YLE edelleen epäluotettava

Anonyymi

Viime päivinä YLE on kovalla metelillä uutisoinut Ruotsissa esiintyneitä väkivallantekoja jotka ovat kohdistuneet naisiin. Puheet ovat olleet kovia ja on vaadittu kovia rangaistuksia naisiin kohdistuvista rikoksista.

Jotakin jäi koko ajan sanomatta nyt, kuten aina muulloinkin:

1. Miehet kokevat väkivaltaa paljon useammin kuin miehet ja hyvin usein myös naiset ovat hyvin väkivaltaisia, sekä miehiä että naisia kohtaan. Tästä ei saa puhua.

2. Ruotsin väkivaltaisuudet, jotka ovat kohdistuneet naisiin, ovat pääosin maahanmuuttajien ja enimmäkseen muslimien aikaansaamia, johtuen heidän kulttuuristaan ja tavoistaan. Heille naisilla ei ole samaa arvoa kuin miehille. Tästäkään ei saa täällä puhua sanaakaan. Täällä maahanmuuttajat ovat pyhiä uhreja ja heitä ei saa loukata.

YLE ajaa voimakkaasti militanttifeministien agendaa jota tehdään totuudesta piittaamatta.

Vastaavia esimerkkejä tulee esille vähän väliä YLEn toiminnassa. Esimerkiksi pedofiiliset väkivallanteot ovat ikäviä ja niistä syytetään aina miehiä. Kuitenkin vuosittain myös naisia tuomitaan eri oikeusasteissa näistä rikoksista. Niistä ei saa puhua.

Olen syvästi pettynyt YLEn tapaan uutisoida ja raportoida näitäkin asioita.

5

240

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yle toimii muissakin asioissa epäluotettavasti.

    • Anonyymi

      Yle ei toimi tasapuolisesti.
      Ohjelmissa hallituspuolueet saavat kehua toimintaansa
      ja opposition mielipidettä ei huomioida ollenkaan.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Yle kehuu hallitusta ja haukkuu oppositiota.
      Ei ole tasapuolista.

      • Anonyymi

        Apunen tuottaa valemediaa , kuten aikanaan Aamulehdessä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      105
      1790
    2. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1460
    3. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      45
      1260
    4. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      23
      1010
    5. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      176
      868
    6. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      810
    7. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      48
      752
    8. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      201
      723
    9. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      16
      723
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      40
      656
    Aihe