Join taas kunnes sammuin

Kännipäissäni kuvittelen saavani jonkun ajamaan alle 45% provikalla. Kyllä hävettää, kun taas selvisi. Ehdin laittaa jopa työpaikkailmoituksen, jossa hain kuljettajia ajamaan ajoja joita ei ole. Kännisen haaveajoja ajamaan. Onneksi sain ilmoituksen tänään poistettua. Pyydän anteeksi kaikilta.
1175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Monen taksiyrittäjän ongelmana on aivosolujen ja koko hermoston toimintahäiriö, jonka on aiheuttanut runsas juominen. Potilas voi harhaisuuttaan luulla olevansa työnantaja, vaikka työtä ei ole. Psykiatriseen sairaalaan lähetettäessä tarvitaan M1-tarkkailulähete, koska sairaudentunne puuttuu. Hän voi jopa kuvitella olevansa terve.

Äänestä
  • Olet väärässä. Tämä aivosolujen ja koko hermoston toimintahäiriö on suoraan sinun omasta lääkärintodistuksesta.

    Sinähän luulet harhaisuudessasi asuvasi Kuusisaaressa, lomailevasi Dubaissa, nauttivasi laatujuomia, vaikkutaneesi merkittävästi liikennekaarihankkeeseen ja taksiuudistukseen, tekeväsi eläkeuudistuksen, paaluttavasi ubber tolpalla, ajavasi Teslalla jossa on automaatti ohjaus sekä olevasi ministeriössä antamassa asiantuntija lausuntoja lakimiestiimisi kanssa. Näin muutaman harhasi mainitakseni.

    Kiva että mainitsit lähetteesi millä sinut oj ohjattu hoitoon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet väärässä. Tämä aivosolujen ja koko hermoston toimintahäiriö on suoraan sinun omasta lääkärintodistuksesta.

    Sinähän luulet harhaisuudessasi asuvasi Kuusisaaressa, lomailevasi Dubaissa, nauttivasi laatujuomia, vaikkutaneesi merkittävästi liikennekaarihankkeeseen ja taksiuudistukseen, tekeväsi eläkeuudistuksen, paaluttavasi ubber tolpalla, ajavasi Teslalla jossa on automaatti ohjaus sekä olevasi ministeriössä antamassa asiantuntija lausuntoja lakimiestiimisi kanssa. Näin muutaman harhasi mainitakseni.

    Kiva että mainitsit lähetteesi millä sinut oj ohjattu hoitoon.

    Olet oikeassa. Kopioin omastani.

    Terkkuja kaikille Uber frendeille.

    Äänestä

Taksikuskeille on normaalia juoda itsensä tiedottomaan kuntoon.

Äänestä

Minä taas kännipäissäni kuvittelen saavani jonkun palkkaamaan minut taksinkuljettajaksi 3500 €/kk palkalla. Kyllä hävettää, kun taas selvisi. Ehdin laittaa jopa työnhakuilmoituksen, jossa hain autoilijaa ajattamaan ajoja joita ei ole. Kännisen haaveajoja ajamaan. Onneksi sain ilmoituksen tänään poistettua. Pyydän anteeksi kaikilta.

Omaa taksia en voi laittaa, kun vouti on perässä. En pystynyt pitämään kulujani liikevaihtoa pienempinä. Siihen yritykseni taksiyrittäjänä taannoin kaatuikin. Siksi keskitynkin nykyään tunnustamaan toisten vikoja, koska siitä saan lohtua.

1Äänestä

Moni pöhkö taksipelle kuvittelee, että joku ajaisi alle 3000 euron palkalla. Ei aja. Tilastokeskuksen mukaan joulukuussa suomalaisten keskipalkka oli 2 958 euroa.

Jos tarjoaa alle 3000 euron palkkaa on vain jälkeenjäänyt tai juoppohullu, kuten aloittaja.

Äänestä
  • Sinä se jaksat tota samaa.. vähän kuin rikkinäinen levy.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinä se jaksat tota samaa.. vähän kuin rikkinäinen levy.

    Rahiseeko rattaat? Suhiseeko suharin korvien välissä?

    Äänestä

  • Taksiyrittäjät ovat köyhiä duunareita, joten he eivät ymmärrä rahasta mitään. He ajavat muutamalla lantilla velkaisilla autoillaan ilmeisesti ajankuluksi tai vain tyhmyyttään. Jos olisi tarkoitus hankkia tuloja, niin hinnat olisivat aivan toisenlaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taksiyrittäjät ovat köyhiä duunareita, joten he eivät ymmärrä rahasta mitään. He ajavat muutamalla lantilla velkaisilla autoillaan ilmeisesti ajankuluksi tai vain tyhmyyttään. Jos olisi tarkoitus hankkia tuloja, niin hinnat olisivat aivan toisenlaisia.

    Tärkeintä onkin istua kahvilla huoltiksen baarissa kavereiden kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tärkeintä onkin istua kahvilla huoltiksen baarissa kavereiden kanssa.

    Ja kaikki rahat menevät munkkeihin. Kymmeniä suhariyrityksiä mennyt nurin, kun huoltoasemalla istuu ahmimassa munkkeja ,vaikka pitäisi keikkaa heittää ja pitää rasvamaha poissa et jaksais ajaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kännipäissäni kuvittelen saavani jonkun ajamaan alle 45% provikalla. Kyllä hävettää, kun taas selvisi. Ehdin laittaa jopa työpaikkailmoituksen, jossa hain kuljettajia ajamaan ajoja joita ei ole. Kännisen haaveajoja ajamaan. Onneksi sain ilmoituksen tänään poistettua. Pyydän anteeksi kaikilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu