Itse asun hyvällä alueella omistusasunnossa, ja tähän rappuun on pesiytynyt suurkuluttajia ja suoranaisia juoppoja. Ryyppään itsekin. Mutta mitään häiriöitä ei ole koskaan.
Miksi Puohitiellä on rauhatonta?
Anonyymi
969
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Luulen, että tämä johtuu siitä, että me juoppouden valioporukka käy rinkuttamassa muiden ovikelloja solkenaan kaapelit housuissa etsien tavaraa, jota voimme tunkea Aunukseen juopottelun lomassa mahtavasti korahdellen.
Asd
Lisäksi hillitön Prolapse yllätti viikonloppuna kyyni pidätykseen on olematon auttakaa
Asd
Missä päin mualimata?
Hevostelutalkoot ovat Itäkeskuksen viereisessä metsässä klo 13-16 joka toinen keskiviikko. Tervetuloa mukaan!
Asd
Kyllähän täällä tappoja tapahtuu silloin tällöin, mutta ne ovat jo pitkään tunteneiden tyyppien välienselvittelyjä. Suomessa muutenkin on todella harvinaista, että joku tuntematon tulisi ja puukottaisi sinut hengiltä. Tapaukset ovat aina todella pitkään tunteneiden känniläisten keskinäisiä riitoja. Velka on yleisin syy.
-faktaa Puohitiestä
Puohitien paha maine johtui vain tietyistä individualisteista. Aivan turvallinen paikka, johon muuttaa, t. Mustaleski
https://www.youtube.com/watch?v=rmgf60CI_ks
Eikö ne ole kaupungin vuokrataloja. Sellaisissa juoppohäiriköitä riittää. Normaalit ihmiset osaa ryypätä ilman häiriöitä naapurustolle, eikä talossa vieraile Maija tai lanssi. Hirvittävää tietenkin niille harvoille raittiille ihmisille tai lapsiperheille, joiden on kuunneltava möykkää. Vieläkö se Kylmis vaikuttaa Puohitiellä?
Kylmiksellä ei ollut minkäänlaista vaikututusvaltaa, vaikka tunsi kaikki naapurinsa, viereisiä kerrostaloja myöten.
Otin kiinni omasta heppikevosesta ja lähdin puohitien suuntaan ratsastamaan hirnhhh hirnhhhh