If vakuutusyhtiön toimintamalli vakuutuksien päättämisessä

Anonyymi

Kerron tässä omakohtaisen kokemuksen miten IF kohteli minua kun vaihdoin vakuutusyhtiötä.

Olen ollut IF:llä asiakkaana yli kymmenen vuotta ja maksanut vakuutuksistani tuhansia euroja. Kaikki toimi periaatteessa ihan hyvin siihen asti kun päätin vaihtaa edullisempaan vakuutusyhtiöön.

IF:ssä oli heikot ja rajatut ehdot kaskolle, joten vaihoin yhtiötä. Tein sopimuksen uuteen yhtiöön ja he päättivät nykyiset vakuutukseni minun allekirjoittamilla valtakirjoilla, yksi valtakirja per vakuutus. Katkaisuhetkellä olin maksanut ennakkoon kaskoa ja muita vakuutuksiani jo useita kuukausia etukäteen ja näin ollen mietin, että no mites nämä maksetut vakuutukset? Jonkin aikaa katkaisun jälkeen sainkin omasivujen kautta viestin laskuhyvityksistä. Viesteissä ilmoitettiin ennakkoon maksettujen vakuutusmaksujen palauttamisesta ja pyydettiin ilmoittamaan tilinumero rahan palautusta varten.

Ilmoituksien jälkeen kirjauduin IF:n omasivuille ja kävin tilinumeroni syöttämässä ja samalla tarkastin, että mitä vakuutuksia minulla oli omasivuilla näkyvissä. Siellä näkyi voimassa olevana vain liiton jäsenetuna voimassa oleva matkavakuutus ja muut vakuutukset loistivat poissaolollaan. Tulkitsin tilanteen nähdessäni, että vakuutukset oli katkaistu.

Jäin odottelemaan rahojen palautusta. En koskaan saanut rahoja. Sain reilu puolivuotta tämän jälkeen sain kuitenkin uuden vakuutuslaskun. Silloin kävi ilmi, että IF oli omatoimisesti aktivoinut vakuutukseni(pois lukien liikennevakuutus ja auton kasko) uudelleen ja juoksuttanut hyvitysrahat näiden vakuutuksien maksuiksi.

Nyt kun olen alkanut kyselemään näiden rahojeni perään, niin pyysin ensin IF:ä palauttamaan rahat ja keskustelin puhelimessa heidän kanssa asiasta. Sain puhelimessa ilmoituksen, että ei heillä näy uuden vakuutusyhtiöni lähettämiä valtakirjoja vakuutuksien katkaisusta. Tieto oli heti suoraan ristiriidassa siihen, että kummasti sieltä oli kuitenkin autoon liittyvät vakuutukset katkaistu. Ilmeisesti ilman valtakirjoja, jos niitä ei ollut kerta toimitettu?

Ehkä autovakuutuksen uudelleen avaus olisikin ollut heille liian suuri riski. Kotivakuutus ja henkivakuutus oli kuitenkin uudelleen avattu jaTiedustelin uudelta vakuutusyhtiöltä asiaa ja heiltä tuli sähköpostilla vahvistettu päivämäärä, koska valtakirjat oli toimitettu IF:lle ja vakuutukset oli katkaistu.

No joku voisi tähän väliin todeta, että no autovakuutushan katkeaa automaattisesti, kun uusi otetaan tilalle, ja muut vakuutukset pitää itse katkaista. Tämäkin pitänee paikkansa. Mutta millä katkaiset ne, kun niitä ei sinun kirjauduttua vakuutusyhtiö sivuille siellä näy?

Pitkaan asiakkaana olleena todettakoon, että joskus olen jonkun satasen saanut takaisin, kun autoani oli vahingoitettu tai kun kotonani vuosi pesukone. Näissäkään tapauksissa IF ei täysiin korvauksiin lähtenyt vaikka minulla oli laajat vakuutukset. Omalle kontolleni jäi korvaustapauksissani perus omavastuiden lisäksi yli tuhat euroa korvaamattomia vahinkoja. Se että vakuutusehdot ovat siellä riisuttuja ja esim. tonnin korvauksessa kitsastellaan, niin myös lopuksi nähtävästi asiakkaan rahat pyritään vielä ns. ryöstämään.

Vahinkoa juoksutetuista vakuutusmaksuista minulle koitui lopulta n. 200 euroa.

Asia ei sinänsä oikeastaan vituta, koska kyseessä on suhteellisen pieni raha. Mutta ajattelin jakaa tämän kokemuksen muiden kanssa, jotta ihmiset ketkä ovat IF:ssä asiakkaana osaavat varautua samaan vedätykseen. Suomessa on paljon muitakin vakuutusyhtiöitä ja suosittelenkin kääntymään heidän puoleensa, jos haluaa rahojaan vakuutuksiin sijoittaa. Omalta kohdaltani IF osoittautui kankkulan kaivoksi ja vahvasti epäilen, että niin on myös monen muun asiakkaan kohtalo olemaan.

0

73

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Missä kokoomuksen naiset?

        Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
        Maailman menoa
        184
        4764
      2. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

        Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
        Maailman menoa
        30
        3650
      3. Finland is now Petter place

        Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
        Maailman menoa
        39
        2562
      4. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

        HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
        Maailman menoa
        157
        2237
      5. Jorma Lind kuollut

        Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
        Maailman menoa
        48
        1510
      6. Mikä on kaunein

        Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
        Ikävä
        73
        1298
      7. Mahdatko ymmärtää sitä

        Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
        Ikävä
        75
        1141
      8. Toivon että kuulut elämääni

        Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
        Ikävä
        71
        1132
      9. En unohda sua

        En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
        Ikävä
        39
        1063
      10. Kullan kemiallinen merkki on au

        Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
        Ikävä
        53
        983
      Aihe