Eli näin meillä, olen viikolla 7 tai 8..
Tunteet miestä kohtaan vaihtelevat himosta ja suuresta rakkaudentunteesta mustasukkaisuuteen (tai tyyliin "miksi mä tollaisen kanssa oon mennyt naimisiin"). Mustistunteet eivät edes liity oikeastaan mihinkään.. outoa.. Olen kyllä aiemmin ollut tosi mustasukkainen, mutta pääsin siitä hyvin jo vuosia sitten eroon, enkä muista koska viimeksi olisin ollut mustasukkainen. Nyt nämä tunteet sitten vilahtelevat irrallisina.. Välillä teen yllättäen johtopäätöksen, ettei hän rakasta minua yhtään ja kohtelee kaiken lisäksi äärettömän huonosti, jos mies vaikka sattuu olemaan ajatuksissaan tai touhuaa omia tärkeitä juttujaan. Luulen, että hänen pitäisi osata lukea ajatukseni ja osata vastata välittömästi suuriin hellyydentarpeisiini ja jos niin ei tapahdu, on muka kaikki ihan pilalla jne. Samaan hengenvetoon voin todeta aina olleeni todella onneton hänen kanssaan (näin ei siis oikeasti ole). Pyydän kyllä aina anteeksi typeriä toteamuksiani.
Voiko miehellä olla kuitenkin se oma "mietintäjaksonsa", jolloin hän kaikessa hiljaisuudessa haluaa miettiä isyyttään ja raskautta yleensä.. eikä hän siis välttämättä hehkuta minulle kaikkia tuntemuksiaan? Onko mahdollista, että hän purkaa ilonsa esim. kokoamalla uusia kalusteitamme nopeammin, rakentelemalla tai hoitamalla kodin ulkopuolisia asioita paremmin? Tekemällä auton remontin "viimesen päälle"? Tarkistelemalla toimiiko pesukone ja tiskikone nyt varmasti hyvin?
Vaikka hän on todella kultainen mies, niin olen silti hieman yksinäinen raskauteni kanssa, koska hän ei tunnu osaavan puhua siitä vaikka sanoo olevansa tosi onnellinen. Hän vain puuhailee hiljaisena (ilkeällä tuulella ollessani mietin, että hänpä nyt juroksi/tuppisuuksi on muuttunut = ilmeisesti ei rakasta minua yhtään) jatkuvasti edellämainituissa..
Itse taas en meinaa saada pikkuista mielestäni ollenkaan pois paitsi silloin kun satun saamaan unta.
Olisin kovin kiitollinen jos joku viitsisi kommentoida tilannettani vähän! Olemme molemmat ensi kertaa tulossa vanhemmiksi:)
Tunteet miestä kohtaan vaihtelevat himosta ja suuresta rakkaudentunteesta mustasukkaisuuteen (tai tyyliin "miksi mä tollaisen kanssa oon mennyt naimisiin"). Mustistunteet eivät edes liity oikeastaan mihinkään.. outoa.. Olen kyllä aiemmin ollut tosi mustasukkainen, mutta pääsin siitä hyvin jo vuosia sitten eroon, enkä muista koska viimeksi olisin ollut mustasukkainen. Nyt nämä tunteet sitten vilahtelevat irrallisina.. Välillä teen yllättäen johtopäätöksen, ettei hän rakasta minua yhtään ja kohtelee kaiken lisäksi äärettömän huonosti, jos mies vaikka sattuu olemaan ajatuksissaan tai touhuaa omia tärkeitä juttujaan. Luulen, että hänen pitäisi osata lukea ajatukseni ja osata vastata välittömästi suuriin hellyydentarpeisiini ja jos niin ei tapahdu, on muka kaikki ihan pilalla jne. Samaan hengenvetoon voin todeta aina olleeni todella onneton hänen kanssaan (näin ei siis oikeasti ole). Pyydän kyllä aina anteeksi typeriä toteamuksiani.
Voiko miehellä olla kuitenkin se oma "mietintäjaksonsa", jolloin hän kaikessa hiljaisuudessa haluaa miettiä isyyttään ja raskautta yleensä.. eikä hän siis välttämättä hehkuta minulle kaikkia tuntemuksiaan? Onko mahdollista, että hän purkaa ilonsa esim. kokoamalla uusia kalusteitamme nopeammin, rakentelemalla tai hoitamalla kodin ulkopuolisia asioita paremmin? Tekemällä auton remontin "viimesen päälle"? Tarkistelemalla toimiiko pesukone ja tiskikone nyt varmasti hyvin?
Vaikka hän on todella kultainen mies, niin olen silti hieman yksinäinen raskauteni kanssa, koska hän ei tunnu osaavan puhua siitä vaikka sanoo olevansa tosi onnellinen. Hän vain puuhailee hiljaisena (ilkeällä tuulella ollessani mietin, että hänpä nyt juroksi/tuppisuuksi on muuttunut = ilmeisesti ei rakasta minua yhtään) jatkuvasti edellämainituissa..
Itse taas en meinaa saada pikkuista mielestäni ollenkaan pois paitsi silloin kun satun saamaan unta.
Olisin kovin kiitollinen jos joku viitsisi kommentoida tilannettani vähän! Olemme molemmat ensi kertaa tulossa vanhemmiksi:)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kai on normaalia jos on sellaista pientä pahoinvointia melkein koko ajan? Yökkäsin ekan kerran tänään aamulla pestessäni hampaita.. Toivottavasti se ei pahene!
Nyt on alkanut ällöttää ruoka enemmän ja enemmän. Juomistakin vichy taitaa olla ainoa joka ei inhota. Mites sitten kun pahoinvointi pitäisi alkaa heti raskauden alussa ja mulla nyt vasta viikolla 7 (tai 8)?
Alavatsassa tuntuu laajalti sellaista kuukautismaista kipuilua, aika harvoin tosin. Onko normaalia?
Jatkuvasti on käytävä pissalla.. kun taas pakoputkiosasto ei toimi niin hyvin kuin ennen.. Pahoinvointi on voimakkainta ennen ja jälkeen vessassa käynnin eli silloin kun rakko on ihan täynnä tai tyhjä.
Väsyttää, muistikaktkoksia, laiskuutta, tunteet ailahtelee, reagointi asioihin jotenkin "ärhäkämpää"..
Sitten pelkään tuleeko minusta hyvä äiti ja missä kaikissa en varmasti osaa kasvattaa lasta oikein jne. Pelkään myös ah niin "rakkaiden" anopin ja apen suhtautumista asiaan. Ja sitten.. miten minua voi "hävettää" olla raskaana kaikkien nähden?
myöskin vasta jossain viikon 8 kieppeillä. Eli eiköhän tuo ole aika yksilöllistä.
Minä olen jo raskausviikolla 30 ja tuntemukset heittelehtivät edelleen. Ei ihan noin "pahasti" kuin sinulla, mutta heittelehtii kuitenkin :)
Tottakai miehilläkin on oma mietintäjaksonsa. Miehesi varmasti miettii paljon niitä "suuria" taloudellisia asioita, joita vauva tuo mukanaan (eli riittääkö rahat, onko auto tilava/turvallinen, onko asunto tarpeeksi iso vai pitääkö rempata ym ym ym).
Ja tietysti se pikkuinen on tässä odotus vaiheessa sinulle kuitenkin vähän läheisempi, kuin miehellesi; sinähän sen vauvan kannat. Ja koska olet vasta noin raskauden alkutaipaleella, ei se vauva vielä välttämättä ole miehellesi niin konkreettinen kun vatsa ei ole iso, eikä liikkeitä tunnu/ näy.
Ja muista myös piristää välillä miestäsi; hänestähän on tulossa isä! :)
raskauden oireita sinulla tuntuu olevan. Niin nämä henkiset kuin nuo fyysisetkin. Lähes kaikki raskaanaolevat kokevat enemmän tai vähemmän samaa...
ihan normaalilta kuullostaa..tai mulla oli ihan sama juttu..kesti vaihtelevasti koko raskauden ja sen jälkeenkin..mutta pitää muistaa että hormonit on sekaisin vielä pitkään synnytyksen jälkeenkin että älä odota mitään hirveen suurta muutosta synnytyksen jälkeen..ainahan naisilla on jos jonkinmoista.mä vähän luulen että sä stressaat sitä vielä enempi koska et oo tottunu ja varmaan voi olla syyllisyyden tuntojakin mukana jotka vaan pahentaa oloa.mullakaan ei helpottanu vaikka yritettiin toitottaa että se kuuluu raskauteen.eli annan sulle neuvoksi sen että juttelet miehesi kanssa silloin kun sulla on sellanen tasapainoinen normaali olo.ja kerrot jo siinä että et voi itsellesi mitään mutta et halua ehdoin tahdoin loukatakkaan.ja kun miehesi tietää varautua niin isku on helpompi kestää..eli tämä neuvo mikäli kiukuttelet paljon miehellesi...:) ja kannattaa ihan suoraan aina sanoa että nyt musta tuntuu siltä että sä et rakasta mua enää koska oot hiljaa tai jotain muuta sellasta..anna miehelles kuitenkin tilaisuus selittää.meillä on usein sellanen tilanne että mies on hiljainen ja omissa oloissaan ja musta tuntuu että se varmaan vihaa mua ja mussa on vika kun se ei puhu..ja kun mä oon kertonut tän sille niin yleensä vastaus on että ei hänellä mikään ole ja siitä kehkeytyy kinaa koska mua ärsyttää puhumattomuus ja sitä mun jankkaaminen.sitten korotetaan vähän ääntä ja ollaan hetken mykkäkoulua.sen jälkeen kun molemmat on rauhottunu, niin yleensä mies siinä vaiheessa kertoo mikä vaivaa ja yleensä se on ollu jotain työhön tai raha-asioihin liittyvää..eli kyllä se mua rakastaa mutta sen täytyy saada ensin ite miettiä asioita ennenkö se kertoo niistä mulle.eli tässäkin käy ilmi että naiset ajattelee tunteella ja miehet järjellä käytännön asioita.eikä auta kun hyväksyä tää tosi asia että me ollaan erilaisia.toivottavasti tää valaisi edes vähän.mut kun oot sinut ittes kanssa on yhteiselo helpompaa.puhu mahdollisimman paljon tunteistas, sekin jo helpottaa.ja kyllä se mieskin puhuu jos haluaa, meillä auttaa se että aina kun mies on puhunut edes vähän tunteistaan niin kehun sitä siitä hyvästä ja kerron kuinka iloinen olen kun se puhuu mulle asioistaan.panosta erityisesti hetkiin jolloin sä tunnet olevas "normaali".ja kyllä se tasottuu muutenkin ajan kanssa.mutta voit kirjotella kuinka menee jos haluat. [email protected]