Kunnan puita kaadettu luvatta ja yritetty myydä.

Vonkalla Hyrynsalmella kaadettu metsää ja yritetty niitä myydä matsäyhtiölle.
Perustellut ja mökelytty, etä myyntituotoilla olisi lyhennetty kunnan erääntyneitä
saatavia. Kunnan kaksi virkamiestä todennut asian paikanpäällä ja ainakin
metsän kaataja joutui luopumaan myyntiaikeistaan. Ostaja oli myös tarkastanut
puiden omistusoikeuden kunnasta ja ei tietenkään ostanut. Koko kunta tietää jo asian, Alkaako vimmattu peittely ja vääristely tapahtuman johdosta ja tämäkin
laittomuus keinolla millä hyvänsä pyritään painamaan villaisella.
Virkamiehet toimii virkavastuulla kuten kunnanjohtakin ja silmien ummistaminen
ei tule onnistumaan. Iletään vielä tulla kunnanvaltuuston kokoukseen niinkuin ei olisi
mitään tehty. Kestääkö kantti mennnä seuraavaan kunnanhallituksen kokoukseen,
kun kaikki tietävät asian omaisen härskin toiminnan.
301592
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Yrittäjän täytyy yrittää. Se on niillä töin, muuten ei leipä irtoa.

Äänestä
  • Onko tämä yrittäjä keskusta vaikuttaja. Niin sitä pitää näyttää kuntalaisille, ett' voivat tehdä mitä haluaa, Selittely ja peittely alkaa . Kylpytynnyrissä tätä ei paineta villaisella,

    Äänestä

EI YLLÄTÄ MILLÄÄN.

Äänestä

Pitää muistaa, että Vonkka oli kymmeniä vuosia kunnan omistuksessa. Sitä vuokrattiin vuosittain ja tulos oli tappiollinen kunnan kannalta. Nykyisten haltijoiden toimesta Vonkan alue on kehittynyt ja pessyt kasvonsa ilman kunnan tukea. Korona-aika on tuonut omat haastensa myös yrittäjyyteen Vonkalla.
Ollaan positiivisella mielellä Vonkalla tähän asti tapahtuneesta kehytyksestä ja toivotaan menestystä ja jaksamista yrittäjille.

Äänestä
  • Talla kommentilla ei ole mitään merkitystä sen suhteen ettei kunnan puita kaadeta luvatta ja yritetä sitten myydä. Tapahtuman tulee johtaa tutkintapyyntöön asti. Ryhtyykö kaikki
    kuntalaiset kaatamaan ja myymään tarvittaessa kunnan puita.

    Äänestä

  • Siis eikö Vonkka ole enää kunnan omistuksessa ja yrittäjä vuokralainen? Onko tehty kaupat, paljonko paikka maksoi? Olisin voinut olla itsekin kiinnostunut mutta en ole ollut tietoinen että on myytävänä.. No, onnea jatkoon joka tapauksessa.

    Äänestä

Miten sen nyt ottaa, että ilman kunnan tukea...eipä kunta ole tainnu vielä saaha euron euroa vuokrarahoja saatika mitään muutakaan maksua

Äänestä

Taas!

Äänestä

Tämäkö se on sitä Hyryn hyväveli ja sisko toimintaa.Näinhän ne kepukat toimii.

Äänestä

Eikö olisi aika kelata aikaa taaksepäin, katsoa millon alkoi mennä huonosti Hyrynsalmella, kenen kaikkien istuessa silloin päättämässä Kunnassa.Seuraavaksi katsoa ketkä heistä vieläkin on.

Äänestä
  • Samat naamat siellä on istunut iät ja ajat. Vaihtuminen on marginaalista.

    Äänestä

  • Hyryllä alkoi mennä huonosti silloin kun kondomi tuli myyntiin, liekö osulassa ensin ollu myynnissä?
    Niin että siitäpä nimeä syylliset.
    Maalaisliitto, Smp ja Skdl olivat valtapuolueina silloin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samat naamat siellä on istunut iät ja ajat. Vaihtuminen on marginaalista.

    Yksikin ihminen voi olla vaikuttava.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yksikin ihminen voi olla vaikuttava.

    No jos se on keskustalainen niin sitten ehkä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyryllä alkoi mennä huonosti silloin kun kondomi tuli myyntiin, liekö osulassa ensin ollu myynnissä?
    Niin että siitäpä nimeä syylliset.
    Maalaisliitto, Smp ja Skdl olivat valtapuolueina silloin.

    Kun Amirossi tuli R-kioskille, alkoi Hyrynsalmenkin vauovjen taso kohota!

    Äänestä

Keskioluen myynnistä se alamäki alkoi

Äänestä
  • Niin meinaatko että jos Hyryllä ei olisi alettu myymään keskiolutta aikoinaan niin pitäjän asiat olisivat paremmalla mallilla nyt?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin meinaatko että jos Hyryllä ei olisi alettu myymään keskiolutta aikoinaan niin pitäjän asiat olisivat paremmalla mallilla nyt?

    Kyllä, seurat kun kukoistaisi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä, seurat kun kukoistaisi

    Urheiluseurat?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Urheiluseurat?

    Ei kun kuulisi vielä kaunista virren veisuuta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kun kuulisi vielä kaunista virren veisuuta.

    Eikun veisaamaan vaan. Vaikka torille.

    Äänestä

Sehän joku edellinen yrittäjä mikä se oli vuokralla vuosia sitten Vonkalla niin yritti myyä mökkitontteja sieltä että tekkee hyvän tilin niillä van ei se onnistunu sekään yritys. Kunta ei jostain syystä hyvällä kahtonu sitä hommaa. Hyrynsalmi-hyvä paikka yrittää oli ennen kunnalla joku slogan joka ikisen kirjekuoren ja paperin ja esitteen kulumassa mikä lie nykyään.

Äänestä

Kunnan omaisuuden "lainaaminen " matkailuyrittäjillä taitaa olla muotia.Eikö niitä pumppu konttejakin Oulua myöten ole kuljetettu lainaksi.

Äänestä

Kyllä kepulaiset tulee ja peitteleevät tämänkin asian kuntoon,nehän ovat Hyrynsalmen rehellisintä porukkaa,eikö olekkin.
Ei siinä paljon järki enää paina jos vielä näitä kieroja kepulaisia äänestätte,sama kieroilu,sekä hyvävelijärjestelmä saa jatkoa.
Loputonta on tämä kepun kieroilu,mutta annetaan niille ykköspalkinto tuosta sujuvasta valehtelusta.
Hyrynsalmi tarvitsee nyt sellaisia päättäjiä jotka uskaltavat suunsa aukaista ja sanoa ääneen asiat,eikä mitään hyväveli verkostoa pidetä enää pystyssä.Kepulaiset ovat kusseet Hyrynsalmelaisia silmään vuosia,ja tämä peli tulee todennäköisesti jatkumaan.

Äänestä
  • Äänestäkää hyrynsalamelaiset kokoomusta tai vihreitä valtuustoonne sieltä löytyy aitoa muutosta!

    Äänestä

  • Älähän nyt kaikkia kepulaisia syytä vaan yksilöi syytöksesi tarkemmin. Vai eikö ole kykyä siihen.

    Äänestä

  • Kannattaa esittää yksikin tosiasia epärehelmisyydestä ja peittelystä jos on asiasta varma.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älähän nyt kaikkia kepulaisia syytä vaan yksilöi syytöksesi tarkemmin. Vai eikö ole kykyä siihen.

    Kaikki kepulaiset siunanneet tupailloissa nämä laittomuudet, ihan jokainen!

    Äänestä

Kannattaa olla varovainen syytöksissä, voi joutua käräjätuvassa vastaamaan sanomisistaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Vonkalla Hyrynsalmella kaadettu metsää ja yritetty niitä myydä matsäyhtiölle.
Perustellut ja mökelytty, etä myyntituotoilla olisi lyhennetty kunnan erääntyneitä
saatavia. Kunnan kaksi virkamiestä todennut asian paikanpäällä ja ainakin
metsän kaataja joutui luopumaan myyntiaikeistaan. Ostaja oli myös tarkastanut
puiden omistusoikeuden kunnasta ja ei tietenkään ostanut. Koko kunta tietää jo asian, Alkaako vimmattu peittely ja vääristely tapahtuman johdosta ja tämäkin
laittomuus keinolla millä hyvänsä pyritään painamaan villaisella.
Virkamiehet toimii virkavastuulla kuten kunnanjohtakin ja silmien ummistaminen
ei tule onnistumaan. Iletään vielä tulla kunnanvaltuuston kokoukseen niinkuin ei olisi
mitään tehty. Kestääkö kantti mennnä seuraavaan kunnanhallituksen kokoukseen,
kun kaikki tietävät asian omaisen härskin toiminnan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu