Kaikki merkit viittaavat siihen, että sotahullu Staputler on täydellisessa ahdingossa. Venäjällä kansalaisvapauksia kavennetaan jo siihen malliin, että kohta aina alistettuna olleen kansan pinna lopullisesti katkeaa, ja sen jälkeen Staputler kukistetaan. Staputlerin lentokonetta jo tankataan, jotta hän pääsee nopeasti karkuun Pohjois-Koreaan hengenheimolastensa pariin.
https://yle.fi/uutiset/3-11916450
Staputler on ahdingossa
6
1028
Vastaukset 6
- Anonyymi
Tänään tulee tv1:ssä klo 21 hyvä ja mielenkiintoinen ohjelma: Putinin patriootit.
Siinä on lapsilla on vankka usko Putiniin, Venäjän tulevaisuuteen sekä lännen pahuuteen.
Joidenkin aikuisten mielipiteistä saattaa kyllä aistia pientä kritiikkia Putinia ja hänen hallintoaan kohtaan.- Anonyymi
Putinin valta luhistuu pian. Viime aikojen mielettömät uhoilut kertovat Putinin täydellisestä neuvottomuudesta ja suunnattomasta pelosta. Kansa syöksee hänet kohta vallasta, sillä tavalliset venäläiset eivät missään nimessä halua sotaa.
Korona kaataa kansalaisia jo yhtä kovalla vauhdilla kuin sota konsanaan, mutta eihän Venäjällä tällaisista asioista saa julkisesti puhua. Vaikka asiasta ollaankin vaiti, niin koronavirus tappaa silti venäläisiä aivan mahdottomasti. Putinin bunkkerissa on tietysti turvallista oleilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Putinin valta luhistuu pian. Viime aikojen mielettömät uhoilut kertovat Putinin täydellisestä neuvottomuudesta ja suunnattomasta pelosta. Kansa syöksee hänet kohta vallasta, sillä tavalliset venäläiset eivät missään nimessä halua sotaa.
Korona kaataa kansalaisia jo yhtä kovalla vauhdilla kuin sota konsanaan, mutta eihän Venäjällä tällaisista asioista saa julkisesti puhua. Vaikka asiasta ollaankin vaiti, niin koronavirus tappaa silti venäläisiä aivan mahdottomasti. Putinin bunkkerissa on tietysti turvallista oleilla.Putin on antanut nyt aika löysiä lausuntoja. Johtuukohan se siitä, että Putinilla on jo löysät housussa.
Anonyymi kirjoitti:
Putin on antanut nyt aika löysiä lausuntoja. Johtuukohan se siitä, että Putinilla on jo löysät housussa.
Jos sotahullu Staputler osaakin nykyisin antaa vain löysiä lausuntoja, niin onneksi eläkkeellä olevat kenraalit antavat tiukempia lausuntoja. Viisaimmat heistä vaativat jopa sotahullun Staputlerin eroa. Alkaahan se järki nostaa vähitellen päätään Venäjälläkin.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008593592.html- Anonyymi
EvakkoPoika kirjoitti:
Jos sotahullu Staputler osaakin nykyisin antaa vain löysiä lausuntoja, niin onneksi eläkkeellä olevat kenraalit antavat tiukempia lausuntoja. Viisaimmat heistä vaativat jopa sotahullun Staputlerin eroa. Alkaahan se järki nostaa vähitellen päätään Venäjälläkin.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008593592.htmlOlisi sotahullun Staputlerin kannattanut uskoa vanhojen kenraalien puheita, niin monen venäläissotilaan henki olisi säästynyt. Staputlerin hulluus on kuitenkin niin täydellinen, että halusihan hän välttämättä mennä Ukrainaan sotimaan, vaikka Venäjän nykyisen lainsäädännön mukaan hyökkäyssodan aloittaminen on Venäjällä rangaistava teko. Tästä syystä Staputler nimittääkin hyökkäyssotaansa sotilaalliseksi erityisoperaatioksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisi sotahullun Staputlerin kannattanut uskoa vanhojen kenraalien puheita, niin monen venäläissotilaan henki olisi säästynyt. Staputlerin hulluus on kuitenkin niin täydellinen, että halusihan hän välttämättä mennä Ukrainaan sotimaan, vaikka Venäjän nykyisen lainsäädännön mukaan hyökkäyssodan aloittaminen on Venäjällä rangaistava teko. Tästä syystä Staputler nimittääkin hyökkäyssotaansa sotilaalliseksi erityisoperaatioksi.
Sotahullu Staputler on lähtelyt lentokoneellaan Moskovasta. Hän ei uskaltanut jäädä katsonaan sitä, kuinka Venäjä alkaa hajota. Ilmeisesti Pohjois-Koreassa on turvallista seurata tilannetta Moskovassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va802057Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661259Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu271115- 1411038
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa134880- 97814
- 45727
- 62716
- 61676
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63672