Helikobakteeri ja sen hoito

Anonyymi

Hei!

Olen 50 nainen ja erinäisiä vatsavaivoja ollut koko iän. Ei kuitenkaan sellaisia, että olisivat varsinaisesti haitanneet elämää, ehkä olen oppinut elämään niiden kanssa.
Vajaan 1,5 v ajan minulla on oikean kylkikaaren kohdalla ollut kipua, ei kovaa, mutta ”jäytävää”, kumartuessa tuntuu välillä kun joku kääntyisi sisuskaluissa ympäri. Kävin heti lääkärissä ja tuolloin ultrattiin ja todettiin rasvamaksa. En käytä lainkaan alkoholia, mutta olen ylipainoinen, nuorempana olin aina hyvin hoikka, alipainoinenkin.
Tuo kylkikipu on välillä myös poissa tai ainakin hyvin vaimeana tuntuva.
Röyhtäilen paljon ja ulosteen koostumus vaihtelee toisinaan, nykyään värikin on joskus keltaista. Käytän Gavisconia närästykseen vaihtelevasti, en tarvitse joka pvä. Ääneni on usein käheä, käytännössä aina. Toisinaan on palantunne kurkussa. Lihakseni ovat olleet vuosikymmeniä totaalisessa jumissa, fysiatri on todennut muutama vuosi sitten, ettei enää mikään fysioterapia niihin auta.
Nyt vatsani on ollut kipeä vajaan pari viikkoa. Kävin lääkärissä, lääkäri hätäisesti paineli vatsani, joka oli yläosasta todella kosketusarka. Sain lähetteen labraan, jossa todettiin mm. helikobakteeri. Lääkäri on kirjoittanut minulle häätökuurin. Tiedän, että vain harva saa tuosta avun eli useammalla vaiva jää, vaikka bakteeri häädetään. Tiedän myös, että lisää syövän riskiä, jos ei häädetä.
Minua kuitenkin arveluttaa ottaa tuollainen kuuri, jos se saa enemmän tuhoa aikaan vatsassa ja suolistossa ja vaivani joutuvatkin muusta syystä.
Kaipaisinkin kommentteja teiltä, joilla on kokemusta helikobakteerista tai vaihtoehtoisesti tuollaisesta kylkikivusta, mistä se on johtunut?
Kiitos jo etukäteen vastaajille.

3

554

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Gaviscon on huono. Vaihda se Muihuminiin.

    • Anonyymi

      Tottakai syöt kuurin. Suoliston bakteerikanta palautuu kyllä takaisin.
      Söin helico-kuurin ja se auttoi heti. Mikä huojennus !
      Kuurin jälkeen oloni oli "taivaallinen",
      kun pääsin eroon vuosikausia vaivanneista vatsakivuista.

    • Anonyymi

      Jos lääkehoito epäilyttää , voisit kokeilla umeboshi luumuja . Niitä saa esim ruohonjuuri kaupasta. Näillä voi häätää kehosta ainakin loisia ja kehoon kuulumattomia bakteereja sekä tulehduksia. Lisäksi suosittelen maitohappojen runsasta käyttöä .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      42
      2442
    2. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      301
      2014
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      22
      1816
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      24
      1595
    5. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      24
      1445
    6. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1329
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      43
      1328
    8. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      139
      1275
    9. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      37
      1171
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1046
    Aihe