Pyramidin tapaus

Anonyymi

On vielä avoimena.

Deplhin julistaa vakaasti ettei Kheopsin Pyramidia ole olemassa.

Nasu-Martta sanoo käyneensä siellä.

Mikä on totuus, kumpi valehtelee?

34

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ensimmäinen käyntini Suurilla Egyptin pyramideilla teki suuren vaikutuksen ja jäin tavoistani poiketen pitkäksi aikaa sanattomaksi.

      Toki puhekykyni palautui. Mitä tekee sotilasosasto mykällä esimiehellä?
      Kunnon räyhähenki saa vipinää aina lonkkaa vetäviin peruslaiskoihin sotilaisiin.
      Kunnon poikia toki ovat ja suorituskykyisiä mutta perseeseen niitä on potkittava joka ainoa päivä.
      Kunnon aamujumpat; punnerukset ja taaksepoistut hiekkaisilla aroilla ovat parasta mielenterveyslääkettä pilluista ajatteleville nuorukaisille.
      Jaksavat sitten punnertaa lomillaan tositoimissa.

      Mitäs..., hyviä muistoja minulla on kaikista kotimaamme alaisista.
      Muiden maiden paskasotilaista sitten toisella kertaa.....

      Mutta aloittajan ylösnostamaan aiheesen palatakseni niin supersyväajattelijat ovat esittäneet arveluita että eläisimme simulaatiossa missä mikään ei olisikaan todellista. Tätä vastaan sotii kuitenkin kaikki aistimme.

      Olen tutkinut litteän Maan teoriaa kohta jo nelisen vuotta. Siinä esitetään että meidät on luotu eli älyperäisesti muokattu elämään ikään kuin akvaariossa tarkkailun (Jumala) alaisuudessa.
      Toki tällaista väitettä vastaan on helppoa hyökätä.
      Ainoa vastaväite luomiselle on alkuräjähdysteoria joka vaatii jo aika paljon mielikuvitusta ollakseen totta.

      Totta saatana vieköön on tasavarmasti se mitä näen, tunnen, kuulen, haistan ja maistan.
      Onkohan tämä liiallisen riidan haastamista? Se toki on meidän Venäjän nuorisotrollien suurimpia toiveita ja siitä saamme toimeentulomme.

      • Anonyymi

        Pidätkö mahdollisena että et oikeasti käynytkään pyramidissa vaan sinut kävellytettiin isoon turisteille suunniteltuun simulaattoriin joka oli jossain lentokonehallintapaisessa rakennuksessa?

      • Anonyymi

        >>>Ainoa vastaväite luomiselle on alkuräjähdysteoria joka vaatii jo aika paljon mielikuvitusta ollakseen totta.<<<

        Tyypilliseen tapaasi olet väärässä, Viktor.

    • Anonyymi

      Ok, tässä materialistisille empiirikoille fyysikoille pieni pähkinä:

      Pygmalion efekti, "vahvistusharha", voiko se olla ns. Hamiltonilla kuvattavissa todeksi? -No okei.

      Luin tuossa tutkimuksen, jossa harha oli muuttunut todeksi. -Voiko harha siis muuttua todeksi fysiikan ontologiamääritysten mukaan?

      Ensiksi pitää määritellä tietoisuus ja havaittavuus. Määrittele ensin tietoisuus fyssikan lakien mukaan, niin päästään alkuun. Voisit samalla ratkaista kysymyksen siitä, voiko tietoisuutta ja havaittavaa todellisuutta olla ilman kontekstia ja informaatiota ja päinvastoin, eli käänteisesti. Kuin muna-kana ongelma?

      Monet fyysikot ovat ottaneet materialistisen maailmankuvan omaksi todellisuuden toditeekseen. He kiistävät immateriaalisen totuuden tieteenä. Hupsis, -siinä meni moni tieteenala Fyysikon roskakoriin.

      Olevaisuuden luonteesta kertoo se, että jos ei osata täsmällisesti määritellä mikä on tietoisuus, ei ole helppoa väittää, että ilman tietoisuutta joku taho voi määrittää, varsinkaan yksinoikeudella, myöskään totuuden luonnetta ja olemusta.

      No voit tutustua tuohon em. tutkimukseen. Siinä vahvistusvinouma, vahvistusharha oli muuttunut todeksi. Ei materialistisessa maailmassa se tosin on ollut tiedossa jo lukuisissa eri yhteyksissä. Valhe voi muuttua intressien kautta totuudeksi esimerkiksi kun syyttäjä voittaa oikeusjutun kaveeraamalla tutun tuomarin kanssa yhdessä peliä, jossa he ovat samalla puolen ratkaisukeskeistä poliittisesti motivoitua ja intressisoitua oikeusprosessia vastaajan vahingoksi, esimerkiksi kääntämällä todistustaakan vastaajalle jne. jne. jne. jne.

      Tuossa tutkimuksessa pygmalion efekti muutti harhan ns. itseään toteuttavaksi ennusteeksi, eli oppilaat, jotka etukäteen manipuloitiin erilaisin ennakko-oletuksin fiksuiksi ja muista paremmiksi olivatkin myös käytännössä opettajan arvioissa parhaita, fiksuja ja älykkäämpiä. Se havaittiin myös oppimistuloksissa. Tuli mieleeni muutamiakin vanhoja sloganeita. Esiemrkiksi kirja: "Sen teet, mihin uskot". Ja Raamatussakin on kertomus, jossa Jeesus totesi: "Voi teitä te vähäuskoiset. Jos teillä olisi sinapin siemenen verran uskoa..." Lue tarkemmin raamatusta. Mikä tuossa em. tutkimuksessa olikaan ontologinen totuus kvanttifysiikan tai Newtonilaisen fysiikan näkökulmista tieteellisesti pätevällä tavalla?

      Vastaa sinä kun olet Fysiikan maailman nero asiantuntija ja sanot muita ymmärtämättömiksi ja tyhmiksi ja pidät itseäsi muita viisaampana määrittämään mikä on totta ja mikä ei ole totta. -Kaikella kunniotuksella ja ystävyydellä tämän kysyn! Hienoa, että sinäkin ajattelet!

      • Anonyymi

        Eiköhän me kaikki olla aika taviksia jotka tässä keskustellaan. Oikeilla asiantuntijoilla, tutkijoilla yms. on jotain oikeaakin mietittävää, kun kinastella salaliittoteoreetikoiden ja pseudotieteilijöiden kanssa.

        Olen kuitenkin aidosti hiukan hämmentynyt. Kenelle tämä viestisi oli osoitettu ja mikä siinä oli pointtina? Mihin tutkimukseen viittaat?

        Myös se jäi vähän hämäräksi, että mihin tieteisiin viittaat, jotka ovat joutuneet roskakoriin?

        Onko viestissäsi kyse pyramideista jotenkin?

    • Näsinneula on rakennettu suomen pers´ reikään tamperseelle 1970 luvulla. Kyseessä oleva valuvan betonin ja teräksen sulava rakennelma on matalempi kuin väitetty Kheopsin pyramidi.

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Näsinneula

      • Anonyymi

        On tainnu olla vappukilju aikas laimeeta kun on ollut jo ilta kahdeksan maissa hereillä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aamulla kun menee riittävän myöhään nukkumaan niin herää aikaisin.

      • Anonyymi

        Miksi pitäisi nauraa? jos et ole samaa mieltä, naurettavan helppoa on mennä paikanpäälle ja mitata nuo "oikeat" mitat!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se ihan niin helppoa ole jos ei ole varaa edes junalippuun. Mutta mahdollista, setäni meni liftaamalla joskus 70-luvulla Intiaan.

      • Anonyymi

        Siinäs näet Nasu! Jätkä on tosissaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi pitäisi nauraa? jos et ole samaa mieltä, naurettavan helppoa on mennä paikanpäälle ja mitata nuo "oikeat" mitat!

        Luuletko että uskoo vaikka näkee. Kyllä tuolta sankarilta tulee vaikka minkälainen selitys. Pallopäät ovat huumanneet, kemikaalivanat aiheuttavat harhoja, 5G voimin päähän ajettua näkymää...jne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luuletko että uskoo vaikka näkee. Kyllä tuolta sankarilta tulee vaikka minkälainen selitys. Pallopäät ovat huumanneet, kemikaalivanat aiheuttavat harhoja, 5G voimin päähän ajettua näkymää...jne.

        Kheops on turisteille rakennettu simulaattori.

        Mittaamalla sitä paikanpäällä todistaa vain sen että simulaattori on rakennettu oikein.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kheops on turisteille rakennettu simulaattori.

        Mittaamalla sitä paikanpäällä todistaa vain sen että simulaattori on rakennettu oikein.

        Kun kiipesimme pienimmän niistä kolmesta pyramidin huipulle niin ei meillä ollut mitään tietoa niiden koosta muuta kuin mitä itse näimme. Totesimme että helppo nakki kiivetä tuonne ja siis menoksi.

        Oma käsitykseni on että maailmassa on ollut ehkäpä useita sivilisaatioita ennen meitä ja ne ovat tuhoutuneet joistain syistä. Ei ole mahdollista etteikö muinaisten megaliittien tai pyramidien rakennustavoista ei olisi jäänyt mitään tietoa jos ne olisivat nykyisen sivilisaatiomme tuotoksia.
        Meille valehdellaan niiden iästä, se on selvää.
        Pyramidien sisäiset valtaisat työstetyt graniittilohkareet vetävät sanattomiksi; niiden työstö, kuljetus- ja asennustavat ovat päätähuimaavien taidonnäytteiden osoitus.
        Tiede valehtelee meille että ne olisivat pronssitaltoilla työstetyt. Naurettavaa.

        Itse pyramidien ulkoiset kivet eivät ole mitään muualta kuljetettuja "hiekkakiviä" vaan paikalla valettuja. Tämä selittäisi hyvin kuinka ne on saatu rakennettua. Jauhot ja vesi ylös ja muottiin ja sitten seuraava...
        Kivien rakennetta ei olla saatu selville mikä on merkillistä. Ei ole olemassa mitään 500:n km:n päässä olevaa louhosta mistä ne olisi kuljetettu. Siitäkin meille valehdellaan.

        Nykyiset betonitalomme- ja siltamme kestävät max. 50- 100 vuotta ja sitten ne on purettava. Muinaisten Roomalaisten betonirakennelmatkin ovat kestäneet pari tuhatta vuotta siltä osin kuin niitä ei olla purettu.

        Tarkkana pojat kaiken kanssa älkääkä heti uskoko kaikkea mitä "tiedemies"- paskiaiset meille valehtelevat vaan hankkikaa tietoa. Omalla pohdinnalla ja terveellä maalaisjärjen käytölläkin selviää aika pitkälle.

      • Anonyymi
        martta98 kirjoitti:

        Oletko tullut ajatelleeksi että se Roomalainen rakennut, sai se pyramidikaan ei kenties ole niin vanha kuin sinulle on kerrottu? Ethän ollut paikalla toteamassa rakentamista.

        Miksei pyramidi rapaudu?

        Koska se on turisteille rakennettu simulaattori. Sitä korjaillaan aina tilanteen niin vaatiessa.

        Menit siis halpaan, kiipeilit turistirakennelmassa.

        Vartijat joihin viittasit naureskeli teille sen takia että luulitte että olette muinaismuistossa, mutta he tietävät mikä on totuus.

        Omalla pohdinnalla ja varsinkin kuin se terve maalaisjärki loistaa poissaolollaan, mennään metsään että rytisee.
        Sinun suosikkiväitteesi on, että tiedemiehet ja melkein kaikki muutkin valehtelevat sinulle? MISTÄ TIEDÄT? Ei koko maailma ole sinua vastaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko tullut ajatelleeksi että se Roomalainen rakennut, sai se pyramidikaan ei kenties ole niin vanha kuin sinulle on kerrottu? Ethän ollut paikalla toteamassa rakentamista.

        Miksei pyramidi rapaudu?

        Koska se on turisteille rakennettu simulaattori. Sitä korjaillaan aina tilanteen niin vaatiessa.

        Menit siis halpaan, kiipeilit turistirakennelmassa.

        Vartijat joihin viittasit naureskeli teille sen takia että luulitte että olette muinaismuistossa, mutta he tietävät mikä on totuus.

        Niinpä, todellisuudessa oikean pyramidin päälle kiipeäjä pääsee egyptiläisten vankilaan.

      • Anonyymi
        martta98 kirjoitti:

        Kun kiipesimme pienimmän niistä kolmesta pyramidin huipulle niin ei meillä ollut mitään tietoa niiden koosta muuta kuin mitä itse näimme. Totesimme että helppo nakki kiivetä tuonne ja siis menoksi.

        Oma käsitykseni on että maailmassa on ollut ehkäpä useita sivilisaatioita ennen meitä ja ne ovat tuhoutuneet joistain syistä. Ei ole mahdollista etteikö muinaisten megaliittien tai pyramidien rakennustavoista ei olisi jäänyt mitään tietoa jos ne olisivat nykyisen sivilisaatiomme tuotoksia.
        Meille valehdellaan niiden iästä, se on selvää.
        Pyramidien sisäiset valtaisat työstetyt graniittilohkareet vetävät sanattomiksi; niiden työstö, kuljetus- ja asennustavat ovat päätähuimaavien taidonnäytteiden osoitus.
        Tiede valehtelee meille että ne olisivat pronssitaltoilla työstetyt. Naurettavaa.

        Itse pyramidien ulkoiset kivet eivät ole mitään muualta kuljetettuja "hiekkakiviä" vaan paikalla valettuja. Tämä selittäisi hyvin kuinka ne on saatu rakennettua. Jauhot ja vesi ylös ja muottiin ja sitten seuraava...
        Kivien rakennetta ei olla saatu selville mikä on merkillistä. Ei ole olemassa mitään 500:n km:n päässä olevaa louhosta mistä ne olisi kuljetettu. Siitäkin meille valehdellaan.

        Nykyiset betonitalomme- ja siltamme kestävät max. 50- 100 vuotta ja sitten ne on purettava. Muinaisten Roomalaisten betonirakennelmatkin ovat kestäneet pari tuhatta vuotta siltä osin kuin niitä ei olla purettu.

        Tarkkana pojat kaiken kanssa älkääkä heti uskoko kaikkea mitä "tiedemies"- paskiaiset meille valehtelevat vaan hankkikaa tietoa. Omalla pohdinnalla ja terveellä maalaisjärjen käytölläkin selviää aika pitkälle.

        Me edelöeen tiedämme ketkä rakensivat pyramidit ja aika hyvin miten ne rakennettiin, nämä asiat on kerrottu sinulle jo monesti.
        No jos sitä "tervettä järkeä"käyttävä on kouluttamaton ja harhainen, ei sen käytöstä ole paljon apua..

      • martta98 kirjoitti:

        Kun kiipesimme pienimmän niistä kolmesta pyramidin huipulle niin ei meillä ollut mitään tietoa niiden koosta muuta kuin mitä itse näimme. Totesimme että helppo nakki kiivetä tuonne ja siis menoksi.

        Oma käsitykseni on että maailmassa on ollut ehkäpä useita sivilisaatioita ennen meitä ja ne ovat tuhoutuneet joistain syistä. Ei ole mahdollista etteikö muinaisten megaliittien tai pyramidien rakennustavoista ei olisi jäänyt mitään tietoa jos ne olisivat nykyisen sivilisaatiomme tuotoksia.
        Meille valehdellaan niiden iästä, se on selvää.
        Pyramidien sisäiset valtaisat työstetyt graniittilohkareet vetävät sanattomiksi; niiden työstö, kuljetus- ja asennustavat ovat päätähuimaavien taidonnäytteiden osoitus.
        Tiede valehtelee meille että ne olisivat pronssitaltoilla työstetyt. Naurettavaa.

        Itse pyramidien ulkoiset kivet eivät ole mitään muualta kuljetettuja "hiekkakiviä" vaan paikalla valettuja. Tämä selittäisi hyvin kuinka ne on saatu rakennettua. Jauhot ja vesi ylös ja muottiin ja sitten seuraava...
        Kivien rakennetta ei olla saatu selville mikä on merkillistä. Ei ole olemassa mitään 500:n km:n päässä olevaa louhosta mistä ne olisi kuljetettu. Siitäkin meille valehdellaan.

        Nykyiset betonitalomme- ja siltamme kestävät max. 50- 100 vuotta ja sitten ne on purettava. Muinaisten Roomalaisten betonirakennelmatkin ovat kestäneet pari tuhatta vuotta siltä osin kuin niitä ei olla purettu.

        Tarkkana pojat kaiken kanssa älkääkä heti uskoko kaikkea mitä "tiedemies"- paskiaiset meille valehtelevat vaan hankkikaa tietoa. Omalla pohdinnalla ja terveellä maalaisjärjen käytölläkin selviää aika pitkälle.

        Mainitun Tampereen Näsinneula on aika korkea. Tulisiko mieleen kiivetä sinne tikkaita pitkin ulkopuolelta?
        Kheopsin pyramidi on hieman näsinneulan kattoa korkeammalla, joskaan ei yllä katolla olevien antennien korkeudelle.

        Voidaan siis sanoa että Kheopsin pyramidi on näsinneulaa korkeampi. Ainakin jos pyramidin katolle sijoitettaisiin virallista korkeutta lisäävä antenni.

        Itse vierailin Raahessa tornitalon kiinalaisessa ravintolassa viimeviikolla. tornitalo on noin 50-metriä korkea ja näköalahississä noin 20-metrin korkeudessa tulee paniikkireaktio korkeudesta.

        On täysin naurettava väite ja silkkaa satua että ennen vedenpaisumusta olisi kyetty rakentamaan satoja metrejä korkeita kivirakennelmia. Aikana jolloin edes pyörää ei ollut vielä keksitty.

    • Anonyymi

      Raija Toiviainen saa nyt yrittää selvittää, piiloutuiko Päivi Räsänen Keopsin pyramidiin vai Näsinneulaan.

    • Anonyymi

      Rakentajilla oli painovoiman kumoavat laitteet käytössään ja kivet oli irroitettu kalliosta laserin tapaisilla laitteilla. (Saqqara serapeum, puma punku ym.)

      • Anonyymi

        No joo, voihan veneitä ja vipuvarsia ajatella painovoiman kumoaviksi laitteiksi ja tosiaan egyptiläisiä kiviporia ja talttoja on löydetty ties kuinka paljon. Niiden käyttämistä kuvaavia piirroksia on myös olemassa ihan tarpeeksi, että ei tarvitse ihmetellä.

        En nyt itse lasereiksi menisi kehumaan, mutta tosiaan ihan käyttökelposia vehkeitä, jos haluaa tarkkaa jälkeä tehdä.

        Jos haluat lasereita käyttää, niin sinulla pitää olla myös kokonainen teollisuus siinä ympärillä, joka niitä lasereita pystyy tekemään. Eihän ne laserit ja niissä tarvittavat linssit, peilit ja elektroniset komponentit itsekseen valmistu. Laser ei siis ole mikä tahansa lamppu, vaan laserin tekemiseen tarvitaan elektroniikkaa ja tarkasti hiottuja optisia komponentteja. Varsinkin jos sen laserin pitää vielä olla sellainen huomattavan tehokas, että sillä voi jotain kiviä louhia. Sitten pitää olla myös joku huomattavan tehokas virtalähde myös.

        Tällaisen keksimiseen tarvitaan monimutkainen yhteiskunta, joka osaa valmistaa paljon muutakin kun vaan jotain lasereita.

        Esimerkiksi vaikka cnc-koneita, jotka pystyvät niitä lasereita sitten liikuttelemaan tarkasti, kun eihän tarkkaa työtä tietenkään käsin sohimalla voida tehdä ja käyttäjiltä vain silmät sokeutuisivat samantien. Eli varmaan jotain suojalaseja pitäisi myös kehittää samalla. Nykyaikaisellakaan laserilla ei tehdä mitään kaivostoimintaa, vaan siihen käytetään yllätys yllätys, poria.

        Mutta hetkinen, jos jollain on kyky tehdä tuollaista teknologiaa, niin miksi ihmeessä he tyytyisivät jotain kivikuutioita sillä tekemään? Eikö olisi kätevämpää suunnitella lentokoneita, panssarivaunuja, helikoptereita, radioita, televisioita, autoja... Kaikkea tuollaista pitäisi yhteiskunnan joka lasereita pystyy tekemään, pystyä myös siinä samalla tuottamaan. Laser taitaa olla höyrykonetta, tai autoa monimutkaisempi keksintö. Sieltä voit lähteä lueskelemaan, jos ajattelet voivasi tehdä laserin edes nykyaikaisilla välineillä, saati jollain kivitaltoilla:

        https://www.repairfaq.org/sam/lasercon.htm

        Ne vehkeet eivät olleet maasta kotoisin.

        Mistä sit? Marsistako? Vai tekikö ufot pyramidit itse kokonaan? Vaelsivat ehkä tuhansia valovuosia miljoonien vuosien ajan tullakseen tänne veistämään muutaman kivikuution ja sitten hävisivät jättämättä mitään järjellistä merkkiä itsestään.

        Muinaisilla ihmisillä oli taito ja motiivi liikutella suuria kiviä. Mitä suuremmista Kivistä saat linnasi tehtyä, sitä vaikeampi se on valloittaa tai hajottaa.

    • Anonyymi

      Totuus on se, etten ole koskaan käynyt Egyptissä enkä Turussa.

      • Anonyymi

        Turkua ei ole olemassa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turkua ei ole olemassa!

        Tämä on totta.

        Turusta ei ole olemassa yhtään oikeaa todistetta.

        Vain retusoituja kuvia, CGI:tä ja valehtelijoiden puheita.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on totta.

        Turusta ei ole olemassa yhtään oikeaa todistetta.

        Vain retusoituja kuvia, CGI:tä ja valehtelijoiden puheita.

        Asuin pienenä nassikkana Turussa 4- 8- vuotiaaksi syystä jota en tiedä. Olin syntynyt Stadissa ja tänne sitten palasimme.
        Kävin pari ekaa luokkaa Martin koulussa jossa isotissinen opemme valehteli meille että Maa olisi pallo. Katsoin tuota alta kulmain enkä uskonut että Australialaiset ihmiset voivat kävellä päät alaspäin. Pidin yksinkertaisesti opea tärähtäneenä.

        Kävelin usein kaunista Aurajoen rantaa Kaupungin kirjastoon. Mummeli siellä kummasteli ensi kertoja kun lainasin omaan ikäluokkaani sopimattomia klassikoita. Olisi pitänyt lainata vain satukirjoja. Meistä tuli hyvät kaverit ja suositteli seuraavia kirjoja..... Ihana rouva.

        Haluaisin vielä joskus käydä katsomassa lapsuuteni maisemia Turkuun. Se on kuitenkin estetty koska olen natsi:
        https://www.youtube.com/watch?v=TkpFORWY4D4

        Opettajasi kertoi mikä perustuu faktoihin..

        Et voi mennä Turkuun koska sitä ei ole olemassa.

        Väitteesi mukaan paljon lukeneena tiedät hyvin vähän. Ilmeisesti luetun ymmärtäminen ei ole ihan hallussa?

    • Anonyymi

      Koska sekä Delphin ja Nasu-Martta eivät molemmat voi olla oikeassa pyramidin olemassaolon suhteen toinen heistä on väärässä.

      Kumpi on valmis myöntämään olevansa väärässä?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ammuskelu Härmän häjyissä

      Onko jollain enempää tietoa?
      Seinäjoki
      399
      12882
    2. Siis oikeasti S... En ymmärrä...

      Oletko se sinä joka täällä kaipailee? Kaikki täsmää.
      Ikävä
      83
      2562
    3. Onneksi olkoon sait mut vittuuntumaan

      Sapettanu koko helvetin päivän.
      Ikävä
      61
      2534
    4. Romaanien ammuskelu

      Romaanit vähän ammuskeli härmän häjy,osu sivullisiin,ja nyt nää romanit ihmettelee miksi heitä ei päästetä ravintoloihin
      Seinäjoki
      141
      2130
    5. Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa

      Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä
      Ikävä
      37
      2057
    6. Oho! Varmistusta odotellaan.

      Pitäneekö paikkansa? "🇺🇦Ukrainian drones hit a 🇷🇺Russian Tu-22M3 bomber at the Olenya airfield,"
      NATO
      171
      2018
    7. Keksin sinulle tänään uuden lempinimen

      Olet kisu-muija. Mitäs tykkäät älynväläyxestäni?
      Ikävä
      81
      1947
    8. Mitä sitten ikinä teetkin

      Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei
      Ikävä
      42
      1515
    9. Mies mistä oikein suutuit?

      Yhtäkkiä vaan häippäsit täältä... 😢
      Ikävä
      22
      1450
    10. Saanko selityksen?

      Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(
      Ikävä
      59
      1440
    Aihe