Oletko tarpeeksi aikuinen

Olen arka ja poikamainen. Hän ei ikinä halua minua murheekseen.

Riippuu siitä, kuinka määrittelet aikuisuuden.

En tiedä, oletko liian analyyttinen ja et uskalla siksi elää?

En todellakaan ja hyvä niin. :)

En ole playboy jolla kultainen pyykinpesukone. Mutta toisaalta en ole sentään mikään Jakkekaan. Olen jossain siinä välimaastossa.

Jaa-a, olen ainakin ollut vuodesta 2003 yhtäkyytiä varattu. Olen edelleen.

Saatan olla jo liian aikuinen parisuhteeseen. Liian itsenäinen.

Tarpeeksi aikuinen ollakseni yksin.

Kuvastaako tänne aloitusten teko aikuisuutta?

En todellakaan tiedä enää:) T. N vm76

No en varmasti

Aikuisuus.. se tarkoittaa vastuunottoa toisistakin.
Se tarkoittaa kykyä tarkastella itseään ja käytöstään, kykyä nähdä asiat laajemmin, harkita tekojaan ennen kuin ne tekee ja osata nähdä mikä teko tuhoaa ennen pitkää suhteen ja mikä taas edesauttaa suhteen koossa pysymistä.

Aikuisuus on halua olla rehellinen ja uskollinen, Lisäksi halua toimia vastuullisesti ja ymmärtää oman käytöksen vaikutukset kaikkiin lähipiirin ihmisiin. seurustelukumppaniin, mahdollisiin lapsiin.

epäkypsyys taasen on harkitsematonta toimintaa, omien viettien viemänä hetkenmielijohteessa seurauksia etukäteen miettimättä..

Uskon olevani näiden kriteerien mukaan aikuinen. 35 vuotiaana.. oikeestaan tässä kohtaa vuotta voin sanoo 36 vuotiaana, kun alan mielestäni oleen sen ikäinen enemmän vaikken ihan vielä täyttänytkään sitä ole, niin alkaa noi nuoruuden spontaaniudet olla vaihtunut harkinnalliseen toimintaan.

Vielä 25 vuotiaana olin kuin tuulispää, menossa aina johonkin tietämättä oikein mitä siellä odottaa. Olin sellanen. Sitten tuli elämä ja opetti, että se sattuu ja ihan helv. kovaa ja vahingot maksaa mulle puhdasta kahisevaa tuhansia euroja kun lätkin niitä sairasloma ja hoitokuluihin kun menen henkisesti niin romuksi etten selviä siitä kuin sijoittamalla tonneja yksityiselle ja häviän palkkatuloja kun alan nostaan sairauspäivärahoja vuositolkulla..


Niin paska parisuhde ajaa henkisesti että taloudellisesti raunioksi.
En valehtele yhtään kun sanon että yhdenkin 3 kk:ssa depressioon maksamani tehokkaampi hoito maksoi 5000 euroa. Sen summan pulitin kun ex petti mua ja mä jätin sen ja muutin avoliitosta pois.

Pää ei vaan kestäny vaan romahdin henkisesti ja vajosin keskivaikeaan masennukseen. Sen hoito maksoi 5000 euroo plus tietty kaikki muu kuten lääkekulutun ja tappiot mitä tuli kun olin työkyvytön ja sairauspäivärahalla. Tienasin vähemmän joten siitä tuli lisää tappioo-

Eli nää kaikki opetti harkinnallisuutta, ettei ihan tuulispäänä mennä suhteisiin ettei siinä kärsi kukkaro ja pää

No eiköhän tämä koko valtava parisuhteen ympärille kehittynyt professionaalinen sektori ja bisnes kerro että siellä pari suhteissa ne lapsellisimmat on. Kun niille pitää ihan kädestä pitäen opettaa normaalin sivistyneen ihmisten välisen kanssakäymisen rajoja ja tapoja. Tai oikeastaan koko parisuhteen lähtökohtahan on näiden terapeuttien ja rakkausfilosohvien mukaan regressio, taantuminen. Ei ole koskaan liian myöhäistä saada hyvä lapsuus, vai miten se nyt meni. Parisuhteessa eletään uusiksi niitä lapsuuden kiintymyssuhdemalleja, ainakin yhden mallin mukaan, ja toistetaan samoja virheitä yhä uudestaan. Ennen liitot olivat aikuisia, taloudellisia perustaltaan, nykyinen "aito suhde" taas kaikkea muuta kuin sitä. Avioliittoneuvojien sun muiden maakarien lompakko tietenkin kiittää. Ja tehdään yksinelämisestä se pahin sairaus.

Aikuisia lapsia on paljon, eivät kykene säätelemään omia tunnetilojaan itse vaan tarvitsevat siihen toisen, sälyttävät vaikeat asiat toisen tehtäväksi, kiukuttelevat asioiden mennessä toisin kuin itse haluavat, eivät osaa kuvata tunnetilojaan ja niiden tiedustelu nostaa piikit pystyyn, pelaavat toisen tunteet itseensä lapsen lailla, ovat heikkoja kontrolloimaan impulssejaan, vaativat jatkuvaa kannattelua, ovat jatkuvasti kiinni toisessa, eivät ota vastuuta tekemisistään, pitävät toista itsestäänselvyytenä. Aikuiset lapset pitävät suhdetta elämän tärkeimpänä asiana noista edellämainituista syistä.

Pitää tunnustaa, että kadehdin niitä, jotka saavat haastaa kumppaninsa säännöllisesti pierukilpailuun kotoisasti sohvalla tai parivuoteessa. Minullakin olisi paljon potentiaalia sellaiseen ja toivottavasti se saa tulla käyttöön jossain vaiheessa! :)