Pikana eroon mieleen vaikuttavista lääkkeistä Torniossa

Anonyymi

Tervetuloa kaikki Tornioon, jotka haluavat käyttää mahdollisimman vähän mieleen vaikuttavia lääkkeitä. Suurimmalle osalle jopa ei tarvita sellaisia lääkkeitä ollenkaan ja jos, niin todellakin vähän ja vain mahdollisimman vähän aikaa.

Googlatkaa esimerkiksi Keroputaan hoitomalli tai katsokaa YouTubesta.

Norjassa mieleen vaikuttavia lääkkeitä ei määrätä juuri lainkaan (ani harvalle).

Käyttäytykää hyvin, ymmärtäkää muita ihmisiä, älkää menkö pimeällä ulos, toipukaa kaikessa rauhassa edellisistä lääkityksistä, varokaa, ettei teille satu mitään, tulkaa kauniiksi ja omiksi itseksenne ja olkaa onnellisia siitä, ettei teidän tarvitse olla enää koskaan lääkityksellä.

Jos mitään ei satu, ei ole tarvetta edes harkita lääkehoitoa.

Mikäli jonain päivänä päädytte uudelleen psykiatriseen hoitoon, älkää ikinä suostuko klotsapiiniin (esimerkiksi kauppanimellä Leponex). Se köyhdyttää luuytimen valkosoluntuotantoa.

On hyvä muistaa, että mieleen vaikuttavien lääkkeiden jälkeen olo on monelle vaikea ja vahinkoja sattuu helpommin tai tulee tehtyä asioita, joita ei ilman mitään lääkitystä olisi koskaan tehnyt. Se johtuu siitä, että ne olivat nimenomaan mieleen vaikuttavia lääkkeitä ja on ymmärrettävää, että silloin on vähän vaikeaa ymmärtää. Sellaiset lääkkeet eivät katoa aivoista ihan heti, vaan ajan myötä ne ottavat ja häipyvät. Haluaisin vain sanoa, on tärkeää, että pidätte itsestänne huolta ja omaa itseänne kaikista tärkeimpänä. Ei todellakaan kannata tehdä mitään tyhmyyksiä: olen varma, että kiitätte siitä itseänne jälkeenpäin vuosienkin kuluttua, kun lääkkeet ovat jo häipyneet aivoistanne.

Toivottavasti kaikista on mukavaa herätä ja tajuta olla olevansa olemassa.

Tsemppiä ja muistakaa, ettei lääkityksellä oleminen ole opiskelun, työn, jokapäiväisestä elämästä selvitymisen, perheen hoitamisen, pahan olon poistamisen tai hyvän olon saamisen arvoista. Jokainen pärjää tässä elämässä ihan hyvin ilman lääkitystä ja todellakin parempi niin.

Pitäkää järki päässänne ja oikeasti olkaa niin, ettei teille satu mitään. Tehkää vaikka parannus Jumalalle (voi tehdä vaikka usein aina kun haluaa), ei se haittaa ketään.

Täältä löytyy vapaita vuokra-asuntoja vaikka kuinka monta. Osassa voi olla vuokrasopimus vähintään puoleksi vuodeksi sopimuksen ehtona. Matkailukoti (google) on edullinen, mikäli haluaa yöpyä. Paljon edullisempi kuin hotelli. Hotellissa oli uskomattoman ihanat sängyt. Huomioikaa, että vuokra-asuntoa ei välttämättä löydy heti tai voi tulla muu syy, että joutuu yöpymään esimerkiksi matkailukodissa, motellissa, hostellissa, hotellissa, aamiaismajoituksessa – mitä nyt on olemassa. Esimerkiksi, puhelin menee rikki (esimerkiksi kastuu tai jäätyy, akku loppuu) tai tapahtuu jotain muuta yllättävää, vuokra-asunto ei olekaan sopiva tai omien toiveiden mukainen. Silloin on tärkeää, että on varasuunnitelma (riittävästi rahaa majoitukseen, ruokaan, bussi- ja junalippuihin tai bensaan päästä takaisin kotiin). Taksiinkin voi mennä rahaa, jos tulee tarvetta. Tai esimerkiksi, entä jos lompakko tippuu tai jää junaan. Autokin voi mennä rikki, bensa loppua. Haluaisin vain huomauttaa, ulkona on paljon pakkasta ja pimeää aikaisin. Varminta on tietysti se, että pyydätte vanhempianne auttamaan. Torniosta kannattaa etsiä myös ystäviä jo ennen kuin muuttaa paikkakunnalle. Muistakaa, että älkää jääkö ulos kylmään yöksi, menkää vaikka rappukäytävään johonkin kerrostaloon (osassa saattaa olla ovikello alhaalla, kerrostalojen ovet lukittuvat iltaisin) tai soittakaa ovikelloa, jos lompakko katoaa ja kännykkä menee rikki eikä ole varannut käteistä ja viimeinen bussi ehti jo lähteä. Juna-asemaa on vaikea löytää ja junia menee ani harvoin. Bussit eivät kulje enää illalla. Ihmiset osaavat kyllä auttaa eikä ketään jätetä ulos kylmään. Tai oletteko miettineet, entä jos auto simahtaa kesken matkan ja kännykästä on akku loppunut tai ei ole kenttää? Minusta automatkat kannattaisi säästää valoisalle. Myös unentarve täytyy huomioida, ettei tule tehtyä vahinkoja ratissa väsymyksen vuoksi. Levänneenä on muutenkin mukavampi ajaa, jos täytyy ajaa. Tornion karttakin ihan paperisena voi olla hyödyllinen apu tarvittaessa niin kännykkää ei tarvitse käyttää kylmässä ulkona. Liikennevirta, autoilijalle uudet reitit kaupungissa ja määränpään löytäminen voivat olla myös hankalia. Joku leveäkaistatie Oulussa päin on niin vaikea, että en suosittele ajamaan siitä. Ihmiset tekevät vaarallisia ohituksia sillä ja tietääkseni leveäkaistatiellä tapahtuu onnettomuuksia.

Kirjoittakaa kysymyksiä tai mielipiteitä, kommentteja, jos teille tulee jotain mieleen. Muutkin tätä lukevat voivat vastata ja olisi hauskaa kuulla keskustelua. Mutta muistakaa, ettei itsestään kannata kirjoittaa mitään henkilökohtaista ellei halua. Muista ihmisistä ei valitettavasti voi kirjoittaa mitään henkilökohtaista.

Keroputaan hoitomalliin kuuluu yhteistyö läheisten kanssa. Hoitohenkilökunnan yhteistyön läheisten kanssa voi kuitenkin halutessaan kieltää, jos haluaa hoitoa ilman yhteydenpitoa läheisiin.

5

128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvä kirjoitus. Keroputaan mallista eli ns. avoimen dialogin hoitomallista on netissä myös dokumentti, löytyy youtubesta haulla "avoin dialogi".

      Harmi että Tornio on niin kaukana...

    • Anonyymi

      Unohdin mainita, että tietysti lääkkeet lopettaneista tulee myös komeita Torniossa. Tänne kulkee junia Kemiin, Kemistä vain linja-autolla Tornioon katsomaan asuntoja. Eiköhän nyt toukokuussa ja kesäkuussa vapaudu taas kouluista valmistuneilta vuokra-asuntoja. Internetistä voit löytää vapaana olevia sekä yhteystietoja. Kemissä loppui juuri 600 ihmiseltä työt, joten ajattelisin, että osa Torniossa asuvista Kemissä töissä olleista saattaa muuttaa muualle Suomeen Torniosta, joten senkin takia täältä voi löytyä paljon uusia vapautuneita vuokra-asuntoja.

    • Anonyymi

      Siis toi oli vaan niin ihana toi aloitusteksti, ei voi muuta sanoa.

      Kirjoittaja varmaan nuorempi, kun kirjoitti ettå " vanhemmat voivat.." jne.
      Täytyy sanoa, että tuollaisella kirjallisella ulosannilla saattaisi olla mahdollisuudet vaikka mihin, vähän suurempaankin kirjoitteluun.

      Kiitos aloittajalle tuosta, tuli hyvä fiilis lauantai-iltaan!

    • Anonyymi

      Olisi kiva kuulla päivitettyä tietoa tästä Tornion meiningistä. Sillä mulle on sanottu että avoimen dialogin hoitomalli on hiipunut, hiipumaan päin Torniossa. Vieläkö siellä saa lopettaa lääkityksen??

    • Anonyymi

      Kaikki sen nyt tietää. Koko suomen alue on yksi kultti. Onneksi Putin-alien tulee anneksoimaan sen. Läski velleperse ei pääse ylös pleikkarilta. Oot juuttunu tasolle 7. Meet aina samalle tasolle ja juutut sinne. Ei näin. Koita ymmärtää. Avoin malli ei ole olemassa paitsi Putin-alienille.

      Siggie Beud unohti kertoa. On defenssejä muttei hyökkäyksiä. Puudelikansalainen leikkii sankaria koulussa aseilla. Jätä aseet kotiin ja konnektaa uranus section 7 hissiä kauemmas. Ajattele olevasi Rafael Nadal. Sillä lailla voitat kaikki vastaantulevat penninvenytyksessä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      256
      45582
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      44
      11349
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      221
      10961
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      38
      9775
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      89
      8606
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      277
      6654
    7. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      2
      2525
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      44
      2350
    9. Perussuomalaisiin minä luotan

      Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.
      Maailman menoa
      12
      2334
    10. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      45
      2154
    Aihe