Miksi EU virkamiehen uhkausta Suomen hallitukselle ei julkisteta

EU uhlaa Suomea voimakeinoilla ellei Suomen eduskunta hyväksy 750 miljardin tukipakettia. Miksi Marin ei julkaise uhkaajan nimeä ja saadun viestin sisältöä. Nyt ei kuulosta hyvältä tuo EU toiminta ja Persutkin vaikenee uhkauksen edessä.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kuinka se voitaisiin julkaista kun PÄÄMINISTERI MARIN EI TIEDÄ ASIASTA MITÄÄ.
Vai oliko se sittenkin niin jotta ei ole mitä julkaista kun painostusta ei ollutkaan....oli niin sanottu painostus temppu omien hallituspuolueiden sisältä. Tässä hallituskoalitiossa kaikki....SIIS KAIKKI ON MAHDOLLISTA KUN SOSIALISTIT VIEVÄT ASIOITA ETEEN PÄIN.

Äänestä

EU uhkaa Suomea ja hallitus , puolustisvoimat saati presidentt eivät tee mitään. Ovat kuin mitään ei olsi tapahtunit. kyllä tapaus on tutkitava yhtä suurella innolla kuin Sipilän perätön pahoinpitely. Marin avustajan on kerrottava kenen kanssa keskuteli ja kuka uhkauksen esitti tai sitten peruttava julkisesti puheensa. Asiaa ei pidä jättää tutkimatta ja yrittää vaientaa vaikenemalla.

Jos muu ei auta, uhkaus on seviettävä Brysselin päästä ja otettava yhtyettä EU ylimpään johtoon.

Äänestä
  • Oliko uhkaaja omanmaan myyrä Petri satatonni Sarvanmaa , joka vaatii hallitusta tukemaan kehittämäänsä maataloustukiautomaatin rahoitusta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

EU uhlaa Suomea voimakeinoilla ellei Suomen eduskunta hyväksy 750 miljardin tukipakettia. Miksi Marin ei julkaise uhkaajan nimeä ja saadun viestin sisältöä. Nyt ei kuulosta hyvältä tuo EU toiminta ja Persutkin vaikenee uhkauksen edessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu