohtaminen
Erityisesti sotaveteraanit ovat jaaneet toisarvoiseen asemaan. Viimeisena noyryytyksena on Halosen osallistuminen tana kesana Moskovassa pidettaviin voitonjuhliin. Useimmat Ita-Euroopan johtajat eivat ota kutsua vastaan tai menevat korkeintaan arvostelemaan Stalinin ja kommunismin hirmutekoja juhlaan. Mita juhlimisen arvoista Halonen nakee Talvi- ja Jatkosodissa, joissa Neuuvostoliitto aiheutti mallemme suuret karsimykset, jotka jatkuivat vuosia sotien jalkeen sotakorvauksina ja puuttumisena sisaisiin asioihimme.
5)Epapatevat henkilonimitykset
Halonen nimitti mm. puoluetoverinsa maisteri Erkki Liikasen Suomen Pankkiin vastoin jokaisen oikeustajua. Hakijoiden joukossa oli lukuisia talouden tohtereita, mm. Sixten Korkman. Halosen linjana onkin ollut aarivasemmistolaisten aatetoverien nimittaminen vastoin vaalilupauksia nimittaa aina patevin. Myos naisten asioiden ajaminen on jaanyt muutamaa aarivasemmistolaisnaisen nimitysta lukunottamatta toisarvoiseksi ja vallan tahtipuikkoa ovatkin heiluttaneet lahinna keski-ikaiset SAK:n miehet kaikilla politiikan rintamilla.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Niin karu on totuus, mutta tyhmälle kansalle se vaan ei tahdo upota millään. Höpötetään kuin jossain Koreassa että on se Muumi-mamma ihana... Halonen on aiheuttanut välillisesti valtavasti pahoinvointia kansalaisille. Työttömät ja heikompiosaiset hieman hirvittävät itseänikin, minä kyllä pärjään, mutta tsemppiä vaan heikommilla eväillä tallajille.
vetosi&vetoaa äänestäjiin?Autuas tietämättömyys?!!
poistavan yksin köyhyyden. Eli viiden miljoonan kansa tekee saman mihin ei edes korruptiojärjestö YK pysty isommilla voimavaroilla.
Jaa, olisikohan maailmassa 1-2 mrd köyhää, eli yhden suomalaisen vastuulle jää kustantaa 200-400 muun ihmisien elintason nostaminen.
Ja >>80% kansasta uskoo tuohon lupaukseen ja on haltioissaan tajuamatta todellisuutta. Äänioikeus pitäisi noilta satuihin uskovilta jo viedä, ja ottaa heidät holhoukseen oman edun vuoksi.
Sekun on tää holhous mentaliteetti, niin voimakas meillä.
Mutta jos ihmiset voisivat hyvin ei ne äänestäisi
sossuja.Voikun ihmiset tajuaisi, että kyseiset tahot tarvitsevat kurjansa ja köyhänsä.
Tietty osa on ideolookinsa saanut kotoa aivopesuna.ESIM.Martinlaakso oli ennen punainen, mutta hyvinvoinninmyötä väri on vaihtunut.
Mutta tuleehan meille maahanmuuttajia, joista suurin osa kannattaa aivottomien aatetta.
Tajuamattaan, että kurjuus vaan jatkuu, kun ei sun tartte tehdä mitään, silti kaikki toimii...