Parantuminen käynnissä

Anonyymi

Olen lapsuudesta asti kärsinyt syömishäiriöistä. Nuorena anoreksiasta, joka alkoi ison raa'an kalan syömisestä ja sen jälkeen hammaslääkärit kiduttivat minua poraamalla täysin ehjiin hampaisiini reikiä ja paikkaamalla ne. Lakkasin syömästä. Aikuisena sairastuin bulimiaan. Tutkisin syömishäiriöitä ja yht'äkkiä huomasin itse ahmivani jatkuvasti. Olin luultavasti eläytynyt liiallisesti lihavuushäiriöihin sairastuneiden elämäntapoihin ja alkanut matkia heitä. Nyt olen päässyt kahviaddiktiostani irti, jota kesti runsaat viisi vuotta. Tänä vuonna en ole koskenutkaan kahviin, sen tuoksu ei enää himota minua ja voin mennä kahvilan ohi poikkeamatta sisälle. Pystyn myös säilyttämään kahvipaketteja kotonani avaamatta ja juomatta niitä. Kahvin korvasin teellä. Hinku kofeiiniin oli luja. Nyt olen luopunut kokonaan juoma-addiktiostani. En siis uskalla juoda edes vettä, koska se aiheuttaa minussa janontunteen ja juon sen jälkeen vettä, mehuja, limpparia ym. useita litroja enkä pysty lopettamaan. Janon tullessa syön jogurttia litran tai litran jäätelöä. Siitä tulee täyteen eikä janota enää. Sokeriaddiktiosta olen myös irti. En syö karkkeja ja pullia pakonomaisesti enää. Enää on tekemistä ruokavalion annoskokojen ja annosmäärien kanssa sekä kokeilen eri tyylejä syödä, esim. neljän tunnin välein, kerran päivässä, päivän tai viikon paastoja ym. Lisäksi riesanani on lapamato ja muita matoja ja kärsin tästä syystä anemiasta vaikka syön lisärautaa. En saa luovuttaa verta anemian vuoksi. Lapamato muut madot ovat seurausta ahmimiskausilta. Silloin ei katsonut mitä syö eikä mitään pureskellut. Helpoiten madot saa ruuasta jota ei pureskella; mehut, juomat, kaurapuuro, jogurtti, nesteet. En tiedä onko joku keksinyt matoja niihin laittaa mutta eivät kuole pureskeltaessa. Asiat ovat siis minulla parempaan suuntaan syömishäiriötä ajatellen. Yksi häiriö kerrallaan kuntoon ja huomaa virkistyvänsä päivä päivältä. Onnistunut olo nyt.

0

195

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mitä mieltä olet?

        Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
        Ikävä
        170
        1849
      2. Muistakaa pojat tämä.

        Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
        Ikävä
        154
        1340
      3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

        Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
        Ikävä
        221
        985
      4. Oletko päättänyt

        Että luovutat minun suhteeni
        Ikävä
        71
        897
      5. 55
        816
      6. Mikä sua mies vaivaa?

        Siis oikeasti.
        Ikävä
        46
        765
      7. Pahoin pelkään nainen

        että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
        Ikävä
        63
        757
      8. 89
        731
      9. Martina avaa suhdettaan

        IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
        Kotimaiset julkkisjuorut
        200
        677
      10. Martinan alamäki jatkuu

        Surkeasti menee ... https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/f899cee6-e216-4bd1-be3e-c61f68e67a4c ”Surkeasti kulkee”
        Kotimaiset julkkisjuorut
        151
        636
      Aihe