Mieleen on monella tullut, että onko Matti Vanhasen salarakasjutut organisoitu Anneli Jäätteenmäen toimistosta? Jäätteenmäen taustajoukot eivät ole antaneet anteeksi Matti Vanhasen ryhmälle taannoista Jäätteenmäen syrjäyttämistä.
Viime aikoina Anneli Jäätteenmäki on palannut vahvasti julkisuuteen samaan aikaan kun Vanhasen sotkuja käsitellään näyttävästi.
Ennenkin Kepussa on osattu tällaiset manööverit.
Viime aikoina Anneli Jäätteenmäki on palannut vahvasti julkisuuteen samaan aikaan kun Vanhasen sotkuja käsitellään näyttävästi.
Ennenkin Kepussa on osattu tällaiset manööverit.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Matti Vanhasen ryhmä ei tosiaankaan syrjäyttänyt Jäätteenmäkeä. Anneli erosi itse. Sopii muistaa, että koko nykyinen hallitus on Jäätteenmäen valitsema. Vanhanen oli puolustusministeri, ja nousi siitä pääministeriksi kun Anneli erosi.
Joten millä helvetin logiikalla väität että Jäätteenmäen taustajoukot haluaisivat nyt pudottaa Vanhasen?
Demarit tämän takana ovat. Niin kuin Jääteenmäenkin pallia heilutettaessa.
Yksikään keskustalainen ei noussut puolustamaan Anneli Jäätteenmäkeä hänen pitäessään viimeistä puhettaan eduskunnassa pääministerinä. Keskustan johto Vanhanen mukaanluettuna oli antanut ohjeet, että eduskuntaryhmä ei anna kannatuspuheenvuoroja.
Annelilla jäi paljonkin hampaankoloon. Jotenkin viime päivien tapahtumissa on minullekin tullut mieleen, että Anneli saattaisi vedellä lankoja taustalla.
Musta tuntuu, että kyse on tästä "porvariyhteistyön" käytännön muodoista. Sauli Niinistöstä halutaan tehdä porvarien ykkösehdokas ja siksi Matti Vanhasen mainetta mustataan jo valmiiksi. Demareilla ei tässä vaiheessa ole vielä mitään syytä hyökätä Vanhasen kimppuun.
Kaikkihan on mennyt ihan ok. Niinistöstä on tulossa pressa ja Keskustalla on pääministerin paikka. Voiko enää enempää toivoa. Jatkakaa samaan tyyliin.
pudottivat Jäätteenmäen, jotka nyt yrittävät kaataa Vanhasta.
Kenties nämä välineet haluavat maksaa velkansa Annelille auttamalla häntä Vanhasen kaadossa.
heh, heh, heh
Todella hyvä logiikka
Ei meitä kepuakkoja saada Niinistön puolelle ketään entistä tai nykyistä kepulaista syyttelemällä, vaan asiakysymyksillä ja korrektilla käyttäytymisellä
Nuoret Annelin tukijoukot ovat näyttäneet viime päivinä kaapin paikan väärin kohdellun idolinsa sortajille. He eivät tule hellittämään ennen kuin Anneli istuu taas tukevasti pääministerin pallilla.
Mehän odotetaan Paulaa vauvalomalta pääministeriksi. Onneksi tätä nykyä asun alueella, jossa Paulaa voi äänestää, vaikka eteläpohjanmaalta kotoisin olenkin
Kenes laariin meidän kepulaisten lestapuolen äänet halutaan. Luulenpa, että näitä ääniä tarvitsee Niinistö. Niinistön tulisi nyt laittaa kuriin vuorineuvoksensa ja taustajoukkonsa, että saisi meistä eteläpohjalaisista kepuakoista äänestäjiä, jos sattuisi olemaan toisella kierroksella. Monet näköjään luulevat, että kaikki kepulaiset on lestoja, mutta meitähän on moneksi. Eihän eteläpohjalaiset ole lestoja, pois se meistä