Tuttavani, naisihminen 40v, jokin aikaa sitten eronnut, oli uusi suhde jo odottamassa ennen eroa. En ole häntä kovin pitkään tuntenut, mutta välillä hän vaikuttaa todella kylmältä ja häikäilemättömältä. Osaa toki esittää hyvää ja empaattista. Olen nyt kuullut myös erään juorun minun hyvästä ystävästä, mitä tämä tuttavani levittää.
No, asiaan, mistä nämä epäilykseni aikanaan heräsi, viime vuoden puolella jo. Hänen hyvä ystävä menehtyi äkillisesti, ja kuulin miten hän puhui puhelimessa. Ensin hän nyyhkytti puhelimessa tätä menehtymistä jollekin tutulleen, ja surullinen olo tarttui minuunkin. Kuitenkin seuraavassa lauseessa hän sanoi nauraen jotain kuolinsyystä, jotain että "se nyt ei ollut mikään ihme, kun viini maistui". Toki sivusta kuuntelu on aina sivusta kuuntelua, mutta silti.
Sitten tämä tuttavani kertoi minulle, että pitää tilaisuudessa muistopuheen ystävästään. Ja kaavaili puhettaan paperille. Hän hahmotteli paperille, että heidän ystävyytensä oli niin suurenmoista, että hän muistaa vielä tänä päivänäkin ulkomuistista hänen lankapuhelin numeronsa lapsuusajalta. Ihailin tätä ääneen, ja hän sanoi sitten, ettei nyt oikeasti hänellä ole mitään hajuakaan puhelinnumerosta, että hänen täytyy tarkistaa se jostain päiväkirjoistaan tai äidiltään. En viitsinyt sitten esittää jatkokysymystä, että kannattaako tuollaista valehdella puheessa, jos se ei pidä paikkaansa.
Jälkeenpäin hän hehkutti minulle, miten puhe meni hyvin ja monet hänen ystävänsä sukulaiset tulivat kyynelsilmin kiittelemään häntä ja arvostivat sitä että hän muisti vielä tänäkin päivänä ulkoa puhelinnumeron. En osannut vastata tähän mitään, olin vain hämilläni.
En ole siis riidoissa mitenkään tämän tuttavani kanssa. Hän on ihan mukavaa seuraa, mutta välillä tulee jotenkin sellainen olo, etten haluaisi tutustua kuitenkaan enempää. Pelkkä kevyt tuttavuus riittää, ja kevyet puheenaiheet. Onko narsismia vai mitä, en tiedä, lähinnä mietin tätä siltä kantilta, että hän tuntee myös ystäviäni.
No, asiaan, mistä nämä epäilykseni aikanaan heräsi, viime vuoden puolella jo. Hänen hyvä ystävä menehtyi äkillisesti, ja kuulin miten hän puhui puhelimessa. Ensin hän nyyhkytti puhelimessa tätä menehtymistä jollekin tutulleen, ja surullinen olo tarttui minuunkin. Kuitenkin seuraavassa lauseessa hän sanoi nauraen jotain kuolinsyystä, jotain että "se nyt ei ollut mikään ihme, kun viini maistui". Toki sivusta kuuntelu on aina sivusta kuuntelua, mutta silti.
Sitten tämä tuttavani kertoi minulle, että pitää tilaisuudessa muistopuheen ystävästään. Ja kaavaili puhettaan paperille. Hän hahmotteli paperille, että heidän ystävyytensä oli niin suurenmoista, että hän muistaa vielä tänä päivänäkin ulkomuistista hänen lankapuhelin numeronsa lapsuusajalta. Ihailin tätä ääneen, ja hän sanoi sitten, ettei nyt oikeasti hänellä ole mitään hajuakaan puhelinnumerosta, että hänen täytyy tarkistaa se jostain päiväkirjoistaan tai äidiltään. En viitsinyt sitten esittää jatkokysymystä, että kannattaako tuollaista valehdella puheessa, jos se ei pidä paikkaansa.
Jälkeenpäin hän hehkutti minulle, miten puhe meni hyvin ja monet hänen ystävänsä sukulaiset tulivat kyynelsilmin kiittelemään häntä ja arvostivat sitä että hän muisti vielä tänäkin päivänä ulkoa puhelinnumeron. En osannut vastata tähän mitään, olin vain hämilläni.
En ole siis riidoissa mitenkään tämän tuttavani kanssa. Hän on ihan mukavaa seuraa, mutta välillä tulee jotenkin sellainen olo, etten haluaisi tutustua kuitenkaan enempää. Pelkkä kevyt tuttavuus riittää, ja kevyet puheenaiheet. Onko narsismia vai mitä, en tiedä, lähinnä mietin tätä siltä kantilta, että hän tuntee myös ystäviäni.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.