Oletko koskaan miettinyt millaista elämäsi voisi olla kanssani? Oletko joskus nähnyt itsesi aamuteellä kanssani, hellästi kinastelemassa paahtoleivän oikeasta tummuudesta? Tai miettinyt miten istuisimme kesäiltana yhdessä alasti saunan kuistilla kuunnellen lintujen laulua joen peilimäisen pinnan kimmeltäessa ilta- auringon valoa? Kuin kaksi ihmistä kahden viimeisellä rannalla katsellen toisiaan hellästi ja ääneti, vain koska ei tarvitse puhua. Ymmärtää ilmankin.
Ikuisen kesän kukalle,
-M41-
Ikuisen kesän kukalle,
-M41-
Vastaukset 97
Vanhimmat
Onpa kauniita ajatuksia,
Oon miettinyt, niin monta kertaa. Niissä ajatuksissakin aika jotenkin pysähtyy. Jään ajattelemaan miten ihana olisi vaan katsoa toista, alkaisi hymyilyttää, tuntuisi onnelliselta eikä tarvisi edes sanoa mitään. Vain olla vaan ja tuntea onni siitä, että toinen on todella niin lähellä.
Selkein ajatus on se, että itse olisin siitä elämästä, jossa toinen olisi lähellä niin onnellinen että kaiken sävy olisi iloista ja hymyilyttäisi herkästi. Tuntuisi ihanalta kun voisi koskea toista kaiken arjen keskellä ja saisi halin niin helposti. Vaan vähän lähemmäs liikkumalla.
Oon miettinyt usein niitä asioita mistä tulisi hellää kinaa, että mitä ne olisi. Koska se tuntuisi kivalta tietää mikä toiselle on tärkeää. Ja sitten vähän vitsillä kinata siitä, että näkee kuinka tärkeää ja sitten kun tietää niin tekee siten mistä se rakas tykkää. Paitsi jos tekee mieli hellästi piikitellä niin sitten paahtoleipä tulee väärällä tummuudella ja katseella että ymmärtääkö toinen että paahtoleipänsä on väärä.
Tämä yhdelle kukkaselle pohjoiseen.
Ehkä n. 65°N paikkeille...
-ap
Eli Ouluun
Sanotaan niin.
Sinne 200k ihmisjoukkoon on hyvä sulautua sekä minun että hänen.
Täällä ollaan 60°N paikkeilla...
Aikalailla etelämpänä kuin tapahtumien keskiö Suomen keskivaiheilla on.
60°N osuu Stadin korkeudelle.
Kirjoittaa kivasti, lahja sekin. Vuosia, iltaisin. Näin ainakin luulisin.
Kevät on täällä taas ja kaikki suloiset kukan nuput. Pienet, mutta värikkäät alueet; keltaista, sinistä, valkoista.
Nautitaan ihmiset tuoksuista ja lämmön lisääntymisestä. Pikku kommentti vain, muuten aloitusi ei koske minua,
Iltaisin kirjoittelen,
päivisin välillä vastailen,
naista erästä kaipaillen.
Näen häntä usein kyllä,
väärät kamppeet yllä,
persoona silti loistaa,
sanoja harkiten toistaa.
Sehän on kivaa se,
haaveilla ja huomata kaikki se :)
Tsempit teille!
Räävimme turpaa toisillemme mustasukkaisena aamusta alkaen työkavereista, naapureista, existä ja somekavereista, kaupankassoista
En kovinkaan usein ajattele asiaa negatiivisen kautta niin koko se puoli jää ajattelematta, mutta nyt tuli sekin jostain kommentista mieleen, että me kyllä osattaisiin sopia kaikki riidat ja mielipahat. On se nähty ennenkin, että molemmilta löytyy aitoa tahtoa selvittää välejä. En siis usko, että mikään riita menisi kovin pahaksi. Tai vaikka menisi, niin kyllä se myös selvitettyä ja korjattua tulisi. Koska yksikään solu itsestä ei halua olla riidoissa, vaan rakastaa 😊 isot tunteet joo voi vähän räiskyäkin, mutta meidän on myös helppo puhua toisillemme. Eikä aina tarvitse edes puhua. Sekin on hyvä. Hänen tuskin tarvitsisi edes sanoa jos tulisi jostain asiasta vaikka mustasukkaiseksi, koska kyllä sen huomaisin sanomattakin ja yrittäisin parhaani korjata tilannetta siten että hänestä tuntuu hyvältä. On jokin herkkyys toisen tunteita kohtaan, että yrittää koko ajan lukea niitä ja välittää niistä koska ne on tärkeitä.
Samalla tavalla se koskee myös itseäni, että tunnen että hän kuulee minua hyvin vaikken sanoisi sanoin. Vaikka joskus kyllä tuntuu, että saisi vaikka huutaa keuhkonsa hajalle, että "oot niin ihana, tykkään ihan kaikessa sussa" ja siltikään toinen ei kuullut sitä. Siis nuo lauseet, miksi ne menee ohi? Kun niiden kaikista eniten toivoisin uppoavan perille. Harvoin kohtaa ihmistä, joka tuntuu siltä että kaikki huonot puoletkin on "oikein", koska ne on juuri siten kuin odottikin. Ja kaikista niistäkin tykkää, koska se vaan tuntuu jotenkin maagiselta miten hänen persoonansa ilmenee. Sitähän kaikki ihmisen puolet jollain tavalla ovat. Persoonan piirteiden ilmentymistä. Ja kun siitä persoonasta pitää niin syvällä ja vahvalla tavalla, niin tuntee vaan välittämistä ja hellyyttä ja kaikkia positiivisia tunteita kun näkee sen ilmentyvän käytännössä. Vaikea selittää mutta niin sen tunnen 😊 upposiko nyt yhtään paremmin? 😄
Aika lailla upposi ja ymmärsin. Samoin ajattelen hänestä: Vaikka välillä ärsytys nostaa päätä, haluaisin ensin äristä ja sen jälkeen suudella. Että näyttäisin kuinka kaikesta huolimatta välitän hänestä paljon. Joskus olen ärissyt jotain, ja kohta pehmitellyt sanomaani. Suutelut on vielä jääneet väliin😄. Sekin on vain tilannekysymys, ei muu.
Mulla menee nykyään niin, että jos alkaa ärsyttää ja tekisi mieli purkaa sitä kiukuttelemalla hänelle, niin muistan siinä samassa jo, että menis kuitenkin vaan viisi minuuttia ja sitten tuntisin tarvetta vetää kaikki kiukkuiset sanat takas, niin jätän sen ohimenevän kiukun menemään itsekseen ohi. Siksi siis etten kirjoittelisi 5 minuutin sisällä lepyttyäni heti anteeksipyyntöä, eli tehostan omaa kirjoitustoimintaani 😄 Sitä ärisemistä ja suutelua olisi kyllä kiva kokeilla 😘 Muutenkin vilauskin hänestä muuttaa aina oloani iloiseksi, hassu vaikutus 😊
Rakkaus on sellaista, hyvin kirjoitit.
En edes itse käsitä miksi näitä kirjoittelen. Mitään ei tule koskaan tapahtumaan minun ja hänen välillään. Tiedän sen kyllä. Meillä ei todellisuudessa ole mitään muuta yhteistä kuin sattuma viettää 40h viikossa samassa paikassa. Ei muuta. Tai mistä tiedän, enhän edes tunne häntä kunnolla pintaraapaisua syvemmältä.
Silti täällä haaveilen tyhjää, vain koska hän herättää minut eloon horroksestani. Vaihtaisin hänet monista syistä johonkin toiseen, jos joku edes puoliksi samalla tavalla saisi sykkeeni hidastumaan ja ajatukseni pysähtymään. Mutta kun ei.
On tämä surkea juttu, huvittaisi, jos ei itkettäisi. Sillä tämä on mielipuolista.
Tuo nainen ei ole minulle edes kovin ystävällinen, enää.
On kai huomannut ettei tarvitse yrittää mielistellä, kun kerran kävelen itsevirittämässäni taluttimessa muutenkin.
Mutta katsotaan kohta kuka kävelee ja kuka taluttaa. Piiska on valmiina😉
Olen siis hullu. Tai riippuvainen tuosta tunteesta, mitä hän herättää minussa. Ihan sama, ensimmäiset puutarhatontut karkasi jo aikaa sitten...
”Kivusta nautintoon on matkaa pelottavan vähän - jos edes sitäkään” 😏
Hulluus on oikeastaan melko mukavaa. Se on mukavaa hänen kanssaan. Kestämätöntä ja niin koukuttavaa!
Kiva jos joku toinenkin tuntee hulluuden helpotuksen, karanneiden muumien luoman tyhjyyden sekä omituisen ajatustenkulun värikkyyden. Tervetuloa kerhoon! Meillä on seinät leveällä ja katto korkealla.
Minusta liian tasapaksu ihminen on tylsä. Sopivasti hullu on värikäs. Hulluna naiseen tai muuten vain tärähtänyt, sama juttu.
Tämä on totta. Vaikka Toni Wirtasen sanoitukset ei aina aukenekaan...
Näin on naiselleni.
Mitä tarkoitat?
Ei ollut aloittajan kommentti.
Samaa ihmettelen minäkin.
Jollakin oli huonosti muotoiltu kommentti, koska päätyi poistoon?
Minulle ei tummuusasteella ole väliä. Mutta eihän tämä minulle olekaan..
Tummuusasteella? Sielun vai hiusten?
Pinnan. Vaikka paahtoleivästä, kuten puhe oli. Eikä niin hiustenkaan...
Hyvä juttu. Kai sentään pidät tietystä kahvilaadusta tai tietystä teestä? Ei saa olla liian kaikki käy.
En juo kahvia. Vihreää teetä.
Sinulla on siis tarkka maku? Pidätkö makkarasta saunan jälkeen? Vai onko soijanakki enemmän sinun juttusi?
😲soijanakki? No ei ei..
Vastaan välistä, että olin syömättä lihaa jotain 15 vuotta, mutta aloitin 5 vuotta sitten syömään uudestaan. Tykkään makkarasta, mutta siinä mulla sitten onkin tarkka maku jos jossain. Soijanakkikin ok.
Hyvä. Soijanakki on karseeta. Ja en ole ranttu mies.
Jätän bratwurstit väliin, ettei mene jutut liian piiloseksuaaliseksi.
😀 soijanakki on paholaisen keksintö, ja bratwurstit myös
Ootko ikinä edes maistanut? Epäilen, että et... Pelkkä nimi paketissa aiheuttaa karseuden tunteen? 😂 toisaalta ehkä hyvä niin. Liekö edes terveellisiä nuo soijatuotteet.
Laadukas lihaisa on siinäkin asiassa paras.
Mutta kesäillassa saunan jälkeen voisin oikeassa seurassa syödä vaikka soijanakkeja herkutellen. En huomaisi niitä kuitenkaan. Vain hänet, vartalonsa ja katseensa... Taitaisi jäädä kaikki syömättä ja juomat juomatta😆
Soijanakkeja syönyt 2-3kpl. Grillattuna, muutaman oluen jälkeen. Ei ollut elämys...
Aito liha on aito asia. Soijatuotteet on uskomattoman prosessoinnin tulosta, eli kaukana lihasta.
Jokseenkin tärähtänyt ketju, jos haaveilukysymyksestä päädytään soijanakkiin🤣
Multa meinas ihan mennä ohi loput soijanakkikommentit, onneks nyt näin ne 😂 Mitään väliä millään haaveilulla, kun nyt päästiin kerrankin asiaan 😂 Aloittaja sanoit kyllä jo aiemmin ketjussa, että sulta on karannut puutarhatonttuja, niin tuskin tämä kauhean suuri ihme on, että ketjusi on nyt päätynyt soijanakiksi. Enää puuttuu vain että se poistetaan täältä ja siirretään ruokapalstalle.
Ja kiitos, nyt tajusin, mikä sen sellaisen 50-lukulaisen seksikkään kotivaimolookin tarkoitus on! Kiinnittää miehen huomio muualle siitä, että ruoka paloi ja imuri oli epäkunnossa 😄
On joo niin prosessoituja ne soijanakit, ettei ne mitään terveellistä ole. Mitä lähemmäs luonnollisuutta ruuantuotannossa pääsee sen parempi yleensä, ainakin vähän yksinkertaistettuna. En itse syönyt lihaa vuosiin, koska olin sitä mieltä, että jos haluaa sitä syödä pitäisi se kyetä itse metsästämään/teurastamaan. Tai ainakin ymmärtää että se tulee eläimestä eikä vaan rasiasta kaupan hyllyssä. Muttei mulla muiden ihmisten syömisten kanssa mitään ongelmia ikinä ollut tai ole. (Tilaisuus ymmärtää väärin ja ketju on kohta kannibalismissa) Oon aina kyllä kyennyt tekemään liharuokaa vaikken itse syönyt.
Joo luulen että mulla olisi ihan sama, että ei yhtään mitään väliä millään seikalla kuin vain hänellä, jos hän olisi vieressä. Keskittymiskykyä ja aivokapasiteettia ei riittäisi tai niillä ei olisi halua eikä kiinnostusta enää mihinkään muuhun kuin häneen sen jälkeen kun hän on tarpeeksi lähellä.
Yritän kovasti hillitä itseäni etten sano enää mitään kommenttia tästä ruoka-aiheesta kun ajatukset alkaa pyöriä miehen läheisyydessä 😶😄 tuntuu hieman ansalta... 😂
Samaa ajattelen n-n
Miten sulle nyt kukaan voisi olla muuta kuin ystävällinen 😊
Ehkei asiat ole niin helppoja hänellekään. Jos hän huomaa tilanteen saavan sussa aikaan kipua ja on siitä ihan sydän syrjällään. Koska ei haluaisi aiheuttaa hankalia tunteita ihmiselle, josta välittää. Kun ei sanoilla voi parantaa niitä, vaan halauksella, läheisyydellä ja ajalla. Joita ei ole läsnä. Niin tulee surullinen olo.
Ehkä hänkään ei osaa ratkaista tilannetta. Tietää vain ettei ne tunteet katoa ja kiinni on.
Tai siis hetkinen, ollaanko tässä kohta jo kiinni kaulapannassa.. pitääkin vähän varoa mihin jää kiinni 😄 no ei vaan, just oikeeseen mieheen oon jäänyt kiinni. Mutta silti hänen pitää vähän juosta että saa hihnan kiinni. Mutta vain vähän, oon ihan hidas. En oikeesti halua karkuun, haluun nähdä mitä tapahtuu 😋😘
Onneksi voin luottaa aiemmin aiheuttamiini patoumiin, koska en just nyt kykene aiheuttamaan niitä lisää, vaikka se asetelma talutushihnasta ja piiskasta on kyllä sellainen että hyvä että kykenen hillitsemään kieltäni 😄😉 multakin myös pari puutarhatonttua karannut 😄
Ai sinä olet tulossa taluttimeeni? Sieltä jostain, ihan vapaaehtoisesti? Muista että se piiska löytyy myös
No oon utelias, minkä sille voin 😄
Pitäisikö mun vai pelätä. En osaa.
Ja kaikkea tätä olen miettinyt, samalla tietäen sen turhaksi. Hän ei minulle lämpene, ennenkuin h-vetti jäätyy, tai minusta tule rikasta perijää. Tai sitten tapahdu jotain erikoisen odottamatonta. Pelkkä oma haaveilu ja hänelle naamatusten lirkuttelu ei auta.
Oletko koskaan miettinyt miltä hän näyttäisi uima- asussa, hiukset märkänä ja vartalo vettä valuvana, juuri vedestä nousseena? Minä olen miettinyt, ja toivoin veden olevan silloin hiukan viileää😉. Muodokas vartalonsa märässä uimapuvussa, hiukset laskeutuisivat rinnoille, joissa nännit nöpöttäisivät terhakkaasti. Uuh..
Ja sitten heräsin taas arkeeni.
Miehenä tiedän ettei viileä vesi ole meille toivottavaa. Tai ainakaan kovin edustavaa: Jäähtyneet närhenmunat ei speedoja pahemmin täytä😆
Mua on jostain syystä seurannut aina alitajunnassa ja häneen liittyvissä haaveissa vesi. Jopa niin paljon, että oon jo kauan sitten ollut varma että me saatettaisiin yhdessä saada tyhmä idea vaan hypätä veteen. En todellakaan tiedä miksi, mutta siis alitajunnassani erittäin tuttu tunne tuo keho märkänä oleminen 😅 Joskus mietin sitä todella, että miksi ne mielikuvat on niin vahvoja juuri vedestä, rannasta ja hänestä. Mietin sitäkin, että ollaanko me jossain oudossa kvanttifysiikan lakien kaltaisessa eri mahdollisuuksien todellisuudessa, jossa oltaisiinkin tunnettu lapsista asti, aina menty yhdessä salaa rannalle. Ehkä oltaisiin. Mä ainakin olisin hänen vuokseen kyllä karannut ikkunasta illalla.
Tarviiko niiden haaveiden edes niin katkeamattoman tunnelmallista olla? Oikeastihan se siis menisi niin, että viileästä vedestä noustessaan jaksaa ehkä noin 3 sekuntia näyttää kauniilta ja sitten vilunväristykset vie voiton ja tulee ehkä spontaani kiljahdus ja hampaiden kalisemiset ja sellainen eläimellinen hengissäselviytymisvaisto kytkeytyy päälle etsimään lämpöä 😄 Joka siis olet siinä tilanteessa sinä. Ja sun keho on vaan ensiapu, pitää päästä vielä kunnolla lämpimään ennen kuin aivot toimii 😊 Kaikilla ei ole kovin hyvä kylmänsietokyky... 😅 Kyllä siis mäkin sinne viileään tai kylmäänkin veteen menisin, mutta lopputulos ei ehkä oo haaveiden elegantti merenneito 😄 kuin siis sen muutaman sekunnin mieliksesi, ja sen jälkeen epätoivoinen lämmön tarvitseminen, että kalina loppuu 😂 Olet täysin eduksesi, jos sulla on syli, jossa lämmitellä 😊
Olet vain tylsistynyt.
Se on osaksi totta. Mutta en ole vain tylsistynyt, on tässä muutakin fiilistä takana.
No mitäs se semmoinen tunne on? Ehkä ratkaisu on jossain muualla kuin siinä naisessa.
Niin se ratkaisu varmasti onkin. Mutta tunne siitä naisesta on vahva ja pitkäkestoinen. Vähän kuin yrittäisin paeta voimakentästä vielä vastoin omaa tahtoani. Jäinkö siksi kiertoradalle?
En oo edellinen, mutta mietin yksi päivä, että ehkä olisi hyvä vaan aloittaa asioista puhuminen hieman tavoitteellisemmin. Siis selvittää kaikki mitä voi. Jos toisella on jotain sydämellä niin kertoa ne mitä haluaa ja yrittää yhdessä saada kaikki ajatukset ja tunteet hyvään järjestykseen ja käsitellä kivut ja sellaiset yhdessä. Huolimatta siitä miten asiat menee tai ei mene. Ainakin se toivottavasti auttaisi vähän. Ei tarvisi ainakaan haudata itsensä sisälle niitä asioita, vaan yhdessä hoitaa ne käymällä niitä läpi edes vähän.
Kyllä. Yhdessä puhuminen on parasta, kun saa purkaa sydämeltään kaikki mitä siinä hetkessä tuntee tarvetta sanoa. Yliannostusta tulee välttää, vaikka olenkin mestari kaatamaan liikaa asiaa toisten päälle. Käsijarrua pitää joskus osata käyttää.
Mäkin osaan kaataa liikaa toisen päälle kyllä, mutta toisaalta jos jotain positiivista siitä pitää löytää niin kyllä munkin päälle saa sitten myös kaataa ihan reippaasti. Ei haittaa mitään, osaan kyllä ottaa sen vastaan eikä se liialta tunnu. Tunteet tulee ulos niin kuin ne tulee, antaa tulla vaan. Kyllä ne sitten käsittelemällä menee paremmaksi. Ne voi olla niin kuin ne on. Ainahan voi vaikka hetken aikaa vitsailla ja puhua eri aiheesta, mutta tunteet saa olla kaadettuna siihen välille ihan niin ylitsevuotavasti kuin ne tulee. Tarvii vaan sitä aikaa ja käsittelyä niin kyllä ne sitten järjestyy jotenkin ja molemmilla on parempi olo, kun kumpikin saa asioita sydämeltään. Hyvää yötä 😊
Tutulta kuulostaa. Olen itse miettinyt sitä, että miksi lähes tuntematon ihminen vaikutti/vaikuttaa niin. Tekee lähtemättömän vaikutuksen ja täyttää ajatukset. Kaiken sen näen melko outona tapana jäädä kiinni toiseen ihmiseen mielessään.
Ei sitä pysty itselleen perustelemaan, jos joku kolahtaa kerrasta. Joku toinen tekee sen hitaasti ajan saatossa, silti kumpaakaan ei pysty perustelemaan.
Olisi hienoa, jos voisin kaataa kaiken hänen niskaansa, ja vain odottaa vastausta johonkin. Mutta ahdistaisiko se häntä liikaa? En halua ahdistaa, vaan olla välitön ja niin lähellä kuin hän sallii.
Hyvää yötä sinullekin, On aika laittaa pää tyynyyn minullakin.
-M41-
Eikö oo vähän outoa ajatella, että ahdistaisiko toista tietynlainen puhuminen? Hänen itsensähän vastuulla omat tunnereaktionsa ovat. Jos jostain syystä ahdistaisi niin ei se maailmaa kaada, sitten vaan sanoisi ihan normaalisti, että se aihe tuntuu vaikealta ja haluu vaihtaa puheenaihetta. Eihän se sen kummempaa ole.
En tietty voi puhua kuin omasta puolestani, mutta mä kyllä jaksan sen niskaan kaatamisen varsin hyvin. Eikä se tunnu mitenkään vaikealta edes. Tosin se johtuu kyllä ehkä kahdesta asiasta. Jos ajatellaan, että on karkeesti jaettuna kahdenlaisia ihmisiä järki-ihmisiä ja tunneihmisiä. Niin oon selvästi järki-ihminen. Tunnen kyllä vahvasti, mutta tunteet on alisteisia järjelle. Se tekee tunteista luontaisesti helpommin hallittavia, koska niiden sellaisen voimakkaan suoran kokemisen sijaan järki pyrkii tutkimaan ja ymmärtämään niitä. Joka siis on myös huono asia ja syy miksi tykkään ihmisistä, jotka kokevat omat tunteensa liikoja niitä järkeilemättä. Kumpikaan tapa ei siis ole toista huonompi tai parempi, ne vaan on erilaisia. Ehkä toisiaan täydentäviä.
Ja siis mitä tuohon asioista puhumiseen tulee, niin se on paljon helpompaa mulle tunneihmisen kanssa, vaikka se olisi mitä niskaan kaatamista. Koska siinä on kuitenkin luonnostaan jokin erilainen pohjavire kuin järki-ihmisillä. Se tuntuu siltä, että itsekin oppii jotain.
Ja se toinen syy miksi jaksan aikalailla minkä vaan niskaan kaatamisen on se, että oon sellainen että ajattelen aina, että mikä ikinä asia onkaan niin paras kuitenkin että tietää. Myös sen raa'an totuudenkin. Koska jostain syystä pidän sitä tietoa arvossa vaikka se tuntuisi kauhealta. Koska tieto on ratkaisun avain. Ja sehän sitten johtaa siihen, että mun on aina pakko myös lukea kaikki uutiset kaikesta kauheastakin ja kaikesta mistä tulee huono olo moneksi päiväksi. Koska oon aina ollut tällainen, niin oon varmaan jotenkin siedättänyt jo omia aivojani siihen. Oon kuullut siitä myös aika suoraan kommenttiakin, että muut ihmiset ei kestä sitä samaa mitä itse pidän pääni sisällä, niin mun pitää muistaa etten puhu kaikista ajatuksista mitä siellä on. Koska se on muille liikaa. Ymmärrän kyllä joo sen.
Ei siis ahdista se asioiden käsittely sinällään. Mutta ehkä joskus joidenkin järki-ihmisten kanssa se voi mennä sellaiseksi vatvomiseksi, josta ei oo hyötyä. Kun ne omat ajatukset on pyörineet järjellisesti omassa päässä kuitenkin aika monta rinkiä jo. Niin ei ne ehkä tarvi uusia järkikierroksia. Minusta tuntuu paremmalta, kun joku purkaa omia tunteitaan ja sitä asiaa käsittelee siinä samalla. Se antaa uutta näkökulmaa ja se järjellinen prosessi tuntuu tarpeellisemmalta jos siinä on vielä tunteita jotka jotenkin tarvii sitä käsittelyä. En tiedä osasinko selittää ymmärrettävästi. Vastakohdat toimii siinä yhteen luonnollisesti, joten luota itseesi ja ole just sellainen itsesi kuin olet. Se varmasti toimii parhaiten.
Tässä+on+taustalla+muutakin,+siksi+joudun+miettimään+kahdesti+ennen+minkään+sanomista.+Ettei+tule+liian+vaikeaa+lukkoa,+josta+emme+löydä+ulospääsyä.
Se on tärkeää ettei mee pahempaan solmuun, mutta ehkä ajoinkin takaa juuri tuota oman olon käsittelyä mistä kirjoititkin.
En tiedä onko vaikeille tunteille oikeasti edes muuta keinoa, joka auttaa kuin niiden ilmaiseminen jollain tavoin. Puhumalla ja kirjoittamalla niistä toisille on hyvä, koska siinä saa kommenttia takaisin ja ne eri näkökulmat voi auttaa suhteuttamaan asioita tai avata omille ajatuksille uusia reittejä.
Tuntuu kyllä joskus, että ne niin sanotut miesten maailman tavat käsitellä tunteita hukuttamalla ne alkoholiin tai johonkin fyysiseen toimintaan kuten tappeluun tai seksiin, on enemmänkin käsittelyn sijasta sitä, että ne käsittelemättömät tunteet purkautuvat tavalla tai toisella. Eikä ne varmaan niillä tavoin järjestykseen mene, purkautuvat vain. Joka sekin tietty on hyvä asia, että purkautuvat, mutta kyllä sellainen pitäisi muiden ja itsensäkin ymmärtää viestiksi siitä, että ne tunteet vaatii ihan sitä käsittelyäkin.
En oikein tajua sitä miksi miehillä on usein niitä rooleja etteivät puhu tunteistaan. Oma isä esimerkiksi. Ei ollenkaan. Ja se on jotenkin tuntunut niin oudolta, kun tottakai lapset nyt ymmärtää asioita puhumattakin ja omissa vanhemmissa se on niin päin, että isä on selvästi herkempi, mutta vetää sitä roolia ettei puhu mitään tai ei ikinä näyttä juuri edes surua saati itkua. Oon kyllä nähnyt, että se itkee mutta vahingossa. Ja äiti taas on luonteeltaan selvästi kylmempi ja tunteettomampi, en kuvaisi sanalla herkkä. Mutta on jotenkin vähän sellainen kaiken huomion itseensä vetäjä. Siis jos vaikka joku kuolee, niin vaan äiti on omasta mielestään surullinen ja tarvitsee kaiken tuen ja huomion. Siis vaikka kuollut olisi ollut isän vanhempi. Sitten me lapset jotenkin aina totuttiin pomppimaan tuossa oudossa kuviossa, että äiti, eli se todellisuudessa vähemmän herkempi, vaatii että ollaan ihan sen vieressä antamassa nenäliinoja vaikka isällä olis käsikin murtunut ja tarvii apua kukkaseppeleen kanssa. Sitten se lapsi joka on kuitenkin karannut isän tueksi sai myöhemmin äidiltä loukkaantuneet itkut toiminnastaan. Kun ei "teidän isä mitään tunne". Muutenkin aina hautajaisissa tuli kuunneltua sitä miten "kukaan ei tunne mitään" Yleensä siis joku miehistä, joka ei itkenyt. Ilmeisesti se ulkokuoren esitys menee noin hämmentävän vahvasti joillekin ihmisille läpi. Tai sitten se vastaa johonkin omaan tarpeeseen, jossa muilla ihmisillä ei ole tunteita niin voi keskittyä omiinsa. Tai jotain. Mutta tuntuu kyllä, että on tullut aika tarpeeksi nähtyä tuota roolitusta ja se ei toimi, se on poikien vankila.
Ja näkeehän sen ihan suoraan lapsistakin, että pojat tuntee ihan yhtälailla, haluu lohdutusta, halin, jutella jne. Ei ne osaa padota asioita sisälleen, mutta varmasti oppivat sen jos ympäristön odotukset ja reaktiot tekee sen niille. Ja se ei oo hyväksi. Jos on oppinut jotain mikä ei oo hyväksi pitää opetella pois siitä. Vaatii kyllä vahvuutta, mutta luotan kyllä siihen että miehet karistaa vielä ne roolit jotka oikeasti aiheuttaa vaan henkistä pahoinvointia. Säkin oot ehkä oppinut ulkopäin annettuna sen roolin, ootko? Mutta osaat silti kirjoittaa sun tunteista tosi hyvin.
Eikä se siis mitään haittaa jos niitä tunteitaan käsittelee "perinteisillä" tavoilla, mutta vaikka siitä alkoholin juomisesta pitää sitten oikeasti itse hyväksyä se että juo sitä kipuunsa. Jottei aiheuta itselleen sillä lisää huonoa oloa. Siis ettei se oo sellainen hups, söin suklaalevyn ja nyt tuntuu huonolta vielä itsestänikin. Vaan mielummin että aion nyt syödä suklaalevyn enkä stressaa siitä että syön. Jottei vaan kasaa huonoa oloa itselleen.
Opittu tunteiden hallinta on tosiaan miesten riesa. Sitä odotetaan Suomessa pojilta jo n. 10- vuotiaasta alkaen. Älä ole neiti, älä pillitä, ei isot pojat/ miehet turhasta itke ym. Sitä kautta oppii patoamaan tunteensa, oli ne sitten positiivisia tunteita tai surua. Tämän vuoksi vaatii uskallusta näyttää tunteitaan, siksi moni jättää ne näyttämättä. Minäkin, liian monesti.
Pitäisi aina kaikessa ulkoisessa paineessa muistaa se, että ihmiset isona massana ei toimi kovin fiksusti. Joten siitä isosta massasta säteilevät odotuksetkaan eivät välttämättä ole kovin fiksuja. Tai parhaimmillaankin ne edustaa sellaista ajattelukyvyiltään täysin keskivertoa ihmistä, joita siinä massassa on eniten. Ei siis välttämättä mitään kovin kirkkaita ajatuksia ikinä niissä odotuksissa.
Naisille on paljon vähemmän odotuksia kuin miehille, ainakin Suomessa ja tässä ajassa. Etten oikein osaa varmaankaan samaistua, mutta mua on aina häirinnyt sellainen stereotypioittaminen. Ihmisillä ei kovin usein tunnu olevan kovinkaan kummoista moniulotteisuuden tajua. Mikä ehkä näkyy noissa odotuksissakin. Kuvitellaan kai, että ominaisuudet menisi jotenkin stereotypisesti. Vaikka eihän ne mene. Voima ilmentyy kyllä päivänselvästi myös itkemisenä esim. lapsissa. Se pitää minusta aika hyvin paikkansa yksilöissä, että mitä enemmän älyllinen kapasiteetti poikkeaa keskiverrosta ylöspäin, sitä enemmän kaikenlainen yksilön intensiviteettikin kasvaa. Mikä ei oo kovin tunnistettu asia. Siitä tuli mieleen, että jos kiinnostaa, niin kannattaa lukea sellaisesta teoriasta kuin positiivinen disintegraatio. Itse ainakin oon kokenut ne ajatukset hyödyllisiksi ja avaavat ajatuksia hyvään suuntaan. Vähän tälleen sivuhuomiona, kun se tuli nyt mieleen.
Ja todellisen tunteesi ohella, pistät pläskiksi...
Todellista tunnetta en pysty kanavoimaan hänelle, joten sama pistää vaikka pläskiksi. Kun tilanne on tämä 🙊🙉, miten tehdä muuta?
Onpa hankala tapaus, ehkäpä lähestyt häntä siellä, missä näette. Miksihän se on vaikeaa.
Ole silti vapaasti, mitä haluat 🙂
Olen vapaasti hullu. Muuten vaan, ja hiukan myös hänen vuokseen. Turhautuneen miehen hätähuuto, kuin E. Munchin Huuto- taulussa?
Ehkäpä hän tykkää hulluista tosiaan, kun olet tähän johtopäätökseen päätynyt. Moni varmaan tykkää, se on kiinnostavaa varmasti 😌
Tai siis minä ainakin tykkään. Aloitus on kaunis. Sinä kaunis. Rakkaus on hullua. Hyvää yötä. Mitään muuta niin toivo kuin rakkautta sinulle hänelle
Ja minullekin.
Enpäs kerrokaan. Ota selvää, jos musta jotain haluat.
Kysymällä sekin tietysti selviää. Kysyminen, vastaaminen ja keskustelu vasti molemminpuolista halua ja aikaa. Onko sitä? Siinä se suurin kysymys.
Sen pitäisi olla vihreää japanilaista tai valkoista teetä. En syö paahtoleipää aamupalalla mutta käytän sitä tehdessäni lämpimiä voileipiä. Olen enemmän järvi- ja meri-ihminen kuin joki-ihminen. Joet on liian sameita ja ahtaita minulle mutta kesäilta saaristossa ja/tai meren tai järven rannalla kiinnostaa. Saunaa rakastan ja mökkeilystä pidän. Osata kuvata kesäillan tunnelman kauniisti, kuka sitten oletkin!
pidä paahtoleipäs ei tommosesta vässykästä oo mieheks makuukammarissa
Aliarvioi naista.
Miten?
Ei luota siihen, että jos puhuu todella, miten asiat on omana itsenään, tämä ottaisi sen hyvin ja toimisi fiksusti.
Näkökanta se tuokin on. En epäile ettei hän ottaisi sitä fiksusti. Hän on vain sen verran salaperäinen etten saisi selvää mitä hän todellisuudessa siitä ajattelisi.
En oo, sillä mä syön puuroa aamiaiseksi.
Voihan sitä hellää kinastelua pitää vaikka puuron oikeasta sakeudesta, suolan määrästä, haudutusajasta ja mimkä kera se kuuluu syödä. Se kaikki aamulla alusvaatteissa, kevyt hehkeä jälkipuna poskilla😉.
Mistä vain kinastelu kuulostaa tuossa asetelmassa hyvältä 😊 ...Tai siis itseasiassa ei! Hänhän saattaisi käyttää tilanteen hyväksi ja taivutella minut rakastamaan vaikka parsakaalipuuroa, jota on maustettu hunajalla ja sinapilla. Nyt kun tarkemmin asiaa mietin, niin hieman huolestuttavaa kyllä miten tehokkaasti hän onnistuisi pehmittämään jokaisen ajatukseni 🤔😚 Ja hänen ei tarvitse edes yrittää, tapahtuu luontaisesti. Onneks oon edes jonkin verran itsepäinen(paitsi ehkä sen aamukäsittelyn jälkeen), niin ei mene hänelle liian helpoksi.. 🥦🥣🤤
Romanttista höttöähän se tuo on. Se kaikki muu on niitä likasia sukkia ja jarrukalsareita väärissä kasoissa ja paikoissa ja tyhjä jääkaappi ja väsyneet raivarit ylösjätetystä vessanpytynrenkaasta ja väärin puristetusta hammastahnatuubista ja miten tänäänkään ei jaksa seksihirviölle alistua tai höylätä ja puunata että kiihottaisi.
No thanx.
En siis oo aloittaja, mutta mun pitäisi varmaan joskus kirjoittaa joku tällainen arkinen kuvaelma. Sain tästä inspiraatiota 😂
Naisena tekstistäsi tuli jotenkin huono olo.
Jäin vielä miettimään voisiko hän ajatella istuvani kanssani veneessä katselemassa auringonlaskua samalla heitellen uistinta veteen? Tai laiturinnokassa yhdessä onkien, ja katsellen miten kohon liikkeelle saamat aallot rytmikkäästi säteillen lopulta yhtyvät suuremmaksi aalloksi? Kuin me, jotka voisimme yhdessä vahvistua suuremmaksi aalloksi murtaen esteet edestämme. Katselisin miten auringon valo taittuu hiuksiisi muuttaen ne iltaruskon väreihin. Näyttäisit siinä henkeäsalpaavalta. Se olisi viimeisen rannan päätös hetki.
Tuo mielikuva oli sellainen, että tunsin siitä iloa ja liikutustakin 😊 Se kertoo itselle jotain tunteiden syvyydestä, kun mielikuva pysäyttää niin. Vaikka toki omien tunteideni syvyydet tiedän muutenkin 😊 Aaltomielikuva oli myös hieno. Niin se menisi.
Oon miettinyt paljon muutenkin omia mielikuvia. Tai aavistuksia, intuitiota, mitä se onkaan. Koska "tiesin" alussa aika hyvin mitä tää on. Se oli siis se sellainen intuition häilyvä tieto, jota en tietenkään silloin täysin osannut edes hyväksyä ja järjellisesti räpiköin sitä vastaan.
Ja nyt taas on ollut se intuition tieto, joka tässä kohtaa sanoo että tää on vielä pitkä tie. Ettei se ratkea niin helposti kuin haluaisin. Ne unelmat on saavutettavissa ja edessä, mutta niin kummallisen polun kautta. Se ajatus häiritsee. Tuntuu että yritän koko ajan valmistaa itseäni siihen, että miten kestäisin olla erossa hänestä niin kauan. Alitajuntaisesti yritän varmaan valmistaa häntäkin siihen. Että eletään nyt se mitä meillä on aikaa, jos vaikka maailma menisi sekaisin ja joudutaan eroon. Siten että ollaan mahdollisimman vahvoja ja annetaan voimaa toisillemme että päästään yli siitäkin esteestä nimeltä maailma. Ei enää mitään syviä kuiluja ja kipua. Vaikka mitä tapahtuisi. Haluan huolehtia että hän voi hyvin, koska tiedän jo että se ajatus että hän voi hyvin auttaa itseänikin. Ajattelen, että mitä vain voi olla. Mutta meidän pitää valmistautua siihen että voidaan vielä joutua kulkemasn pitkä tie. Koska se sama intuitio, joka tiesi tämän kaiken sanoo niin. Vaikka kuinka sydämestäni haluaisin että olisi helpompaa. Se on se, mikä mua häiritsee. Kaikki muu on jotenkin aina ylitettävissä.
Ja mietin toki, että onko tää sittenkin vain pelkoa. Mutta ei, se on se intuitio. Eikä se oo niin huono pohjavire kuitenkaan. Raskas, muttei huono. Se tarkoittaa, että kaikki on mahdollista eikä rakkaus tai unelmat katoa. Ne joutuvat osoittamaan vahvuutensa vain.
Olen nähnyt mielikuvissani, kuinka työnnän sut tornitalon parvekkeelta kohti pudotusta asfalttiin. Älä pelkää. Et tunne mitään.
Kauniisiin uniin.
Kuka nähnyt ja kenestä? Minä en ainakaan ole, ellei se ole sellainen uni, jossa molemmilla on siivet 😊 ei ap.
...ja pyllyssä pitkä pyrstö.
Aika kova viha pitää olla, jos haluaa työntää jonkun parvekkeelta alas asvalttiin. Asutko tornitalossa vai miksi tuo mielikuva?
Olit tänään kaunis niin,
sua salaa ensin vilkuilin,
lähelles hiljaa hiippailin.
Hymyilit kun huomasit,
mitä lie siinä mietit,
pilke silmässä työtäs teit.
-M41-
Ajatukset on jumittanut erääseen mieheen. Jos vastaavalla intensiteetillä olisin ajatellut jotain muuta asiaa, niin olisin varmaan jo keksinyt ikiliikkujan 😄 Mies voi kyllä ottaa siitä itselleen kunniaa, että ehdin vähän vähemmän ajatella sitä miten saan romautettua tiettyjä rakenteita ja systeemejä. Moni ihminen varmaan pitäisi huomioni vetämistä niistä pois vähintään papukaijamerkin arvoisena suorituksena. Mutten oo niin kauhean huolissani itse, jää vain enemmän romautettavaa lapsilleni 😄
Mutta siis outoa tää kaipaus, kun niin paljon ja intensiivisesti ajatellut, mutta mitään ratkaisua ei keksi. Taitaa lipsua liian herkästi unelmointiin...
Hyvää yötä 😊
Nostan vanhan ketjun uudella ajatuksella: Oletko ikinä nähnyt mielessäsi meitä yhdessä jossakin tietyssä paikassa? Jos, niin missä?
Minä olen nähnyt unia, joissa sinä olet mukana milloin missäkin. Yleensä olet vain statisti kommentoimassa jotain. Enkö uskalla vapaasti unelmoida sinusta, vai tunteeko järkeni minut paremmin kuin minä itse?
Joko on aika ymmärtää päästää irti?
M41
Joo, vedessä. Mutta tuntuu se ajatus itsestänikin jostain toisesta ulottuvuudesta olevalta. Koska siinä on epätodellista rauhaa ja muita sellaisia tunteita, joita en täysin liitä mihinkään.
Joskus kauan aikaa sitten mun unessa oli aina sellainen hylätyn, vähän tehdasmaisen oloinen talo.
Ja aina oon jotenkin ajatellut sitä, että nukutaan yhdessä. Vaikkei siis paikka olekaan ja paikka siinä ajatuksessa merkityksetön.
Mulla varmasti on suuria ongelmia sen kanssa etten uskalla antaa itseni unelmoida vapaasti. Käytän paljon energiaa tunteideni hillitsemiseen ja teen sitä sillä että yritän vääntää unelmointia pois päältä. Sehän ei tietysti onnistu kovin hyvin, mutta jos en tekisi niin, niin nää tunteet kuluttaisi. Oikeasti on aika kuluttavaa kaikenlaiset rakastumisen tunteet. Ruokahalu katoaa ja toinen jatkuvasti mielessä. Jotenkin aika kauheeta että kuinka pitkään ne tunteet voi vaan jatkua ja syttyä uudelleen ja uudelleen 🤯😂😊
Sun pitää ajatella mikä itsellesi on parasta. Tuntuuko susta helpommalta päästää irti?
Irtipäästäminen olisi ehkä helpointa, mutta kaiken jäädessä selvittämättä, en antaisi sitä itselleni koskaan anteeksi. Ensin pitää keskustella hänen kanssaan, vasta sen jälkeen voin päästä irti. Muuten jossittelen maailman tappiin asti.
Oon ihan samaa mieltä ja tuo on kaikista järjellisintä. Voin ainakin kokemuksesta sanoa, että itseä auttoi joskus paljon se ajatus, että pystyin sanomaan itselleni että ainakin yritin vaikkei onnistunut enkä olisi voinut tehdä kauheasti enempää. Ei tarvinut jossitella.
Se on hyvä, että hoidat noita tunteita paremmaksi joiden tiedät jäävän helposti syömään sisältä. Se on fiksua ja kestävin pohja mitä itselle voi rakentaa.
Mäkin haluan, että keskustellaan hänen kanssaan näistä meidän väleistä. Että mitä tässä pitäisi oikein tehdä ja mitä me tehdään. Tuntuu, että pitää selvittää tätä.