Ruotsin kielen vaatiminen maassa, joka ei ole kaksikielinen on rasimia. Pieni 4,8% rannikolla asuva vähemmistö ei tee maasta kaksikielistä.
Suomen lakia tulkitaan väärin. Laki ei tunne sanaa kaksikielinen lainkaan. Laissa vain luetellaan kansalliskielet, mikä ei tee maasta kaksikielistä.
Vähemmistö sai määritellä maan kaksikielisyydestä, kun Suomi oli itsenäisyyden alussa heikko ja Ruotsin tuesta riippuvainen. Siksi laista tuli huono ja kohtuuton.
4,8% vähemmistö, joka ei edes asu suomalaisten joukossa, vaan rannikolla omissa oloissaan, ei tee maasta 2-kielistä. Erillään asuvat kansanosat, jotka eivät opi toistensa kieltä ympäristöstään eivät tee maasta kaksikielistä. Sitä pitää kutsua kaksinkertaiseksi yksikielisyydeksi.
Kieli joka on maahanmuuttajakieli ja kehittynyt jossakin kaukana Suomen rajojen ulkopuolella, ei tee maasta 2-kielistä. Kieli joka on ollut pakkokieli suomalaisille jo satoja vuosia, ja jolla on lyöty suomalaista identiteettiä, ja kieli, jolla on haitattu suomen kielen kehitystä satojen vuosien ajan, ei tee Suomesta 2-kielistä. Päinvastoin, sitä pitää hylkiä, koska sen haittoja pitää välttää.
Vielä 200 vuotta Ruotsista erkaantumisen jälkeenkin, meillä on haittanamme pakkoruotsi, kaksikielisyys, virkamiesruotsi, erilliset koulut, erilliset siirtolapuutarhat, erilliset terveysasemat, erilliset korttelit, erilliset varuskunnat, segregaatio ylipäätään ja ylisuuret ruotsinkieliset kiintiöt koulutukseen ym.
Vähemmistökieli joka pakotetaan enemmistölle, koska se ei kuulu sen identiteettiin, ei tee Suomesta 2-kielistä. Ruotsin kieli nimenomaan erottaa suomenkieliset ruotsinkielisistä, koska olemme yksikielisiä.
Historia ei takaa kaksikielisyyden asemaa millään tavalla, koska ruotsi ollut maahanmuuttajakieli Suomessa ja kaksikielisyys on pikemminkin ollut menneisyydessä tehty virhe. On jo aika korjata virhe ja poistaa kaksikielisyys.
Historialla ei voi yleensäkään perustella mitään, ja historiaan vetoaminen on tunnettu argumenttivirhe. Jos historialla voisi jotain perustella, niin naisilta voisi ottaa äänioikeuden pois. Historialla perusteleminen on kuin astuisi kaksi askelta taaksepäin kehityksessä. Jos historialla voisi jotain perustella, niin ihmiskunta olisi jäänyt kivikaudelle. Historialla perusteleminen mahdollistaa entisten tyhmyyksien kierrättämisen uudestaan ja uudestaan, eikä edistys pääsisi vaikuttamaan toivotulla tavalla.
Kieli jota puhutaan vain rannikolla 5% vähemmistön joukossa, voi olla paikallinen kieli siellä missä sen puhujia on yli 25%, mutta ei voi olla koko maan virallinen kieli. Ihmeellistä on kuitenkin se, että ruotsin kieli on ainoa koko Suomessa virallinen kieli, ja suomen kieli on vain paikallinen kieli, vaikka suomea puhutaan koko maassa.
Meillä on siis ainoana virallisena kielenä alloktoninen muualta tullut ruotsin kieli, vaikka sitä ei puhuta sisämaassa. Suomen kielellä ei ole edes paikkalliskielen asemaa Ahvenanmaalla, vaikka siellä on 5% suomenkielisiä. Virallisesti Suomi on siis kokonaan ruotsinkielinen, mutta suomen kielellä ei ole virallista asemaa koko maassa.
Suomalaiset ja ruotsinkieliset asuvat erillään toisistaan, joten maata ei voi pitää kaksikielisenä, vaan maana jossa on 4,8% vähemmistö. Kansana Suomessa asuvat muodostavat kaksinkertaisesti yksikielisen väestön. Sitä ei sovi sotkea kaksikielisyyteen.
Suomen lakia tulkitaan väärin. Laki ei tunne sanaa kaksikielinen lainkaan. Laissa vain luetellaan kansalliskielet, mikä ei tee maasta kaksikielistä.
Vähemmistö sai määritellä maan kaksikielisyydestä, kun Suomi oli itsenäisyyden alussa heikko ja Ruotsin tuesta riippuvainen. Siksi laista tuli huono ja kohtuuton.
4,8% vähemmistö, joka ei edes asu suomalaisten joukossa, vaan rannikolla omissa oloissaan, ei tee maasta 2-kielistä. Erillään asuvat kansanosat, jotka eivät opi toistensa kieltä ympäristöstään eivät tee maasta kaksikielistä. Sitä pitää kutsua kaksinkertaiseksi yksikielisyydeksi.
Kieli joka on maahanmuuttajakieli ja kehittynyt jossakin kaukana Suomen rajojen ulkopuolella, ei tee maasta 2-kielistä. Kieli joka on ollut pakkokieli suomalaisille jo satoja vuosia, ja jolla on lyöty suomalaista identiteettiä, ja kieli, jolla on haitattu suomen kielen kehitystä satojen vuosien ajan, ei tee Suomesta 2-kielistä. Päinvastoin, sitä pitää hylkiä, koska sen haittoja pitää välttää.
Vielä 200 vuotta Ruotsista erkaantumisen jälkeenkin, meillä on haittanamme pakkoruotsi, kaksikielisyys, virkamiesruotsi, erilliset koulut, erilliset siirtolapuutarhat, erilliset terveysasemat, erilliset korttelit, erilliset varuskunnat, segregaatio ylipäätään ja ylisuuret ruotsinkieliset kiintiöt koulutukseen ym.
Vähemmistökieli joka pakotetaan enemmistölle, koska se ei kuulu sen identiteettiin, ei tee Suomesta 2-kielistä. Ruotsin kieli nimenomaan erottaa suomenkieliset ruotsinkielisistä, koska olemme yksikielisiä.
Historia ei takaa kaksikielisyyden asemaa millään tavalla, koska ruotsi ollut maahanmuuttajakieli Suomessa ja kaksikielisyys on pikemminkin ollut menneisyydessä tehty virhe. On jo aika korjata virhe ja poistaa kaksikielisyys.
Historialla ei voi yleensäkään perustella mitään, ja historiaan vetoaminen on tunnettu argumenttivirhe. Jos historialla voisi jotain perustella, niin naisilta voisi ottaa äänioikeuden pois. Historialla perusteleminen on kuin astuisi kaksi askelta taaksepäin kehityksessä. Jos historialla voisi jotain perustella, niin ihmiskunta olisi jäänyt kivikaudelle. Historialla perusteleminen mahdollistaa entisten tyhmyyksien kierrättämisen uudestaan ja uudestaan, eikä edistys pääsisi vaikuttamaan toivotulla tavalla.
Kieli jota puhutaan vain rannikolla 5% vähemmistön joukossa, voi olla paikallinen kieli siellä missä sen puhujia on yli 25%, mutta ei voi olla koko maan virallinen kieli. Ihmeellistä on kuitenkin se, että ruotsin kieli on ainoa koko Suomessa virallinen kieli, ja suomen kieli on vain paikallinen kieli, vaikka suomea puhutaan koko maassa.
Meillä on siis ainoana virallisena kielenä alloktoninen muualta tullut ruotsin kieli, vaikka sitä ei puhuta sisämaassa. Suomen kielellä ei ole edes paikkalliskielen asemaa Ahvenanmaalla, vaikka siellä on 5% suomenkielisiä. Virallisesti Suomi on siis kokonaan ruotsinkielinen, mutta suomen kielellä ei ole virallista asemaa koko maassa.
Suomalaiset ja ruotsinkieliset asuvat erillään toisistaan, joten maata ei voi pitää kaksikielisenä, vaan maana jossa on 4,8% vähemmistö. Kansana Suomessa asuvat muodostavat kaksinkertaisesti yksikielisen väestön. Sitä ei sovi sotkea kaksikielisyyteen.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Hyvin kirjoitettu!
10 vanhinta kieltä, joita edelleen puhutaan maailmalla – ja suomen kieli on yksi niistä
Mtv
Suomen kieli on tuhansia vuosia ruotsia vanhempi.
Tiesitkö tämän?
"Kieli+jota+puhutaan+vain+rannikolla+5%+vähemmistön+joukossa,+voi+olla+paikallinen+kieli+siellä+missä+sen+puhujia+on+yli+25%,+mutta+ei+voi+olla+koko+maan+virallinen+kieli."
Tämä+on+itsestään+selvää!
Niin pitäisi
Mielestäni sen ei tarvitse olla edes paikallinen. Riittää, että sitä ei enää puhuta.
Miksi suomenkielí täytyy nostaa jalustalle, sehän on vain yksi pieni kieli ( jota arvostan mutta olen silti realisti) muiden joukossa. Suomessa asuu äidinkieleltään muitakin kuin suomenekielisiä ja tuntevat silti olevansa täysin suomalaisia. Miksi heiltä tämä oikeus olla suomalainen pitäisi riistää, en ymmärrä sitä! Suomalaisuus käsitteenä on näköjään liian laaja konteksti jota kielifenno tarkastelee hyvin suppeasta näkökulmasta ja tekee siitä vielä suppeampia diskriminoivia jopa rasistisia johtopäätelmiä.
Suomea puhuu ylivoimainen enemmistö maan asukkaista, joten on luonnollista, että se on virallinen kieli. Paikallisesti voisi olla 1 tai 2 muutakin kieltä. Esim. Vantaalla olisi tällä perusteella viralliset kielet suomi ja venäjä. En nyt muista, onko ruåtsi enää edes 3. sijalla...
Ruåtsi virallisena kielenä on jäänne ajalta, jolloin olimme alistettuna Ruåtsin vallan alle. Nimenomaan alistettuna, koska Suomi oli pelkkä puskurivyöhyke Venäjää vastaan sotilaita täältä myös saatiin.
Tuona aikana syntyi myös etuoikeutettu eliitti ja tätä lajia pitää edelleen jatkaa, koska saavutettu etu. Ruåtsinkieliset osaavat melkein aina myös suomea, joten on varaa valita vaikkapa koulutuspaikoissa. Voi hakea parempaan suomenkieliseen koulutukseen tai ruåtsinkieliseen "suojatyöpaikkaan", missä laadulla ei mitään väliä. Olkoot esimerkkinä vaikkapa Åbo Akademi. Ei ole ainoa kerta, kun on tämä putka päässyt otsikoihin "korkeatasoisen" tieteen merkeissä.
https://tekniikanmaailma.fi/kylla-helpottaa-kun-professori-haataa-suolalla-pahaa-enegiaa-millaisia-tolloja-abo-akademissa-on-toissa/
Samaa sarjaa myös "itkupillien saarella". Ei saa vääräkieliset omistaa maata ja ovat muutenkin paarialuokkaa. Mutta velvollisia itkupillejä rahoittamaan ja tiukan paikan tullen puolustamaan.
Sitten voi itkupillit keskittyä mm. pahoittamaan mielensä, jos jossain kaupassa myytävässä tuotteessa ei ole ruåtsinkielinen selostus isommalla tekstillä. Tai jos jossain paperissa vahingossa sattuu suomekielistä tekstiä olemaan. Sille altistuminen kun on eliitin mielestä häpeällistä. Bättre Folk.
"Suomea puhuu ylivoimainen enemmistö maan asukkaista, joten on luonnollista, että se on virallinen kieli. "
Myös ruotsinkieli on virallinen kieli Suomessa mutta ei se estä mitenkään puhumasta minua äidinkieltäni suomea vaikka matkustaisin esim Pietarsaareen. Eihän suomenkielen asemaa kukaan kiistä mutta yhtä luonnollista on ruotsinkielen asema toisena kansalliskielenä jo ihan historoallisista lähtökohdista ajatellen.
Asumme Suomessa, puhumme suomea, kutsumme itseämme suomalaisiksi. Mikä on epäselvää?
Miksi me joudumme opiskelemaan erittäin myöhään tulleiden kieltä, suomenruotsalaisten kieltä? Miksi me joudumme opiskelemaan vieraiden kieltä?
Ruotsi ei ole virallinen kieli. Suomen perustuslaki ei mainitse virallisista kielistä mitään, vain kansalliskielet.
Yhdeksän kymmenestä on täällä äidinkieleltään suomenkielisiä.
Suomi on kokonaan perustunut suomenkielisen kansan olemassaololle.
Se opiskelu on vieraiden valloittajien vallassa.
RKP on luonut käsittämättömän kielikuvion.
Nyt
Tehdään Suomesta turvallinen tila, johon ei kuulu pakkoruotsi!
Minä taas olen sitä mieltä että nuoret aikuiset ja nykynuoriso NIMENOMAAN alkaa pikku hiljaa OLLA KAKSIKIELISIÄ!
Vielä viime vuosituhannella kun maailma "pyöri" lähinnä täällä kotikulmilla ja pohjoismaatkin olivat omana blokkinaan jossa ruotsinkielellä oli vahva asema niin sitä sitten koitettiin saada täällä Suomessakin yleiseen käyttöön MUTTA eihän siitä mitään tullut.
Nyt kun elämme Globalisaation aikaa jossa internet on käytännössä kaikkialla niin eihän siitä mitään tulisi jos jokainen käyttäisi siellä vain omaa äidinkieltään. Koko nykymaailman "pyöriminen" perustuu pitkälti sille että meillä on käytössä Globaali kieli jota kaikki ymmärtävät mahdollisimman hyvin.
Yllä olevan faktan johdosta veikkaankin että kyllä seuraava sukupolvi on jo aidosti kaksikielinen jossa oman äidinkielen lisäksi kaikki pystyvät kommunikoimaan myös englannin kielellä!
Kaksikielisyys on vihdoinkin toteutumassa, ei ehkä kaikkien toivomalla tavalla mutta kuitenkin.
Kyllä. Suomi&englanti -kaksikielisyys nuorilla on todellisuutta.
Miksi me muuten edelleen tuhlaamme henkisiä ja taloudellisia voimavaroja siihen että kaikille suomenkielisille luetutetaan maailman mittakaavassa marginaalista pakkoruotsia josta ei ole mitään sellaista hyötyä jota ei saavutettaisi englannin kielellä?
Ei yhtään järjellistä syytä!
Sveitsi on yksikielinen maa, jossa on yksikielisiä kantoneita neljällä eri kielellä.
Suomalaisuuteen+kuuluu+suomen+kieli+vahvasti.++Asumme+Suomessa,+puhumme+suomea+ja+olemme+suomalaisia.+Mikä+tässä+on+epäselvää?
Ruotsin+kieli+ei+ole+kotimainen+kieli.+Se+on+vieras+kieli+Suomessa+ja+suomalaisille.
Ruotsin+kieli+on+vieras+kieli+Suomessa.+Ruotsin+kielellä+ei+ole+kehityshistoriaa+Suomessa.
Väite+että+ruotsin+kieli+kuuluu+Suomeen+on+vahvasti+liioitteleva.+Ruotsin+kieli+on+ollut+Suomessa+luonnollinen+kieli+vain+rannikolla.+Siksi+on+harhauttavaa+puhua+ruotsin+kielestä+kotimaisena+kielenä.+Kieli+millä+ei+ole+ollut+mitään+luonnollista+asemaa+sisämaassa+ei+voi+saada+sitä+terminologian+epätarkan+käytön+vuoksi.
Syytän+allekirjoittaneita+professoreita+haitallisesta+epätarkkuudesta+kun+he+määrittelevät+ruotsin+kielen+asemaa+Suomessa.
Ruotsin+kieli+on+muualta+tullut+(alloktoninen)+kieli+ja+vieras+kieli+suomalaisille.+Väitte+ruotsin+luonnollisuudesta+ei+siis+ole+totta.+Ruotsin+kielen+asema+perustuu+vain+ja+ainoastaan+lakiin+eli+se+ei+voisi+olla+vähempää+luonnollinen.
Ruotsin+asema+kansalliskielenä+on+perustunut+keinotekoiseen+lakien+rakennelmaan,+jolla+ei+olla+pystytty+takaamaan+ruotsin+kielen+asemaa+Suomessa,+vaikka+100%+suomalaisista+on+pakotettu+opiskelemaan+sitä+kaikilla+koulutusasteilla.+Seuraavaksi+päätetään+että+200%+kansasta+pakotetaan+opiskelemaan+pakkoruotsia+koska+pakkoruotsin+hulluus+ei+tunne+rajoja+Suomen+politiikassa.
Ruotsin+kielen+kuuluukin+kadota+Suomesta+koska+se+ei+tänne+ole+kuulunut+eikä+siksi+ole+juurtunut+tänne.+Ruotsin+kieli+on+aina+ollut+pakkokieli+Suomessa+eikä+evoluutiota+voi+kääntää+edes+pakolla.
HS+Mielipide+30.9.2010
Ruotsi+ei+ole+Suomessa+alkuperäiskieli
"+-+-.+Alkuperäiskieliksi+kutsutaan+vanhimpia+tunnettuja,+jollakin+alueella+puhuttavia+kieliä.+Suomen+alkuperäiskieleksi+tunnustetaan+perustuslaissa+saamen+kieli+(siis+pohjoissaame,+inarinsaame+ja+kolttasaame).+Suomessa+puhutaan+vanhastaan+myös+kahta+autoktonista+eli+kotoperäistä+kieltä:+perustuslaissa+toiseksi+kansalliskieleksemme+määriteltyä+suomen+kieltä+sekä+Suomen+ainoaa+kotoperäistä+vähemmistökieltä,+karjalaa,+joka+näyttää+unohtuneen+Arffmanin+vähemmistökielten+listasta.+Kielen+kotoperäisyydellä+tarkoitetaan,+että+sitä+on+puhuttu+jossakin+maassa+tai+jollakin+alueella+"aina".+-+-.+Historialliselta+taustaltaan+ruotsi+on+Suomessa+alloktoninen+eli+muualta+tullut+kieli.+Alloktonisuus+ei+millään+tavoin+vähennä+ruotsin+kielen+merkitystä+Suomen+kielimaiseman+historiallisesti+vakiintuneena+ja+keskeisenä+osana."
Rino+Grünthal
Johanna+Laakso
Anneli+Sarhimaa
professoreita
Euroopan+komission+rahoittama+Eldia-projekti
(European+Language+Diversity+for+All)
Kukaan ei saa syyllistää itseään jos pakkoruotsi ei maistu. Vika on pakkoruotsissa. Pakkoruotsia vaivaa sen tarpeettomuus ja pakollisuus.
Suomessa yritetään osoittaa että pakkoruotsin opiskelijaa vaivaisi motivaation puute tai motivaation puute olisi oma yksilön vika. Näin ei kuitenkaan ole. Vika on ruotsinkielessä ja sen haitallisuudessa, turhuudessa ja pakollisuudessa.
Ruotsin pakollisuus on hyödyttömyyden seurausta. Koska ruotsi on turhaa ja hyödytöntä eikä sitä monikaan valitsisi vapaaehtoisesti, siksi se on pakollista. Ruotsin pakottaminen koko kansalle alleviivaa ruotsin tarpeettomuuden ja valheellisen mantran ruotsin kielen rikkaudesta Suomelle.
Tarpeettomuuteen panostaminen ei millään voi olla rikkaus vaan se on rasite. Suomessa tämä pakkorasite on tehty koko väestöä koskevaksi rasitteeksi, eikä sen haitallisia vaikutuksia saa aliarvioida. Siten ruotsin kielen keinotekoinen tarve on muodostunut jarruksi suomenkieliselle yksilölle ja koko kansantaloudelle.
Taxellin+paradoksilla+on+tähän+asti+yritetty+perustella+Suomen+kaksikielisyyttä+ja+pakkoruotsia.
Taxellin+paradoksi+keksittiin+Suomessa+että+olisi+jokin+perustelu+suomalaisten+alistamiselle,+identiteetin+muokkaukselle,+rasismille+ja+Suomen+olemattomalle+kaksikielisyydelle.
Rasismia,+alistamista+ja+identiteetin+muokkausta+on+aina+yritetty+perustella+eri+tavoin+mutta+aina+yhtä+huonoin+perusteluin.
Lainaus:
RKP:ssa+kehitettiin+niin+kutsuttu+"Allardtin-Taxellin+paradoksi".+Se+tarkoittaa+kaksikielisyyden+ajamista+suomenkielisten+suhteen,+mutta+yksikielisten+ruotsinkielisten+instituutioiden+säilyttämistä+ja+vaalimista.+Kielikylpy+sopisi+näin+ollen+vain+kieli-enemmistölle.
Linkki+lainaukseen:
http://www.pakkoruotsi.net/kaksikielisyys.shtml
Taxellin+paradoksi+tarkoittaa+sitä+että+suomenkielisen+pitää+oppia+ruotsia+mutta+ruotsinkielisten+ei+tarvitse+oppia+suomea.
Taxellin+paradoksi+on+keksitty+Suomessa+koska+missään+muualla+ei+yritetä+väittää+että+4%n+vähemmistö+tekisi+maasta+kaksikielisen.
Taxellin+paradoksi+osoittaa+että+Suomi+ei+ole+kaksikielinen+maa+vaan+suomenkielinen+maa+jossa+on+pieni+vähemmistö+ruotsinkielisiä.+Taxellin+paradoksia+käytetään+tekosyynä+että+suomenkielisen+identiteetti+voidaan+muuttaa+ruotsinkieliseksi.+Todellisuudessa+mitään+Taxellin+paradoksia+ei+edes+ole,+on+vain+rasismia+jota+yritetään+perustella+sairailla+teorioilla.+Taxellin-+paradoksi+on+oikeasti+Taxellin-rasismia.+Peiteltyä+kaksikielistämistä+ja+identiteetin+muokkausta.
Jos+ruotsi+olisi+elinvoimainen+kieli+Suomessa+niin+siihen+ei+vaikuttaisi+enemmistön+toiminta+suuntaan+tai+toiseen.+Mutta+ruotsi+ei+ole+elävä+kieli+Suomessa,+eikä+Suomi+ole+elävästi+kaksikielinen,+niin+enemmistön+pitää+tekohengittää+ja+varjella+sitä+pakkoruotsin,+virkamiesruotsin+ja+kaksikielisyyden+muodossa.
Tämäkään+ei+riitä+vaan+ruotsinkieliselle+pitää+antaa+paremmat+mahdollisuudet+elämässä+korkeamman+koulutuksen+muodossa.
Taxellin+paradoksi+osoittaa+että+ruotsi+ei+ole+juurtunut+Suomeen+eikä+ole+oikeasti+edes+kuulunut+Suomeen.
Jos+Suomi+olisi+aidosti+kaksikielinen+kuten+Belgia+tai+kuten+aidosti+monikielinen+Sveitsi,+niin+Taxellin+paradoksia+ei+syntyisi.
Belgiassa+flaami+ja+ranska+jatkavat+elämää+rinnakkain+ilman+mitään+Taxellin+paradoksia,+koska+molemmat+kielet+ovat+paikallisia+juurtuneita+kieliä,+joilla+on+puhujia+kaikissa+kansanosissa.
Ahvenamaa+kuuluu+Suomeen.+Siellä+suomen+kieli+on+kielletty+ja+siksikö+meidän+pitäisi+opiskella+ruotsia,+että+ahvenanmaalaiset+eivät+halua+opiskella+suomea.
Ei+riitä+että+Ahvenanmaa+on+yksikielinen+ruotsinkielinen.+Sen+lisäksi+Ahvenanmaa+on+rasistinen+jossa+suomen+kieli+on+kielletty+vaikka+siellä+asuu+5%+suomenkielisiä.
Maa+jossa+suomen+kieli+on+kielletty+ei+voi+olla+kaksikielinen.+Suomen+kieli+on+kielletty+että+ruotsin+kieli+säilyisi,+mutta+se+osoittaa+että+Suomi+ei+ole+kaksikielinen+vaan+yksikielinen+maa+jossa+on+ruotsinkielinen+vähemmistö.
Ahvenanmaalla+toimineen+suomenkielisen+poliisipäällikön+yhteydenotot+mantereelle+suomenkielisten+kollegojen+kanssa,+olisi+pitänyt+käydä+ruotsiksi.+Hänen+katsottiin+toimineen+väärin+puhuessaan+puhelimessa+suomea+suomenkieliselle+poliisille+tai+virkamiehelle+tms.
Suomenkielisen+poliisin+Ahvenanmaalla+pitää+käyttää+tulkkia+jos+hän+asioi+Suomen+poliisin+kanssa+mantereella.
Jos+sama+poliisi+puhuu+englantilaisen+poliisin+kanssa+hän+saa+puhua+englantia+ilman+tulkkia.
Et+voi+koskaan+aliarvioida+ruotsinkielisten+tahojen+vihaa+suomen+kieltä+kohtaan.+Voit+myös+itse+arvioida+vaikuttaako+heidän+asenteensa+kielen+lisäksi+suomenkielisiin+ihmisiin.
Jos+ruotsinkieliset+tahot+vihaavat+jotain+kieltä+noin+paljon+niin+miten+paljon+he+voivat+vihata+saman+kielen+puhujia+ihmisinä?
Ruotsinkieliset+hyväksyvät+suomalaiset+vain+jos+nöyristelemme+ja+toimimme+heidän+kielellään.
Vuonna+1809+tapahtunut+onnellinen+tapahtuma+jossa+Ruotsi+menetti+Suomen+on+ruotsalainen+tragedia+josta+ruotsinkielinen+maailma+ei+ole+vieläkään+päässyt+yli.
uutinen+täällä
http://vastranyland.fi/opinion/ledare/2013-04-05/435691/finskan-forbjuden
Ahvenanmaalla+vaali-info+seitsemällä+kielellä,+mutta+ei+suomeksi,+vaikka+suomenkieliset+ovat+suurin+vähemmistö+Ahvenanmaalla.
Englanti,+eesti,+thai,+romania,+venäjä,+ja+latvian+kieli+ovat+sallittuja+mutta+suomen+kieli+on+vainottu+kieli+Ahvenanmaalla.
http://hbl.fi/nyheter/2015-10-01/772647/alandsk-valinfo-pa-sju-sprak-men-inte-finska
Ahvenanmaan+suomenkieliset+vaikenevat
http://gamla.hbl.fi/nyheter/2014-01-17/555701/ahvenanmaan-suomenkieliset-vaikenevat
Pietarsaaren+suomenkieliset+ovat+toisen+luokan+kansalaisia
http://m.iltalehti.fi/uutiset/201703272200092455_uu.shtml
Vuosisatoja kestänyt suomalaisiin kohdistettu syrjintä, ei velvoita suomalaisia yhtään mihinkään ruotsin kielen suhteen. Päinvastoin, ruotsin kieli on mahdollistanut syrjinnän ja siksi siitä pitää päästä eroon.
Kieli, jolla on estetty suomen kielen kehittyminen ja jolla on lyöty suomalaista identiteettiä ei mitenkään voi olla tärkeä suomalaisuudelle. Päinvastoin, sitä pitää hylkiä koska sen haittoja pitää välttää. Vielä 200 vuotta Ruotsista erkaantumisen jälkeenkin, meillä on haittanamme pakkoruotsi, kaksikielisyys ja virkamiesruotsi, erilliset koulut, erilliset siirtolapuutarhat, erilliset korttelit ja erilliset terveysasemat ym.
Ruotsalaisuuden ruma historia
Suomalaisia kohtaan on käyty sotaa jatkuvasti vaikka emme sitä ole huomaavinaan. Suomen kieltä on lyöty aina ruotsin kielellä emmekä edes yritä puolustautua. Pakkoruotsilla on ruma historiallinen tausta ja sivistystä haittaava tarkoitus. Svedupetterit ovat historiallisesti määränneet mitä suomalainen saa oppia. Pakkoruotsi ei ole poikkeus tässä. Pakkoruotsilla yritetään pitää suomenkieliset toisen luokan kansalaisina.
Ruotsinkieliset tahot ovat aina vastustaneet suomalaisen kansanosan sivistyksen lisääntymistä. Mitä enemmän on alistettuja duunareita sitä enemmän etuja ja taloudellista hyötyä siitä riittää heille. Koulutettua kansaa on vaikeampi manipuloida eliitin tarpeiden mukaisesti. Pakkoruotsi on suora jatkumo ruotsalaisuuden historian rumuudelle. Ruotsinkieliset tahot jarruttivat suomen kielen ottamista viralliseksi kieleksi ja opetuskieleksi kaikissa vaiheissa.
Svedupetterit eivät rakenna enää piikkilankaesteitä suomenkielisten lasten koulujen ympärille mutta pakkoruotsilla he ovat rakentaneet sivistyksellisen piikkilankaesteen kaikille suomenkielisille.
Pieni lista ruotsalaisuuden rumasta historiasta
Agricola joutui odottamaan 4 vuotta painolupaa että sai Uuden Testamentin painettua. Kesti sata vuotta että löytyi rahat Raamatun kääntämiseen kokonaisuudessaan.
Vuoteen 1860 asti onnistuivat ruotsinkieliset tahot estämään suomenkielisen kirjallisuuden painamisen, ja siten kirjallisuuden ja lukutaidon kehittymisen suomenkielisten joukossa.
http://fi.m.wikipedia.org/wiki/Kieliasetus_(1850)
Mikkeliin anottiin koulua suomenkielisille mutta saatiin ruotsinkielinen koulu v. 1873, vaikka alueella ei ollut tarvetta ruotsinkieliselle koululle, koska Mikkelissä oli jo ruotsinkielinen koulu.
Vuonna 1908 Espoossa suomenkielinen koulu saarrettiin piikkilangalla että lapset eivät pääsisi kouluun.
Helsingin yliopisto suomalaistettiin vasta hivenen ennen Talvisotaa 1937, vaikka suurin osa opiskelijoista oli ollut suomenkielisiä jo pitkään.
Nykyinen pakkoruotsi tuli peruskoulu-uudistuksessa viisikymmentä vuotta sitten.
Rassenburgin (Raasepori) RKP sai aikaan pakkoruotsin aloittamisen jo ensimmäisellä luokalla kaikille suomalaisille lapsille vaikka suurin osa halusi englantia ensimmäiseksi.
Muutama vuosi sitten päätettiin että pakkoruotsi aloitetaan vuotta aikaisemmin eli jo kuudennelta luokalta ala-asteella.
Esooon piikkilankakoulusta
http://espoonperinneseura.net/perinnetieto/Lahnuksen-kansakoulu-autonomian-aikana.html
Juhannusaaton aattona vuonna 2012 pakkoruotsittajat päättivät suljettujen ovien takana, että pakkoruotsi tullaan aloittamaan jo ala-asteella ja viimeistään 6. luokalla.
Kunnanvaltuutetut päättävät, millä ala-asteen luokalla pakkoruotsin pänttäys alkaa.
Vuorokaudessa on vain 24 tuntia, pakkoruotsiin käytetty aika on hukkaan heitettyä aikaa ja pois jostakin muusta.
Impivaaraan kuuluvasta pakkoruotsista halutaan eroon. Kieliä kannattaa opiskella nuorena. Oppimiseen käytettävä aika on rajallinen.
Pakkoruotsi on "impivaaralaisuutta" ja sen poisto on portti sivistykseen. Pakkoruotsin poistaminen on portti maailmankielien laajempaan osaamiseen ja kansainväliseen sivistykseen. Pakkoruotsi on impivaaralaisuutta sanan negatiivisessa merkityksessä.
Ei ole kielitaitoa osata suomenruotsia, suomenruotsilla ei pärjää edes Tukholmassa, koska suomenruotsi ei ole edes portti ruotsin kieleen. Vaikean kielen opiskelu pitää aloittaa nuorena koska nuorena kielen oppiminen on helpompaa. Venäjän ja saksan kieli ovat vaikeimpia kieliä ja siksi ne pitää aloittaa nuorena. Muutenkin kannattaa opiskella saksa ensin koska se toimii hyvänä porttina ruotsin kielelle. Jos jää aikaa ja kokee tarpeelliseksi voi opiskella ruotsia sen päälle. Ruotsia voi sitten opiskella yliopistossa ja työelämässä jos kokee sen tarpeelliseksi.
Suomalaisen kannattaa opiskella ensin venäjää tai saksaa jotka paljon vaikeampina kielinä vaativat paljon enemmän työtä. Vasta sitten kannattaa opiskella ruotsia koska sen voi oppia lyhyemmässä ajassa. Jos tekee päinvastoin jää venäjän tai saksan osaaminen huonolle tasolle eikä niitä ehdi omaksua kunnolla. Jos opiskelee ensin ruotsia, pitää venäjän tai saksan opiskelua jatkaa vielä yliopistossa ja työelämässä.
Vasemmistoliitto ei vaivaudu köyhiä auttamaan koska RKP maksaa paremmin. RKP maksaa siitä että vasemmisto jättäytyy vapaaehtoisesti oppositioon. RKP oli neljä vuosikymmentä hallituksessa ja Vasemmistoliitto melkein yhtä usein oppositiossa.
Lahjonta on tullut Li Anderssonille tutuksi. Vasemmistoliitto tulee kaveeraamaan RKPn kanssa jatkossakin ja pysymään oppositiossa.
Vasemmistoliitto kaivaa omaa kuoppaansa.
Ruotsinkieliset säätiöt onnistuivat puffaamaan ruotsinkielisen duunareiden puolueen pomoksi, siitä ei ole epäilystäkään. M.m YLE on ollut valjastettu pönkittämään Lin uraa jo useamman vuoden ajan.
Tästä syystä duunarinkin on opiskeltava eliitin kieltä pakkoruotsia ja siten pyrittävä eliitin joukkoon.
Li Andersson vas. sai pyytämättä vaalitukea työstään pakkoruotsin hyväksi. Li sai 1300€ vaalitukea ruotsinkieliseltä säätiöltä ilman anomusta tms.
HBL
Li sai odottamatonta rahallista tukea ruotsinkieliseltä säätiöltä.
http://hbl.fi/nyheter/2015-03-21/738331/li-andersson-fick-ovantat-valbidrag
Kyse+ei+ole+prosenteista+koska+perustuslaki+on+100+%+voimassa+eli+Suomessa+on+kaksi+virallista+kieltä!
Kolumni: Ainutlaatuisen kaksikielisyytemme maksaa suomenkielinen enemmistö
https://www.satakunnankansa.fi/mielipide/kolumni-ainutlaatuisen-kaksikielisyytemme-maksaa-suomenkielinen-enemmisto-200563107
Joka vuosi Finlandia-kirjapalkinnon ehdokkaaksi asetetaan vähintään yksi ruotsinkielinen kiintiökirja. Kuudesta ehdokkaasta ainakin yksi on ruotsinkielinen kirja, vaikka ruotsinkielisiä kirjoja julkaistaan paljon vähemmän ja luetaan vähemmän, kuin suomenkielisiä kirjoja Suomessa.
Siksi, joka vuosi ainakin yksi suomalainen kirjailija ei pääse ehdokkaaksi, vaikka olisi ansainnut pääsyn ehdokkaaksi, koska kiintiöruotsalainen kirja vie suomalaisen kirjan paikan.
Tämä on esimerkki siitä, kuinka rakenteellinen syrjintä toimii ja kuinka se haitannut suomalaisen kulttuurin, kielen ja identiteetin rakentamista vielä nykyäänkin. Sitä ei tule vähätellä, vaikka sitä on tapahtunut satojen vuosien ajan paljon enemmän. Suomalainen identiteetti on kärsinyt satoja vuosia pakkoruotsistaan ja aina yhtä yllättävissä paikoissa.
Miten näitä suomalaisia syrjiviä kiintiöitä perustellaan?
Persut on ainoa puolue, joka vastustaa pakkoruotsia puolueena.
Persut eivät ole oikealla eivätkä vasemmalla. Eikä pidäkään. Persut ovat suomalaisten puolella.
Kansanedustajilla on yhteinen puolueesta riippumaton intressi kahmia vaikutusvaltaa ja etuja itselleen.
Kansanedustajilla on yhteinen puolueesta riippumaton intressi säilyttää asemansa eliitissä ja pysyä eduskunnassa. Siksi he toimivat eduskunnassa puoluerajojen yli yhteistyössä kansaa vastaan.
Puolueiden väliset erot ovat jo vuosikymmenien aikana vakiintuneet, eikä puolueilla ole oikeaa halua suureen muutokseen, joka voisi rapauttaa kansalaisten luottamusta tai puolueiden tasapainoa. Persujen menestys vaaleissa on aiheuttanut kaikille muille puolueille ongelmia. Koska Persut ovat käyneet kaikkien muiden puolueiden reviirillä, ja siksi loukanneet vanhojen puolueiden vakiintuneita käytäntöjä ja sopimuksia. Muut puolueet ovat saneet persuista yhteisen vastustajan, jota vastaan käydään yhteistuumin yli puoluerajojen niin vasemmistossa kuin Kokoomuksessakin.
Siksi Persut uutena puolueena saa rajua häirintää, vähättelyä ja väärää informaatiota vanhoilta puolueilta, mikä näkyy myös lehdistössä ja mediassa.
Puolueiden intressi on oman aseman säilyttäminen ja yhteisymmärryksessä muiden puolueiden kanssa, omien etujen vaaliminen, mieluiten niin että kansa luulee puolueiden olevan hyvinkin erimielisiä toisten puolueiden kanssa. Todellisuudessa puolueet punovat keskenään juonia jotta voivat säilyttää asemansa mahdollisimman suuren oman hyödyn kera. Puolueiden keskinäiset erimielisyydet ovat vain silmänlumetta, jolla saadaan vaikutelma halusta asioiden muuttamiseksi.
Mikään ei kuitenkaan muutu vuosikymmennissäkään, koska puolueet ovat tyytyväisiä asemaansa näin. Oikeaa muutosta haluavat vaiennetaan hiljaisksi.
Persut ovat horjuttaneet vanhojen puolueiden tasapainoa ja siksi ovat kaikkien puolueiden hampaissa.
Persut ovat yksin muiden puolueiden puristuksissa eivätkä siksikään pääse muiden puolueiden kanssa jaolle, jossa jaetaan sulle-mulle periaatteella etuisuuksia kansan selkänahasta.
Siksi Persut ovat ainoa kansan etua ajava puolue joka ei veljeile muiden puolueiden kanssa kansaa vastaan.
Siksi Persut.
Suoraan sanottuna näin
>> Ruotsin kielen vaatiminen maassa, joka ei ole kaksikielinen <<
Suomi on aivan virallisesti 2-kielinen maa.
Eivätkä suomen- ja ruotsinkieliset elä erillään, niin kuin jossain ghetossa, vaan ainoastaan tietyille alueille painottuneina. Se juontaa juurensa mm. kartanokulttuuriin. Useimmat kartanoista yms. ovat Ruotsin vallan ajalta olevia, sukutiloja ym, mistä syystä tämä asuinpaikkapainotus on säilynyt. Uskon, että siihen se suomenruotsalaisten vastustus ym. juuri perustuukin. Kateutta kaikki tyynni.
Suomalaistenkin suvut ovat yleensä savolaista, pohjalaista ym. juurta, ja jokaisen oma suku asuu pääosin siellä synnyinseudullaan. Miksi se ruotsinsuomalaisten kohdalla muka olisi jotain "erillään asumista"? Useimmat meistä viihtyy siellä, missä on omaa sukua ja omaa äidinkieltä kuuluvilla, eikä asiassa ole mitään sen kummempaa.
Minun suvussani on sekä Suomeen muuttaneita paljasjalkaisia ruotsalaisia avioliiton kautta, että Ruotsiin muuttaneita ruotsinsuomalaisia, ja niitä, jotka asuvat omasta halustaan suomalaisena ruotsinkielisillä seuduilla, joten en karsasta suomenruotsalaisiakaan.
Omakohtainen kokemus nääs avartaa ahdasta näkökulmaa. Itse rakastan ruotsalaisia. Mikään muu ei harmita kuin unohtunut peruskouluruotsi, koska omassa piirissä on niin paljon ruotsalaisuutta.
Lisäys. oma sukunimikin on lisäksi ruotsalainen. Joten omakin suku saattaa alunperin olla ruotsalainen, jos joku vain jaksaisi asiaa penkoa jonkun sukututkimuksen kautta.
Kovasti kaunisteltu kuva.
Viittaat mm. ruotsinkielisten kartanoihin. Ne on pakko-otettu suomalaisilta 1500-luvun jälkipuoliskolta alkaen. Ympärillä on asustanut myös enemmän tai vähemmän ruotsittuneita renkejä ja piikoja. Moni suomenruotsalainen äänestää perinteisesti SDP:tä ja vuoden 1918
sisällissodassa ruotsinkielisiä taisteli muiden punikkien rinnalla.
Punikkien hävittyä sisällissodan ruotsinkielisiä punikkeja kuitenkin kohdeltiin suomenkielisiä helläkätisemmin.
>> Suomalaiset ja ruotsinkieliset asuvat erillään toisistaan, <<
Suomalaiset ne Kanarialle, Floridaan tai Kanadaan tai muualle muuttaessaan eristäytyvät omiin paikkoihinsa ja perustavat niihin "kyliään".
Siitä on seurannut se, että ne, jotka haluaisivat kokea maailmalla vieraita kulttuureja, eivät voi enää mennä tiettyihin lomapaikkoihin lainkaan, koska niissä on samanlaiset Suomi-heput ja kaljakuppilat vastassa kuin kotimaassakin ja olo on kuin ei olisi Suomesta koskaan poistunutkaan, vaikka lensi monta tuntia eri suuntaan.
Suomen viralliset kielet, eli kansalliskielet, ovat suomi ja ruotsi.
https://oikeusministerio.fi/suomen-ja-ruotsin-kieli
Tämä on faktaa vaikka persulit ja muutkin äärimmäisen oikeistolaiset muutava jankuttavat.
RKP:n sanelemaa säätiömiljardien turvin..
Tragedia:
"Vielä 200 vuotta Ruotsista erkaantumisen jälkeenkin, meillä on haittanamme pakkoruotsi, kaksikielisyys, virkamiesruotsi, erilliset koulut, erilliset siirtolapuutarhat, erilliset terveysasemat, erilliset korttelit, erilliset varuskunnat, segregaatio ylipäätään ja ylisuuret ruotsinkieliset kiintiöt koulutukseen ym."
Pakkoruotsi on hyvinkin rasisminkaltaista
Näin
Pakkoruotsi on rasismia ja kansakunnan hukkaputki.
Näin
Juuri+näin,+olet+100%+oikeassa!