Lähdin taannoin Tallinnaan kuvaamaan venäisten Pronssisoturin siirtoa läheiselle hautausmaalle. Luvassa oli suuret mellakat ja keskustan myymälät vuorasivat näyteikkunansa vanerilevyillä.
Hulinat jäivät aika pieniksi ja sunnuntaina ne olivat kokonaan ohi. Olin kuitenkin kuvaamassa keskustassa. Luokseni saapasteli 2 likkasta juttusille. Toinen oli pikkuinen mustatukkainen tyttö; hiukset pyllyyn asti.
Teki heti asiansa tiettäväksi. 50 € ja sillä siisti.
Vietimme pari oikein mukavaa päivää ja ihastuin kovin tähän kaunottareen. Oli venäläinen ja nimeltään Julija; puhui hyvin ontuvaa enkkua. 19vuotta oli hällä ikää.
Ehdotin että voisin viedä hänet pienelle etelän lomalle koska ei ollut missään koskaan käynyt. Annoin rahat passin hankintaan.
Julija tuli sitten luokseni Stadiin ja sovittuna päivänä lensimme Kyproksen Limassoliin Aurinkomatkojen opastuksella.
Julija tykkäsi pulikoida hotellin altaalla ja kaunista oli sorjaa vartaloaan ihailla.
Sen oli huomannut myös matkallamme ollut suomikarju joka kysäisi että mistä sää oot tollasen löytäny..?
- Tallinnan kadulta; vastasin todenmukaisesti.
Katutyttö kadulta.
13
146
Vastaukset
- Anonyymi
Tässä huomaamme naziMartan salaiset yhteydet Venäjän tiedustelupalveluun.
Tämä Julija kiristää nazia salaisista perversioista.
Pakottaa tämän sitten raportoimaan Suomi24:ssä havaitsemistaan Venäjän vastaisista kirjoituksista? - Anonyymi
Oikeasti tässäkin on taas sellainen homo-eroottinen tarina, Julija kun kuulostaa ihan drag-taiteilijanimeltä.
Mutta kuka minä olen tasa-arvoisia arvostelemaan.Nostan kirjoitukseni ylös koska minua on epäilty Venäjän vakoilijaksi.
Uskon että Mr Putin ja hallituksensa saavat kaikki tietonsa paskalehdistöstämme ja siellä makeat naurut vain purskahtelevat ilman myötävaikutustani.
Tarinan Julija sortui sitten amfetamiiniin. Pyyteli minulta muutaman kerran rahaa kunnes parin lähetyksen jälkeen kyllästyin ja sen lopetin.
En tiedä mitä tälle ennen niin ihanaiselle tytölle nyt kuuluu.
Uskon että ei lainkaan hyvää, liekö elossakaan?- Anonyymi
ViktorAtaman kirjoitti:
Nostan kirjoitukseni ylös koska minua on epäilty Venäjän vakoilijaksi.
Uskon että Mr Putin ja hallituksensa saavat kaikki tietonsa paskalehdistöstämme ja siellä makeat naurut vain purskahtelevat ilman myötävaikutustani.
Tarinan Julija sortui sitten amfetamiiniin. Pyyteli minulta muutaman kerran rahaa kunnes parin lähetyksen jälkeen kyllästyin ja sen lopetin.
En tiedä mitä tälle ennen niin ihanaiselle tytölle nyt kuuluu.
Uskon että ei lainkaan hyvää, liekö elossakaan?Montako nikkiä sillä hullulla on?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Montako nikkiä sillä hullulla on?
On monta ja anonyymit päälle.
Anonyymi kirjoitti:
Montako nikkiä sillä hullulla on?
Kiitos Persekärpäselleni kyselystään.
Ryhdyn tässä niitä muistelemaan.
nazi oli ensimmäiseni joka poistettiin liian suuren suosion (n. 20 000 vastausta) saaneena.
Ylläpito perusteli poistoa saamistaan mahtimääriä koskevista valituksista pahennusta herättävästä nimimerkistäni.
Olin saanut lempinimen nasu joten ajattelin hyödyntää sitä ei niin paheksuttavana ja ehkäpä jopa hieman myötämielisyyttä herättävänä ja vaatimattomuuttani osoittavana nimimerkkinä. Tästä nimim. nasuvaan.
nasuvaan sai myös paskaa niskaan vaihtelevista mielipiteistäni mm. naisten asemaa koskien.
Päätin osoittaa sukupuolineutraaliuttani seuraavalla nimimerkilläni Martta. Halusin todistaa tällä että myös miehet voivat synnyttää koska tiedemiehetkin sen ovat todistaneet. Olen kovan luokan feministi enkä pyrkinyt nostamaan valkoisia heteromiehiä jalustalle vaan tuuppaamaan heitä alas.
Olen sitä mieltä että musta rotu on paras ja polvistun joka ilta heitä kuvaavan kotialttarini alle rukoillen valkoisen rodun tuhoa.
Martan päällekin ryhdyttiin kumoamaan kaikenlaista sontaa joten ajattelin palata juurilleni. Siksi vaatimattomaksi entiseksi sotilaaksi ja yrittäjäksi josta minut myös todellisessa elämässä tunnetaan.
Eli hyväksi jätkäksi...... :-)- Anonyymi

Eli hyväksi jätkäksi...... :-)Sanot olleesi yrittäjä.
Kertoisitko jotain firman nimiä joita johdit/omistit? - Anonyymi
ViktorAtaman kirjoitti:
Nostan kirjoitukseni ylös koska minua on epäilty Venäjän vakoilijaksi.
Uskon että Mr Putin ja hallituksensa saavat kaikki tietonsa paskalehdistöstämme ja siellä makeat naurut vain purskahtelevat ilman myötävaikutustani.
Tarinan Julija sortui sitten amfetamiiniin. Pyyteli minulta muutaman kerran rahaa kunnes parin lähetyksen jälkeen kyllästyin ja sen lopetin.
En tiedä mitä tälle ennen niin ihanaiselle tytölle nyt kuuluu.
Uskon että ei lainkaan hyvää, liekö elossakaan?Entisenä sotilaanahan olisit hyvin osannut auttaa tuossa loppulauseessa.
Toivottavasti tuo ei ollut tunnustus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entisenä sotilaanahan olisit hyvin osannut auttaa tuossa loppulauseessa.
Toivottavasti tuo ei ollut tunnustus.Minä en loppulauseesta tiedä mutta kiva oli Martan tarina.
Vetäkää te muut käteenne.
- Anonyymi
Haukut minua persekärpäseksi vaikka en ole kärpänen tai kiinnostunut sinun perseestä.
Älykkyytesi ja sivistykseksi on erittäin huonoa, älykkyyttä et voi saada mutta sivistystä kylläkin.- Anonyymi
Mikä persekärpänen ja missä sellainen on?
Anonyymi kirjoitti:
Mikä persekärpänen ja missä sellainen on?
Kovin on totista torvensoittamista ja pahaa mieltä nykyinen keskustelu joten ajattelin piristää sitä tällä tosielämän kauniilla rakkaustarinalla.
- Anonyymi
Tunnistan sinut mustavalkoisien profiilikuvien käytöstä. Oletko jo yli 70 vuotias, jotenkin vaikuttaa siltä. Itse olen 65 v mies ja taitaa olla, että joskus näen sinun kirjoittelevan YouTubeen kuten minäkin.
Oma YouTube kanavani eli käyttäjätunnukseni alkaa J-kirjaimella ...
Olemme aika paljon samaa mieltä asioista.
Olemme huolissamme Suomen kohtalosta, etenkin islamin leviämisestä ja päättäjien harjoittamasta mamutuksesta ja matujenkin lepsusta kohtelusta.
Terveisiä S:lle, häneltä ei ole pitkään aikaa enää tullut hyviä filmejä YouTubeen. No, tulee jotain hyvin lyhyitä turhanpäiväisiä pätkiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain2689409Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja
Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve52811Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim2452028Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha1051940- 1441447
SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918
kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,711438Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa
Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..1311373Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko931016- 71931
- 40848