RIMAN ALITUS

Anonyymi

Ollila lähtenyt ehdokkaaksi.
Veti melkoisen shoun ja nyt viimeisenä ehdokkaaksi ilmottautumis päivänä ilmoittaa lähtevänsä ehdokkaaksi!
Oliko tämän tarkoitus olla "voitokkaan esityksen ja julkisuudenhaku kampanjan" loppuhuipentuma? Uhriutumisen kautta voittoon?

Kepuille varmasti kaikki äänet kelpaa, mutta oletteko oikeasti innoissanne tällaiseta epävakaasta toiminnasta?
Eroaa,palaa, eroaa,palaa.
Mustamaalaa ja vetää lokaan samalla Haapaveden maineen medioissa omiin tarkoitusperiin mainosta itselleen hakiessaan.
Hän on saanut koko ryhmänne toiminnan näyttämään lapselliselta kiukuttelulta, jopa omay jäsrnenne haukkui valtakunnallisessa lehdessä.
Onko teillä oikeasti varaa luottaa tällaiseen ehdokkaaseen?
Onko kaupungilla varaa antaa päätöksentekovastuuta näin ailahteleviin käsiin?
Kyllä suosittelen vakavasti nyt äänestämään muuta joukkuetta, kuin kepua joka edellisellä toimikaudellaan osoitti sisäisen riitaisuutensa.

Valtuuston ja hallituksen puheenjohtajuus vaatii vakautta ja olisi hyvä omata kokemusta ja taitoa vaativaan tehtävään. Miettikää nyt kepu toisenkin kerran mihin alatte. Edellinen kausi oli katastrofi.

33

566

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No tämähän on sitä tyypillistä kepulointia ja ketkuilua!

    • Anonyymi

      Oli osuva avaus ja kommentointi Ollilasta. Teatteria kepulaiseen tapaan. Alusta alkaen suunnitellut ja julkisuuden hakuisuus päällimmäisenä. Eikö ymmärrä että nolasi myös itsensä kun valtuustokauden ollut osaamatta tehdä mitään valtuuston puheenjohtajana ja vaalien alla alkaa tällainen teatteri? Alusta alkaen Ollila on ollut lähdössä ehdokkaaksi. Julkisuuden kipeänä järjesti vain massiivisen teatterin pilaten Haapaveden mainetta koko Suomessa. Ja niin kuin aloittaja kertoi niin melkoinen on ollut uraputki. Sai hajoamaan oman ryhmänsä palasiksi ja silloinkin asialle Niemelän johdolla valtakunnallinen törkykamppanja omien likaamiskamppanja. Miten keskusta otti tämmöisen henkilön ehdokkaaksi? Onko kepun tilanne niin epätoivoinen. Mielialat vaihtelee ja teot sen mukaan. En tule äänestämään yhtään kepua kun Ollilan kehtasivat mukaan ottaa.

      • Anonyymi

        Samanlaista teatteriaha se saarikko mammaki veti riihessä!!! Ja lopuksi petti äänestäjät jälleen!! Kuten heino teki mhy.


    • Anonyymi

      Asioihin vaikuttamisen halu.
      Ois vaan sanonut suoraan, että vallan halu.
      Ja draaman halu?
      Julkisuuden halu?

    • Anonyymi

      Täällä hullut huutaa! On se tuo päivi suuri uhka, kun törkypersujen pitää mustamaalata yötä-päivää. Menkää nukkumaan onnettomat.

      • Anonyymi

        Tässä on vielä työpäivää jäljellä. Eikä minusta täällä kukaan huuda. Asiallista keskustelua ja todenmukaista pohdintaa.
        Eihän tuommoinen ole mistään kotoisin, että ensin sanotaan että ei lähde ehdokkaaksi, kuten myöskin Anri Lehtola, ja nyt ovat molemmat ehdokkaana.
        Ei lisää puolueen uskottavuutta.


    • Anonyymi

      Korjataanpa vielä, ei Lehtola, vaan Kolehmainen.

    • Anonyymi

      Olen aloittajan kanssa täysin samaa mieltä.

      Tyyppi on tuulella käypä. Sanoisin "pyryharakka".

      Ainalinkylältä on toinenkin nainen ehdolla, joka on taitava ja rauhallinen. Sellaisia me pitäjäläiset kaipaamme. (En asuinpaikkaa tiedä tällä hetkellä, ehdolla on kokoomuksen listoilla).

      "Nolla Erkin-suku" on ehdolla nokkahiirtä myöten ja tietenkin keskustan porukoissa.

      • Anonyymi

        Antakaa persuräksyttäjät meidän äänestäjien päättää ketä me valitaa edustajiksi , on tosi hyvä kun ovat ehdolla.


    • Anonyymi

      Tutun kuuloinen kommentti tuo pyryharakka, mistähän lie kirjoitettu 😲
      Jotenkin ennekin noita sanoja käytetty ja tuohon aikaan ..

      Se on punainen vaate tuo kyvykäs nainen ja varsinkin eräille, jonka pillin mukaan ei ole suostunut hyppimään. Yökaudet on aikaa haukkua tekeviä ihmisiä.

      Eikös se ollut se poliittinen vapaus suomessa? Ehdolle voi asettua kuka haluaa, vaikka siitä ei yön huutajat pidäkään. Joillain sitä on mahdollisuutta yöt valvoa ja huudella. Toisten pitää niitä veroeuroja kunnan kassaan kerätä.

      Hieno homma, kun lähti ehdolle. Harmi vain kun on väärästä puolueesta. Itse äänestän vasemmiston naisvaltuutettua.

      • Anonyymi

        sammaa mieltä , vasureita määkin äänestän.


    • Anonyymi

      Kyllä täältä lähtee äänet sille puolueelle, joka on toiminut ainoana vadtapainona kepulle ja kepun kainalosauvvapuolueille. On todella vain yksi puolue, joka ei suostu hyppimään kepun pillin mukaan.
      Äänestämme Perussuomalaisia.
      Myös Haapavesiryhmää toivomme jatkoon.

      • Anonyymi

        vadtapainoa olet äänestänyt tähänkin asti, mihinkähän se siitä muuttuu.
        Persut ja Haapavesiryhmä. Tämän pitäjän tuho. Osuvasti lehden pääkirjoituksessa kysyttiin, että miksi Haapavedellä pendelöidään niin paljon. Kyllä siihen yhtenä isona syynä on kunnallispolitiikka.

        Se on tuo retoriikka mukavaa, sitä käytti jo Soini sujuvasti. Kainalosauvapuolue, menköön.

        Kyllä jos Haapavettä aiotaan kehittää, niin ei sinne jää kuin Vasemmisto (ja siellä sitoutumaton), kokoomus, vihreät ja SDP
        Vastenmielisin on öykkäripersut, sitten loikkareiden Haapavesiryhmä ja ei se tuo kepukaan mitenkään mukavaa politiikkaa ole tehnyt.


      • Anonyymi

        Mää ainakin äänestän haapavetisten ihmisten asiain hoitajaa, en minkää persupillittäjän mukaan, joten ääni menee keskustalle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mää ainakin äänestän haapavetisten ihmisten asiain hoitajaa, en minkää persupillittäjän mukaan, joten ääni menee keskustalle.

        Sitten vain viestin vuoro missä haukut keskustan kertoen äänestäväsi persuja. Sen jälkeen haukut persut kertoen äänestäväsi keskustaa ja siinähän se sinun päiväsi taas mukavasti kuluu tapellessa omien sivupersoonien kanssa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitten vain viestin vuoro missä haukut keskustan kertoen äänestäväsi persuja. Sen jälkeen haukut persut kertoen äänestäväsi keskustaa ja siinähän se sinun päiväsi taas mukavasti kuluu tapellessa omien sivupersoonien kanssa.

        ei taida olla esim. puoluetta jonka anti- ja kiihkokannattaja sivupersoonaa ei omaisi? EI tarvitse edes olla puolueista kyse kun tappelee aiheesta kuin aiheesta omien sivupersoonien kautta. Ensin sanoo jostain jotakin jonka jälkeen vastaa siihen itse haukkuen oman viestin ja siitä se sitten lähtee. Kerran tuli 15 vuotta vanha viestiketju vastaan missä harrasti edellistä enkä tiedä oliko edes ensimmäinen laatuaan mutta loppua ei näy.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei taida olla esim. puoluetta jonka anti- ja kiihkokannattaja sivupersoonaa ei omaisi? EI tarvitse edes olla puolueista kyse kun tappelee aiheesta kuin aiheesta omien sivupersoonien kautta. Ensin sanoo jostain jotakin jonka jälkeen vastaa siihen itse haukkuen oman viestin ja siitä se sitten lähtee. Kerran tuli 15 vuotta vanha viestiketju vastaan missä harrasti edellistä enkä tiedä oliko edes ensimmäinen laatuaan mutta loppua ei näy.

        Kummasti ne tuntuu kaikki Suomen nettiriippuvaiset, syrjäytyneet mielenterveysongelmaiset löytävän S24 palstat? Kipeimmät tapaukset luotseina kuinkas muutenkaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mää ainakin äänestän haapavetisten ihmisten asiain hoitajaa, en minkää persupillittäjän mukaan, joten ääni menee keskustalle.

        Niin minäkin,päivi on asialline ihminen


    • Anonyymi

      Kepuleilla saa olla vaikka kaikki maailman turhat julkkikset ja pornotähdet ehdokkaine, enkä siltikään äänestä, enkä ole koskaan sitä virhettä tehnyt, enkä myöskään tule tekemään, ja sekoomusloisien osalta sama homma, kumpikon roska porukka putoaa heti kättelyssä valinnoistani pois.

      • Anonyymi

        Turhat julkkikset ja pornotähdet näyttääkin löytyvän persujen listoilta. Eiku äänestämmään...


    • Anonyymi

      Toivotaan,ettei äänestäjät retkahda lankaan. Loikkari on loikkari aina myös takaisinpäin voi loikata. Silloin annettu ääni menisi hukkaan.. Miten ihmeessä Haapavesi ryhmä edes huoli? nainen joka oli "haapavesiryhmää" vastaan kouluasiassa

      • Anonyymi

        Eihän päivi ole kepusta loikannu mihinkään. Loikkareita löytyy muista, esimerkiksi ope persuissa.


    • Anonyymi

      Kerran erehdyin äänestämään kuntavaaleissa keskustalaista, ihan vaan henkilön puolesta, mutta olen karusti saanut todeta,että kuntavaalit eivät ole henkilövaalit, pitkää te muut siitä huoli, ei se "mukava" keskustalainen aja sinun asioita. Heille/puolueelle tärkeintä on ensin oma hyvinvointi ja sen jälkeen kaverin, muille ei sitten riitäkkään,

      • Anonyymi

        Kyllä mää ennen äänestän mukavia ihmisiä, kuin ilkeitä räksyttäjä.


    • Anonyymi

      Kyllä Päivi saa nyt hävetä käyttäytymistään lopun elämäänsä, tätä ei koskaan kukaan unohda, eikä Päiviä koskaan kukaan ota tosissaan, on se vähä-älyinen tyyppi

      • Anonyymi

        Vähä-älyinen kommentti. Tuliko hyvä mieli?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vähä-älyinen kommentti. Tuliko hyvä mieli?

        ihan tuttua persshuttua ..
        kauankos tämäntason törkyilykäytöstä oikein tarvitsee Haapacveden opetustoimessa katsella??


    • Anonyymi

      Jooo o. Kyllä nyt lähtee ääni kepulle, ehkäpä jopa päiville. Senverran lapsellista vikinää persuilta ja todennäköisesti vieläpä itse ehdokkailta.
      Jatkakaa toki toistenne mollaamista, se kertoo paljon teistä
      T.entinen persu

      • Anonyymi

        Sammaa mieltä nyt kyllä keskitämme äänet keskustaan, hylätään noi solvaaja puolueet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sammaa mieltä nyt kyllä keskitämme äänet keskustaan, hylätään noi solvaaja puolueet.

        Kuka äänestää Paikkakunnan Solvaajaa?


      • Anonyymi

        19.16
        Epätoivoinen itsensäkehu Päiviltä itseltään? Joo-o.


    • Anonyymi

      Paikkakunnan ennötyksen solvaamisessa on tehnyt mielestäni Ollila .
      Tv,radio ja kaikki mahdolliset lehdet kiersi uhriutumassa ja haukkumassa yksipuolisesti perussuomalaista valtuuston jäsentä.
      Unohtipa kertoa kepun omasta sisäisestä riitelystä, missä on menty melkoisen karkeisiin tekoihin Heikki Pitkälän Haapavesi lehtikirjoituksen mukaan. Hallituksen puheenjohtaja kertoi Haapavesilehdessä oman "lopettamisensa" syyksi kepun ryhmän huonon sisäisen ilmapiirin.
      Nyyh nyyh Ollila. Minun mielestäni munasit itsesi.
      Me äänestämme perussuomalaisia.

      • Anonyymi

        Hjallis Harkimo tykittää keskustaa sanoen"kasvot meni, mutta hillotolppa säilyy"
        Teatterinsa avulla Ollilalla sama yritys. Ei jatkoon.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      237
      4185
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      113
      2643
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2392
    4. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1436
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1436
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1179
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1097
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      963
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      946
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      931
    Aihe