Osaisikohan esim. Tohtori Tolonen kommentoida seuraavaa asiaa?
Mahtaisiko depression hoidossa olla apua tryptofaani-valmiisteen nauttimisesta? Tryptofaanihan on aminohappo, josta elimistö valmistaa serotoniinia.
Netistä olen löytänyt ainakin yhden yrheilulisäravinteita myyvän firman tryptofaanituotteen.
Sairastan vaikeaa masennusta, josta toipuminen tuntuu olevan ylivoimaisen hankalaa. Hoitona minulla on ollut kahden vuoden ajan psykodynaaminen yksilöterapia ja lääkitys. (Nykyinen lääke Ixel).
Lisäksi olen nyt parin kuukauden ajan syönyt E-EPA:a, Bio-karnosiinia, foolihappoa, B-vitamiinivalmistetta, sinkkiä ja C-vitamiinia.
Masennusoireet eivät ole hävinneet, vaikka pahimmasta (itsemurha-aikeet) olenkin päässyt yli. Suoriudun arkirutiineista, mutta en saa mistään mielihyvää.
Huolestuttavin ja tuskastuttavin oire on ollut seksihalujen totaalinen häviäminen. Ennen olin erittäin viriili nuorimies ja seksuaalisuus oli minulle suuri elämän voimavara. Nyt en tunne minkäänlaista kiihottumista tai mielenkiintoa seksiin. Olen aivan "jäässä".
Haluan toipua ennalleeni ja tehdä kaikkeni paranemisen edistymiseksi. Kaikki neuvot otan kiitollisuudella vastaan!!!
Kysymys tryptofaanista (Tolonen?)
12
5583
Vastaukset
- Tohtori Tolonen
Tryptofaanista syntyy elimistössä serotoniinia, joten tryptofaanin käyttöä voi toki kokeilla, joskaan en tunne yhtään siitä tehtyä tieteellistä tutkimusta masennuksen hoitokeinona. Tryprofaania on mm. banaanissa. Eräiden tietojen mukaan masennuslääkkeet eivät toimi, jos aivoissa on puutetta serotoniinista. 5-HTP:ta voi ottaa turvallisesti 100 mg/vrk.
Potenssiongelmat voivat johtua joko masennuksesta tai Ixelisä. Sillähän on pitkä lista sivuvaikutuksia:
Yleiset: Huimaus, runsas hikoilu, tuskaisuus, kuumat aallot, rakontyhjentämisvaikeudet. Harvinaisemmat: Pahoinvointi, oksentelu, suun kuivuminen, ummetus, vapina, sydämentykytys, levottomuus, päänsärky. Jos sinulla on sydän- tai verisuonisairaus tai käytät sydänlääkkeitä, voi esim. korkeaa tai matalaa verenpainetta, huimausta tai sydämentykytystä esiintyä useammin. Yksittäisiä tapauksia: ihottumaa, joskus näppyläistä ja punoittavaa, ja kutinaa; maksa-arvojen lievää kohoamista; kouristuksia (etenkin potilailla, joilla on aiemmin todettu epilepsia). Ota yhteyttä lääkäriin, jos haittavaikutukset ovat kiusallisia tai jos sinulla ilmenee muita haittavaikutuksia.
Et maininnut mitään E-EPAn annostelustasi. Jotkut tarvitsevat sitä enemmän kuin toiset, joissakin psykiatrien ammattilehdissä julkaistuissa tapauksissa on tarvittu jopa 4 grammaa/vrk. Kuuluisa englantilainen psykiatri, professori Basant K. Puri suosittaa E-EPAa 2 grammaa/vrk ensisijaisena aineena masennuksen hoitoon ja toipumisen jälkeen 1 g/vrk loppuiäksi taudin uusiutumisen ehkäisyyn.
Suosittelen lukemaan professori Purin kirjan "The natural way to beat depression. The groundbreaking discovery of EPA to change your life". IBSN 0-340-8247-2
Masennuksen ravitsemushoidosta lisää suomeksi
http://www.biovita.fi/suomi/terveyssivut/masennus.html- Vaikeasti masentunut
Kiitos vastauksestasi!
Saako mainitsemaasi 5-HTP:ta apteekista tai luontaistuotekaupasta?
Ongelmani taitavat johtua juuri serotoniinin puutteesta. Ainakin oireet viittaavat siihen. Olin ilman masennuslääkkeitä kolmen kuukauden ajan, mutta seksihalut eivät palautuneet tuona aikana. Päinvastoin. Muutkin masennusoireet palasivat voimakkaina.
Tällä hetkellä saan kyllä erektion normaalisti, mutta en tunne mitään! En tunne kiihottumista enkä mielihyvää, vaikka erektion saankin. Visuaaliset ärsykkeet tai koskettaminen eivät saa minkäänlaista tunnetta aikaan. Tämä tilanne ajaa minut raivon partaalle ja apu onkin enemmän kuin tarpeen.
E-EPA:a olen ottanut 2000 mg/vrk. (Neljä kapselia) ja Karnosiinia 400 mg/vrk.
Masennusoireet ja toipuminen on ollut koko ajan aaltoliikettä huonojen ja vähän parempien päivien välillä. Kun mieliala vähän kohenee, osoittavat seksuaaliset halutkin heräämisen merkkejä, mutta vointini on kaiken kaikkiaan todella huono. Tämä alkaa jo luonnollisesti olemaan taakka parisuhteessakin.
Toivottavasti kuitenkin sitkeys palkitaan. - Kristiina
Minäkin haluaisin kysyä tohtori Toloselta 5-HTP:stä, muutkin saavat vastata. Onko 5-HTP sittenkään oikeastaan tryptofaania, vaikka välillä niiden väliin laitetaan yhtäläisyysmerkit? 5-HTP tehdään jostain kasvista, mutta tryptofaani tehdään herajauheesta ja näin ollen toinen tulee kasvikunnasta ja toinen eläinkunnasta ja minusta siinä on suuri ero. Tryptofaania saa melkein mistä vaan mutta 5-HTP:tä ei saa juuri mistään, siinäkin on suuri ero. On tutkimuksia, joissa 5-HTP on auttanut tautiin, johon tryptofaani ei ole auttanut.
- Toipuva
Kristiina kirjoitti:
Minäkin haluaisin kysyä tohtori Toloselta 5-HTP:stä, muutkin saavat vastata. Onko 5-HTP sittenkään oikeastaan tryptofaania, vaikka välillä niiden väliin laitetaan yhtäläisyysmerkit? 5-HTP tehdään jostain kasvista, mutta tryptofaani tehdään herajauheesta ja näin ollen toinen tulee kasvikunnasta ja toinen eläinkunnasta ja minusta siinä on suuri ero. Tryptofaania saa melkein mistä vaan mutta 5-HTP:tä ei saa juuri mistään, siinäkin on suuri ero. On tutkimuksia, joissa 5-HTP on auttanut tautiin, johon tryptofaani ei ole auttanut.
Pieni vinkki 5-HTP:n käyttöön. Se kannattaa nauttia juuri ennen nukkumaan menoa ja tyhjään vatsaan. Sillä tavoin voi saada pientä apua yleensä masennuksessa esiintyviin unihäiriöihinkin. L-Tryptofaania taas suositellaan otettavaksi hedelmämehun ja B6-vitamiinin kanssa oikeanlaisen konversion aikaansaamiseksi. 5-HTP:tä taas ei saisi nauttia kyseisten aineiden kanssa yhtäaikaa.
Masentuneen kannattaa myös hoitaa vatsa kuntoon esimerkiksi psylliumkuorijauheella, jossa on maitohappobakteereita. Suosittelen myös kalaöljyjä ja vitamiineja masennuksen hoitoon.
- ammattilainen
Et ole osoittautunut aiemminkaan miksikään
etiikan puolestapuhujaksi, mutta tuollainen
härski mainonta terveyssivuilla saisi sinultakin
jäädä pois. Tiedän, että tämä on turha toive, mutta kuitenkin. Itse luotuihin kysymyksiinhän on myös helppo vastata ja Biovitalle virtaa euroja jälleen. Halpaa ja kätevää...- Lääkärietiikka
"Ammattilaisen" pelko on mielestäni turha. Eihän asiakkaan tarvitse ostaa välttämättä juuri Tolosen valmisteita. Kyllä luontaistuotteissa on valinnanvaraa.
Tolosta minun on kiittäminen aikuisen lapseni pikainen toipuminen masennuksesta. Poikani ei halunnut heti turvautua lääkkeisiin. Hän alkoi käyttää Tolosen suosittelemia tuotteita masennuksen hoitoon. Kannattaa katsoa Tolosen sivulta tuotteet. Tabletteja oli paljon ja tuli kalliiksi ostaa ne. Mutta se kannatti. Saimme seurata ihmettä! Itse vuosikausia masennuksesta kärsineenä näin silmieni edessä, kuinka lapseni toioui noin kuukaudessa.
Joku voi nyt alkaa epäilemään, ettei ollut oikeasti masennusta. Kyllä oli. Tunnistan oireet ne itse kokeneena. Ja lapseni tekemä masennuskysely antoi keskivaikean masennuksen pistemäärän.
Lääkäreiden etiikasta minulla on niin paljon sanottavaa, ettei se kaikki mahdu tähän keskusteluun. Oli kuinka pitkä tai lyhyt lääkäriaika, koskaan ei kukaan lääkäreistä sanallakaan maininnut lääkkeiden sivuvaikutuksia.Lääkäreinä olivat terveyskeskus-,työterveyslääkärit ja kaksi arvostettua psykiatria ostopalveluna ja psykiatrisen poliklinikan kokenut lääköri.
Kukaan heistä ei maininnut kalaöljyä. Eräs hyväksyi sen, kun itse kysyin öljyn vaikutuksesta.
Paheksun lääkäreiden nykylinjaa määrätä ketipinoria unilääkkeeksi. Ketipinor on vahva lääke, jolla on vakavia sivuvaikutuksia. Minusta on eettisesti erittäin kyseenalaista määrätä potilaille lääkkeitä, jotka aiheuttavat tuntuvia haittoja potilaille. Ja lihominen ei ole niistä mitenkään vähäinen.
Kyllä lääkäreiden olisi aika muuttaa käytäntöjään. Maalaisjärkikin sanoo, että ensin pitäisi kokeilla mietoja valmisteita. Lääkärit pelkäävät suositella luontaistuotteita, koska niitä ei ole testattu tieteellisin menetelmin. Eihän niitä voidakaan testata, koska ei ole instanssia, joka kustantaisi niiden testauksen. Siksi en arvosta argumenttia " niitä ei ole tieteellisesti testattu". Apteekissakin myydään luontaistuotteita. Eivätkö lääkärit voisi suositella näitä?!
Lääkäreiden kannattaisi vakavasti pohtia oman työnsä eettisiä arvoja. Kun monien tutkimusten perusteella voidaan osoittaa, että lisäravinteet ja elintapojen muutokset voivat korjata kehon kemiaa, suomalainen lääkäri vaikenee tästä. Sen sijaan hän määrää kemiallista lääkettä, joka ei aina edes auta. Ja joiden haittoihin kuolee jopa muistaakseni 700 ihmistä vuidessa. Lääkäreillä on liian järeät aseet, jotka ovat yksipuolisia.
Länsimaisesta lääketieteestä on tullut mekaaninen malli, joka kohtelee ihmistä koneena. Tämän vuoksi en enää luota lääketieteeseen. Suomalainen lääkäreiden yhteisö on sisäänlämpenevä pelokas joukko, jossa ei suvaita muita mielipiteitä kuin muutaman hierarkian yläpäässä olevan suvaitsemattomia kantoja. Tämä ahdasmielinen joukko ilmiantaa kolleegojaan viranomaisille, jotta saavat vaihtoehdit tyrehdytettyä. Ne potilaat, joilla on varaa, menevät jo ulkomaille saamaan asiaankuuluvaa hoitoa mm. kilpirauhasen vajaatoimintaan. Suomessa kun ei enää nykyään saa ottaa kaikkia kilpirauhaskojeitakaan. Pelkoa ja ahdasmielisyyttä ja arvovaltatataisteluja pitilaiden terveyden kustannuksella! Kilpirauhanenkin liittyy olennaisesti masennuksen
Hiljaa olevat toisinajattelija-lääkärit yhdistäkää voimanne ja alkakaa vaikuttaa asioihin. Se on eettisesti korkeatasiista toimintaa.
- Artsi7687
Lääketeollisuus on maailman toiseksi isoin bisnes aseteollisuuden jälkeen. Ei ihme et soditaan ja sairaita kusetetaan. Ja syy on tottakai raha.
Jos voit, käytä omaa järkeäsi.- tryptofaanijuusto
Juu aseet tappavat tasapuolisesti, oli sitten kyseessä tumma, vaalea, kristitty, muslimi tai mikä muu tahansa ihmisen ominaisuuteen vaikuttava tekijä. Aseita myydään sitten vain tuon elämäksi kutsutun sairauden hoitoon.
Lääkkeissä ja luontaistuotteissa on se ero, että ne eivät välttämättä toimi johdonmukaisesti samalla tavalla, vaan toisilla toimii positiivisesti, toisilla negatiivisesti ja yhdellä osalla porukkaa ei ollenkaan.
E-Epa pitäisi auttaa masennuksessa, mutta yleensä masentunut on sellaisessa tilanteessa, että rahavarat eivät riitä vetämään E-Epaa tuota 2-4 g/päivä. ja sitten on tryptofaani, 5-htp ja moni muu mikä pitäisi auttaa ja on monella auttanutkin. Mutta jos se cocktail sinun kohdallasi onkin 5g E-Epa, sinkki, d-vitamiini, tryptofaani ja 5-htp ja kuukausikulut tuolloin 300€, niin harva sinne asti pääsee kaikkine kokeiluvariaatioineen.
- 123442
Suosittelisin jättämään kaiken sokerimössön, vehnän ja kofeiinin pois. Ala juomaan päivittäin kamomillateetä...
- Artsi8978
Terveellisestä ruokavaliosta saa kaiken tarvittavan. Esim.omegat saa 2 ruokalusikallisesta rypsiöljyä, magnesiumit kourallisesta pähkinöitä jne... D-vitamiinia voi ottaa pimeänä aikana. Kaiken muun saa ruoasta.
Ihmiset on vaan niin pirun laiskoja. Kuvittelee et vain pillereitä popsimalla tulee terveeksi. Ei tule. Ihmisen pitäis myös liikkua vähintään tunti päivässä ulkona. Ja tarvitaan sos.kanssakäymistä ihmisten kanssa. Näin tulee virtaa kintaisiin ja valoa tunnelin päähän.
Varmaan on vaikeitakin tapauksia, mutta pääsääntöisesti mieliala paranee näillä perinteisillä keinoilla.- irina.i
Näin se on.
- masiksenvoittanut
Serotoniiniteoria on iso vitsi. Jos et kärsi todella rankasta masennuksesta, niin heitä ne lääkkeet roskiin ja kaikenlainen serotoniiniuskovaisuus. Niistä et muussa tapauksessa saa juuri mitään apua, tai et yhtään mitään apua. Mahdollisesti vain pelkkiä sivuoireita masennuksen kaveriksi.
Pari juttua masentuneelle:
Masennus on fyysinen häiriötila aivoissa, joka voi olla monen tekijän summa, eikä siihen, kuten ollaan nähty, lääkkeet kovin hyvin tehoa. Pahimman oirehuipun se voi peittää. Koska masennus johtuu erilaisista kuormitustekijöistä, kuten nykyinen elämäntilanne, eletty elämä, kokemukset, itsestään huolehtiminen, ravinnon laatu jne. niin tarvitaan hieman erilaista hoitoa. Masennukseen sairastuneelle on ensiarvoisen tärkeää summata oman elämänsä asiat, varsinkin epäkohdat, jotta voi konkreettisesti nähdä vaikkapa paperilla, kuinka kuormittavaa elämä voi olla = masennuksen mahdollinen syy. Vasta sitten alkaa matka kohti parantumista. Eli tarkoittaa käytännössä aivojensa fysiikan korjaamista ennalleen. Vähän kyllä tulee myötähäpeäfiilis, kun niihin lääkkeisiin turvaudutaan kuin harras uskovainen jumaliin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2241566- 291403
Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊611279Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!701242- 781204
Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?761179Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031173- 54998
Lesken uusi
Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans18972Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per177865