Suomen erottava EU:sta

Suomen on erottava EUsta ja sillä saadaan potenttiaaliset säästöt ja Suomen talous kuntoon:
Työvoiman vapaa liikkuvuus poistaisi maasta heti arvion mukaan ainakin vähintään 50 000 työläistä jotka ovat tulleet Virosta, Latviasta, Liettuasta, Latviasta, Puolasta ym. ja tilalle suomalaiset työtekijät työttömyys menojen säästö vuositasolla noin 1 miljardi.
Suomen maksama jäsenmaksun netto säästö 580 milj.
Kehitysavun suoraleikkaus 1.2 miljardia, kehitysapua voitaisiin antaa ja kehittää rajattuun määrään asti suomaisilla tuotteilla ja teknologia viennillä tällöin se myös työllistäisi.
Veropolitiikan uudistus niin että veroja kerätään enemmän kulutusverojen kautta ja tuloverotusta pienemmäksi, käteen jäävä osuus isommaksi.
Minimipalkka lakiin ja paikallinen sopiminen mahdollista.
Suomella mahdollisuus tehdä kauppaa suoraan USA, Venäjä, Kiina ja muut kolmannet maat, Elintarviketeollisuusvienti nousisi tosi paljon mm. viennistä Kiinaan ja Suomi ei olisi kauppapoliittisissa kahleissa EU:n kanssa ja rahoittamassa Saksan ja Ranskan vientiä. Helppoa ei aluksi olisi mutta lopputulos parempi noin 5-15 vuoden tähtäimellä.
0100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suomen on erottava EUsta ja sillä saadaan potenttiaaliset säästöt ja Suomen talous kuntoon:
Työvoiman vapaa liikkuvuus poistaisi maasta heti arvion mukaan ainakin vähintään 50 000 työläistä jotka ovat tulleet Virosta, Latviasta, Liettuasta, Latviasta, Puolasta ym. ja tilalle suomalaiset työtekijät työttömyys menojen säästö vuositasolla noin 1 miljardi.
Suomen maksama jäsenmaksun netto säästö 580 milj.
Kehitysavun suoraleikkaus 1.2 miljardia, kehitysapua voitaisiin antaa ja kehittää rajattuun määrään asti suomaisilla tuotteilla ja teknologia viennillä tällöin se myös työllistäisi.
Veropolitiikan uudistus niin että veroja kerätään enemmän kulutusverojen kautta ja tuloverotusta pienemmäksi, käteen jäävä osuus isommaksi.
Minimipalkka lakiin ja paikallinen sopiminen mahdollista.
Suomella mahdollisuus tehdä kauppaa suoraan USA, Venäjä, Kiina ja muut kolmannet maat, Elintarviketeollisuusvienti nousisi tosi paljon mm. viennistä Kiinaan ja Suomi ei olisi kauppapoliittisissa kahleissa EU:n kanssa ja rahoittamassa Saksan ja Ranskan vientiä. Helppoa ei aluksi olisi mutta lopputulos parempi noin 5-15 vuoden tähtäimellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu