Elpymispaketti tuloo! Oletko valmis? 2

Anonyymi

Mikä äänimäärä riittäisi?
Hallituksella on yhteensä 115 kansanedustajaa, jos mukaan ei lasketa Hoskosta sekä puhemies Anu Vehviläistä (kesk.), joka ei äänestä. Jos kaikki näistä 115:stä äänestävät paketin puolesta, pitäisi kokoomuksen riveistä livetä Rydmanin ja Heikkisen lisäksi vielä kymmenen muuta elpymispaketin vastustajaa, jotta kahden kolmasosan enemmistöä ei syntyisi paketin puolelle.

Mistä on kyse?
Kokoomuksen Kai Mykkänen ja Petteri Orpo kertoivat tiedotustilaisuudessa, että kokoomus äänestää tyhjää, kun eduskunnassa päätetään EU:n elvytyspaketista.

NÄINHÄN TÄMÄ KETJU ALKOI JA KOMMENTTEJA ON SATANUT PILVIN PIMEIN.

Lehti laski, että puhemiehen (Anu Vehviläinen) ja Hoskosen lisäksi 12 kokoomuslaista täytyisi siirtyä vastustamaan pakettia. Nyt vastustajia on Hoskonen ja 2 kokoomuslaiset mukaan lukien 45 3=48 ja jos se olisi 1/3 osa mikä vaaditaan paketin kaatumiseen.

Toimitamme seuraavan laskutoimituksen. Se toki lisäisi ääniä vastustajien leiriin joka olisi sen jälkeen 58 ja 2/3 osaa olisi 116, mikä näin äkkiseltään näyttäisi olevan OK. Nyt kuitenkin se kokonaisäänimäärä, josta 1/3 osa lasketaan olisikin 173 ja siitä 1/3 osaa olisikin 57,6666667 eli se riittäisi. Vastustajat ei kuitenkaan propagandassaan voi laskea sen varaan

Mutta on hyvin epätodennäköistä että joku kansanedustaja riskeeraisi toimeentulonsa isänmaan eteen. Heille tärkeämpää on puolueen saama puoluetuki ja jos on johdon kaa väleissä niin pärjää työmaallaan hyvin. Ei aleta rettelöimään. En tiedä kuka se kolmas on Kokoomuksesta joka on ilmoittanut äänestävänsä pakettia vastaan.

Hallitus pelottelee että Suomen maine menee luotettavana sopimuskumppanina. Risto Ryti teki Hitlerin kansaa sopimuksen ja Suomi rikkoi sen ja sota Hitleriä vastaan alkoi Lapissa. Sakemanni poltti Lapin ja emme kai siitä saaneet mitään korvauksia. Saksalainen jätti pohjoiselle rajalle kylyin jossa luki saksaksi "Danke für eure Waffenbrüderschaft" tai jotain vähän sinne päin "kiitos aseveljeydestä". Ensin polttavat Lapin ja sitten vielä vittuilevat päälle. Ei Suomi olisi joutunut jatkosotaan ilman Saksan painostusta, vaikka olihan meillä sotahulluja omastakin takaa.

https://albumwar2.com/german-propaganda-poster-to-the-finnish-forces-during-the-lapland-war/

Saksan kansa oli tuolloin manipuloitu täysin sekopäisiksi niin kuin nytkin jollei heillä/meillä olisi nyt koronaa niin kansaa peloteltaisiin ilmastonmuutoksella ja jollei sitä olisi niin terrorismilla. Mihin on hävinyt yksinäinen tai yksittäinen susi alias hullu kun yhtään niin puukotusta kuin ei autoilla ihmisten päälleajojakaan ole ollut.

Median on aina peloteltava kansaa ja sitten tulevat sankarit ja kukistavat nyt koronan ja ilmastonmuutoksen ja yksinäisen hullun terroristin. Ja tämän kaiken saa aikaan maanmainio hallitus- koalitio, joka antamalla ilmaista rahaa Etelä-Euroopalle pelastaa maailman.

https://www.eduskunta.fi/FI/kansanedustajat/eduskuntaryhmat/kokoomuksen_eduskuntaryhma/Sivut/default.aspx

Jos 10 tai 9 kokoomuslaista niiden 3 jo äänensä vaihtaneen lisäksi ei tottelisi puoluetta vaan kuuntelisi sydämensä ja järkensä ääntä niin Suomi pelastuisi. Jos Risto Ryti ei olisi mennyt ottamaan Hitlerin kanssa tekemää sopimusta omiin nimiinsä niin Suomen olisi ollut taisteltava viimeiseen mieheen Hitlerin puolesta, jonka päivät olivat silloin jo luetut.

Marin voisi tehdä saman sillä EU:n päivät ovat luetut kun Iso-Britania jäi siitä pois. Suomi voi pelastaa nahkansa ja roikkua EU:ssa niin kauan kuin se vielä pysyy pystyssä, Mutta ei sen kannata alkaa jakamaan köyhän kansan veromarkkoja Italialle, Espanjalle ja muille hälläväliä kansantalouksille.

Seuraavaksi laskemme montako nyt puolesta äänestävää voisi äänestää tyhjää niin että paketti ei menisi läpi. Eikö tavallista kansaa kiinnosta mihin heitä viedään. Kiitos kommenteista!

20

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiitoksia taasen suosikkipalstalaiselleni älyperäisestä kirjoituksestaan.
      Suomea johtaa tällä hetkellä kommunistinen fasistihallitus joka on viemässä maatamme kohti suurta tuhoa.

      En näe toivoa edes tulevassa PS Kok. Kesk- hallituksessammekaan, sama paska tulee jatkumaan. Kaikki huippupoliitikkomme odottavat puolueista riippumatta tulevaa EU:n liitovaltiota joka takaisi näille pikku perseennuolijoille huippurahakkaat virat. Siitä on kyse; ei maamme kurjaliston eikä yrittäjiemme eduista.

      Todellisia Suomen kansan puolesta taistelleita miehiä muistellessamme täytyy palata aina aina P.E. Svinhufvudin aikoihin joka hänkin joutui pakenemaan kotimaastamme kommunistiemme vainoja.

      Sama peli jatkuu vieläkin. Jollet hymistele tälle saastaiselle viherkommunistimaanpetturijoukoille niin menetät työpaikkasi ja elantosi ja sen myötä perheesi. Joudut kodittomana siltojen alle jossa maahanmuuttajanuorukaiset kusevat päällesi.

      • Anonyymi

        Kiitos kiitos kiiits sanoistanne ja martalle kehuista. Olin jo kusessa saada tätä läpi kun minua syytettiin botiksi ja kyseltiin VPN-yhteyksistä. Täytyy perehtyä mikä se semmoinen on. Olen toki matematiikassa aika hidas mikä pätee myös tietokoneiden hallintaan, mutta aikoinani tein aika kattavan ohjelman basic kielellä sen aikaisilla välineillä. Jos joku muistaa Atarit ja Kommodorit ja mitä niitä olikaan. Nyt taltiointi käy vaivattomasti tikulle tai pilveen. Pilveä en ole viä käyttäny ainakaan tallennukseen. Kaikkihan silloin 1970-luvulla hieman pössytteli ja jotkut jäi koukkuun minkä takia en oikein hyväksy huumeita, jotka vois olla terveellisempia kuin tuo saamarin kurkkudesi jolla aivojani aina silloin tällöin desinfioin näin korona aikoina. Viime viikonloppuna putosin polvilleni emkä muista mitään. Noh, k-desiä tais olla enemmän mitä laki salli. Tai sitten gang-stalkkarini etälamautti minut avaruusaseilla. Ei ollut eka kerta

        Nämä jallitus-koaliitioiden muodostajat syyttävät kansallismielisiä natseiksi vaikka näillä itseillä on samat metkut mielessä mitä Aatulla aikoinaan. Tämä korona rulianssi on ollut vain totuttelemista mitä tuleman pitää. He ihan tosissaan kuvittelevat olevansa jotain enkeleitä ja demokraatteja. Kaikki muut jotka ovat heitä vastaan ovat fasisteja tai natseja.

        "En näe toivoa edes tulevassa PS Kok. Kesk- hallituksessammekaan, sama paska tulee jatkumaan. Kaikki huippupoliitikkomme odottavat puolueista riippumatta tulevaa EU:n liitovaltiota" TAIDAN OLLA SAMAA MIELTÄ, mutta nyt on yritettävä estää tuon elpymis sopimuksen läpimeno, vaikka uudet neuvotteluthan siitä tulisi vain (toki paremmilla ehdoilla) ja laskin vielä kerran noita lukuja mutta en saanut viestiä läpi sillä olen kuulema botti. Laitan sen jossain vaiheessa ja kertokaa olenko realisti.


    • Anonyymi

      Miksi kokoomus äänestää tyhjää avainasiassa, siinä todellinen petturi joka mahdollistaa läpimenon.
      Kertoo korruptiosta.

      • Anonyymi

        Keskusta tulee häviämään poliittiselta kartalta ja oikeastaan muutkin puolueet....itsenäisyyden menetyksen jälkeen.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Keskusta tulee häviämään poliittiselta kartalta ja oikeastaan muutkin puolueet....itsenäisyyden menetyksen jälkeen.

        Elämme murroksen aikoja koska Keskusta ja Kokoomuskin ovat viherkommunistiemme kansa aivan samoilla linjoilla.

        PS tulee saamaan mahtavan äänivyöryn mutta olen varma että kuntavaalejakin siirretään taasen olemattomaan koronaan viitaten.
        Kesäkuiset kuntavaalit olisivat turmiolliset kaikille muille puolueille.

        Itse olen oppinut vihaamaan jopa Perussuomalaisia koska äänestivät yhtenä miehenä kansalaisten perusoikeuksia musertavan poliisilakiemme puolesta. Laura Huhtasaari sai erityisvapauden jättäytyä pois äänestyksestä koska on mahtava ääniharava.
        Koko saatanan PS:n nilkkiarmeija ei EU- eroa kannata koska heillä siintää silmissään siellä huikea elinikäinen palkkiovirka mitään tekemättä.

        Itse olen julistautunut natsiksi; mitä helvettiä tässä enää muutakaan voi? En edes tiedä mitä nazifasisti oikein on mutta sen tiedän että se vituttaa näitä em. paskiaisia suuresti.
        Kukaan ei ole minulle vittuillut "poliittisesta" suuntaumisestani eiä siitä että uskon litteään Maahan.... :-)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskusta tulee häviämään poliittiselta kartalta ja oikeastaan muutkin puolueet....itsenäisyyden menetyksen jälkeen.

        https://www.youtube.com/watch?v=w6lX_LLVReU

        Otteet käyvät kovemmiksi EU:ssa. Kuinka Norja ja Sveitsi saa olla itsenäisinä ja nyt myös Iso-Brirania, joka on näihin verrattuna suurvalta. Jos Suomi äänestää nyt elpymispakettia vastaan niin se mitä EU siihen raegoi on heidän asiansa. Kyllä meitä puolustaa moni muu pieni EU-maa (Itävalta, Hollanti, Tanska, Ruotsi).
        Eteläksi voidaan lukea Kreikan lisäksi Kypros, Malta, Bulgaria, Kroatia, Slovenia, Italia, Romania Espanja, Portugali ja aianakin puolet Ranskasta, mikä asukasmääränä on useita satoja miljoonia. Sitten on vielä nuo entisen Itä-Euroopan maat joiden kansojen mentaliteetti on pohjoismaiden mentaliteettiin verrattuna täysin erilainen, mutta ei niin paljon kuin etelämaalaisten.

        Sotilaallisestihan noiden maiden armeijat eivät pärjäisi pohjoisille maille joten tollaisen uhkauksen jättäjä varmaan uhkaa taloudellisilla seuraamuksilla. Eiköhän Suomen olisi aika katsoa kenen joukoissa seisoo.


      • Anonyymi kirjoitti:

        https://www.youtube.com/watch?v=w6lX_LLVReU

        Otteet käyvät kovemmiksi EU:ssa. Kuinka Norja ja Sveitsi saa olla itsenäisinä ja nyt myös Iso-Brirania, joka on näihin verrattuna suurvalta. Jos Suomi äänestää nyt elpymispakettia vastaan niin se mitä EU siihen raegoi on heidän asiansa. Kyllä meitä puolustaa moni muu pieni EU-maa (Itävalta, Hollanti, Tanska, Ruotsi).
        Eteläksi voidaan lukea Kreikan lisäksi Kypros, Malta, Bulgaria, Kroatia, Slovenia, Italia, Romania Espanja, Portugali ja aianakin puolet Ranskasta, mikä asukasmääränä on useita satoja miljoonia. Sitten on vielä nuo entisen Itä-Euroopan maat joiden kansojen mentaliteetti on pohjoismaiden mentaliteettiin verrattuna täysin erilainen, mutta ei niin paljon kuin etelämaalaisten.

        Sotilaallisestihan noiden maiden armeijat eivät pärjäisi pohjoisille maille joten tollaisen uhkauksen jättäjä varmaan uhkaa taloudellisilla seuraamuksilla. Eiköhän Suomen olisi aika katsoa kenen joukoissa seisoo.

        Suomen kansa suomii nyt kovin sanoin Italian kansaa maksuhaluttomuudestaan maksaa veroja.

        Sillä kansalla oli korkeakultuuri jo silloin kun meillä hiotiin kivikirveitä rähjäisissä hirsiröttelöissä. Se tulisi myös muistaa.

        Katson että Italian kurjalisto on huomannut ennen meitä että kaikki veromarkkansa menevät mafiosojen omistamien eliittipoliitikkojen perseisiin. Miksi niitä pitäisi tukea?
        Kansa on siis noussut näitä paskiaisia vastaan.

        Nyt sama tulee tapahtumaan Suomessa. Kuka saatana todella haluaa veromarkkojensa lähtevän mustille Afrikkaan.., ilmaston lämpenemistä vastaan ja EU:n pankkiireille.

        Kehotan kaikkia kiertämään veroja mahdollisuuksiensa mukaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskusta tulee häviämään poliittiselta kartalta ja oikeastaan muutkin puolueet....itsenäisyyden menetyksen jälkeen.

        Viime viikonloppuna putosin polvilleni emkä muista mitään. Noh, k-desiä tais olla enemmän mitä laki salli. Tai sitten gang-stalkkarini etälamautti minut avaruusaseilla. Ei ollut eka kerta

        https://www.gq.com/story/cia-investigation-and-russian-microwave-attacks

        Eikö lännellä ole tällaisia aseita koska jos minun kimppuuni käudään niin kyllä se olisi minun mielestä lännestä käsin. Ei Venäjällä pitäisi olla mitään syytä hyökätä minua vastaan muta lännellä olisi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viime viikonloppuna putosin polvilleni emkä muista mitään. Noh, k-desiä tais olla enemmän mitä laki salli. Tai sitten gang-stalkkarini etälamautti minut avaruusaseilla. Ei ollut eka kerta

        https://www.gq.com/story/cia-investigation-and-russian-microwave-attacks

        Eikö lännellä ole tällaisia aseita koska jos minun kimppuuni käudään niin kyllä se olisi minun mielestä lännestä käsin. Ei Venäjällä pitäisi olla mitään syytä hyökätä minua vastaan muta lännellä olisi.

        Tai sitten gang-stalkkarini etälamautti minut avaruusaseilla. Ei ollut eka kerta

        Millaisia aseita nämä etälamauttimet ovat. Melkein kaikki minun sukulaiseni on tapettu sillä tai niillä. Ei kai "niillä" ole vain yhtä lamautinta ja mistä sitä operoidaan. Missä on se päämaja mistä "nuo" tappajat toimii. Olen kirjoittanut tänne useita aloituksia julkkisten tappamisista joista viimeinen taisi olla Veksi Salmi. Hänet tapettiin etälamauttimella. Katsotaan löydänkö sen arkistosta. Olin menossa keittiöön juomaan vettä, josta en muista mitään, sillä sitä enne olin juonu ainakin litran kurkkudesiä ja sitte poks ja potosin polvilleni siten kuin jos muistatte kuinka Nicola Tsautsesku putos ko se telotettiin. OLIKO TOI MINUN PUDOTUS JONKINLAINEN VITSI. SITÄ EN TIEDÄ.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/16550734/veksi-salmen-murha#page-top


    • Anonyymi

      Himmee valitus jostain elpymispaketista.

      Jos ette halua että teidän verovaroja käytetään tuollaiseen niin äänestäkää jaloilla.

      Muuttakaa muualle!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ammuskelu Härmän häjyissä

      Onko jollain enempää tietoa?
      Seinäjoki
      431
      13417
    2. Onneksi olkoon sait mut vittuuntumaan

      Sapettanu koko helvetin päivän.
      Ikävä
      61
      2634
    3. Siis oikeasti S... En ymmärrä...

      Oletko se sinä joka täällä kaipailee? Kaikki täsmää.
      Ikävä
      83
      2602
    4. Romaanien ammuskelu

      Romaanit vähän ammuskeli härmän häjy,osu sivullisiin,ja nyt nää romanit ihmettelee miksi heitä ei päästetä ravintoloihin
      Seinäjoki
      156
      2594
    5. Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa

      Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä
      Ikävä
      37
      2087
    6. Oho! Varmistusta odotellaan.

      Pitäneekö paikkansa? "🇺🇦Ukrainian drones hit a 🇷🇺Russian Tu-22M3 bomber at the Olenya airfield,"
      NATO
      171
      2048
    7. Keksin sinulle tänään uuden lempinimen

      Olet kisu-muija. Mitäs tykkäät älynväläyxestäni?
      Ikävä
      81
      1967
    8. Mitä sitten ikinä teetkin

      Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei
      Ikävä
      42
      1535
    9. Saanko selityksen?

      Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(
      Ikävä
      63
      1500
    10. Mies mistä oikein suutuit?

      Yhtäkkiä vaan häippäsit täältä... 😢
      Ikävä
      22
      1470
    Aihe