SDP EI TEE MITÄÄN

tuntuu välillä siltä että sdp on muuttunut työväen puolueesta esim julkisuuspuolueeksi....
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tekee ja mahottomasti tekeekin,,,,,. Velkaannuttaa maan niin, että menee heittämällä 10 vuotta kunnes Marinin sossuhallituksen velan päälle rakennetun hyvinvointivalheen jäljet saadaan korjattua. Keskiluokka ja pienyrittäjät saavat kyllä ahkeroida työnsä parissa jatkossa vielä hanakammin kuin tähän asti.
Ei käy kateeksi seuraavia hallituskoalitioita.

Äänestä

Oma hillotolpa noilla mielessä on, ei Suomen pärjääminen.
Miten muutoin on selitettävissä, että pääministeri Marin lupaa EU:n kassaan noin seitsemän miljardia. Sehän saa Sannan vaikuttamaan oikeikin mukavalle tytölle EU:n väen silmissä ja epäilemättä takaa hänelle miellyttävän eläkeviran kohtuullista korvausta vastaan.

Äänestä

YLE vero,indeksin poisto eläkkeistä,tukee ay mafiaa eli korkeat vuokrat,vappu satanen,bensiinin hinnan korotukset ym.Oman kansan kyykyttäjä

Äänestä
  • Sippijussin kokkare- ja persuhallitusta karmeampaa palkansaajan kyykyttäjää ei liene ahon (kepu) hallituksen jälkeen ollut.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

tuntuu välillä siltä että sdp on muuttunut työväen puolueesta esim julkisuuspuolueeksi....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu