Tuo säätiö teki monipuolisen tutkimuksen Suomen kunnista jakaen ne neljään kategoriaan.
Kontiolahti on ainoa P-K:n ykköseen sijoittuva kunta. Joensuu kuuluu kakkoseen ja liki kaikki muut neloseen.
Pitääkin alkaa arvostaa kyseistä tutkimuslaitosta.
Kalevi Sorsan säätiö nostaa Kontiolahden huippujen joukkoon
14
288
Vastaukset
- Anonyymi
Hyvin on Kontiolahden pullat uunissa! Oikeita ratkaisuja ovat tehneet kunnan päättävät elimet. Kehitys mennyt oikeaan suuntaan, kun aikaa ei ole tuhlattu riitelyyn. Myös osaamista ollut keskeisillä paikoilla. Kiitos
- Anonyymi
Tulevaisuudessa tarvitaan yhtesityökykyisiä , aloitteellisia sekä fiksusti kantaaottavia sekä puheenvuoroja käyttäviä päättäjiä.
- Anonyymi
Kontiolahden "menestys" johtuu täysin Joensuun siivellä elämisestä.
Työpaikkaomavaraisuus on vain 50 prosentin luokkaa eli verotuloistakin tulee vähintään puolet kunnan rajan toiselta puolelta.
Siinä mielessä kunnan johto on onnistunut että on kaavoittanut Lehmoon joensuulaisille tontteja. Muuten johdossa ei ole ollut mitenkään alyn ja ymmärryksen jättiläisiä.
Erilaiset konsultit ovat vieneet ja höynäyttäneet johtoa milloin mitenkin päin, varsinkin matkailuun vetoamalla. - Anonyymi
Kyllä kaikilla mittareilla mitattuna hyvin on olosuhteisiin nähden pullat uunissa, ulkopuoliset ovat arvion tehneet. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun Kontiolahtea on kehuttu ja kehutaan, eikä varmasti viimeinenkään mikäli järki pysyy päätöksenteossa edes vähänkin tähän saakka hyväksi koetulla tasolla.
- Anonyymi
Vastatkkaapa kehujat yhteen kysymykseen. Jos Kontiolahti olisi Joensuusta yhtä kaukana kuin vaikka Juuka, olisiko Kontiolahden väkiluku kasvanut 6500 hengellä viimeisen 40 vuoden aikana, kuten nyt?
Politrukit kyllä osaavat kehua itseään (vaalitkin tulossa) että kaikki hyvä on heidän ansiotaan ja jotkut höpelöt vielä uskovat noihin juttuihin.
Väestön kasvukin on pysähtynyt kovasta markkinoinnista huolimatta.- Anonyymi
Kontiolahden kehitys alkoi 40 vuotta sitten kun Esa Haapala aloitti ampumahiihtostadioninsa rakentamisen.
Kunta on kehittynyt rinta rinnan ampumahiihdon kanssa ja sen ansiosta. Kiitos sille kenenelle se kuuluu. - Anonyymi
Ilman maakuntaa ja ympäristökuntia ei Joensuu olisi mitään, kaikki rahat kannetaan Joensuuhun, revi siitä.
- Anonyymi
Joensuun ja sen naapurikuntien kehitys viime vuosikymmeninä on isolta osin yliopiston ansiota. Se on tuonut väkeä, vireyttä, elinvoimaa ja uskoa tulevaisuuteen.
Ilman yliopistoa Joensuu olisi hiljalleen hiipuva kaupunki Savonlinnan tai Mikkelin tavoin.
Joensuun kasvu on heijastunut naapurikuntiin niiden väestön lisäyksenä ja elinkeinoelämän vilkastumisena.- Anonyymi
Ruotsin kuninkaiden ja venäjän keisarien perustamat paikkakunnat kaupunkioikeuksineen ovat keskimäärin kitkuttaneet jollain tapaa vuosisatojen ajan eteenpäin, myös täällä suomensyrjässä. Muut sitten niin ja näin.
- Anonyymi
Tuo on totta, yliopisto on tuonut järjen valoa maakuntaan. Kontiolahdessa maakunnan koulutetuin väestö. Ilmankos on 5 tähden kunta. Maistereita valtuusto pullollaan.
- Anonyymi
Tunnen muutamia valtuutettuja ja voin sanoa että aika himmeä on se valo, mutta onneksi kunnalla on ollut hyviä neuvonantajia kuten Haapala.
Ilman häntä kunnan matkailuelinkeino (mitä se sitten lieneekään) olisi vaisua.
Hän ansaitsaitsisi ansioistaan (ratsastaja)patsaan torin keskelle muiden suurmiesten tapaan.- Anonyymi
Ja hevosen perrään nelipyörärattaat jossa olisi köytettynä joojoo miehet ja naiset
kunnanvaltuustosta ja virastotalolta...
- Anonyymi
Villen markkinointi alkaa tuottaa tulosta:)Huhu kertoo , että kauppa oli viettänyt syntymäpäiviä ja kauppias oli tiedottanut juhlavieraana oleva Kalevi Sorsan.Paikkansa oli pitänyt lasten uima-altaassa pihalla oli ollut kumisorsa jonka kaulassa nimilappu Kalevi.
- Anonyymi
Kontiolahti säilyykin huippujen joukossa, koska Keskustalla on niin hyvä ehdokaslista. Tietoa, kokemusta, koulutettua porukkaa, uutta nuorta voimaa. Johtavan puolueen asema on taattu ja siksi Kontiolahti menestyy myös jatkossa! Äänestän ilomielin kunnan vakaata kehitystä turvaavaa Keskusta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2504526Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1242961Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412722Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741700Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1051543Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn171437- 521285
- 921216
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2021067- 471055