Tiedän että tavallaan ajatukseni ovat täysin järjettömiä, mutta tuntuu silti vaan niin pahalta. En ole koskaan ollut kenenkään ensimmäinen valinta, ja tämä on alkanut jo ihan lapsuudesta.
Parisuhteissani minua on petetty, jätetty toisen takia tai jo suhteen alussa muistettu kertoa toistuvasti että on minun kanssani kun ei saanut sitä kenet oikeasti halusi. On myös sanottu pelkän alku tapailu jälkeen että eivät etsi mitään vakavaa tai etteivät halua mitään parisuhdetta. Kunnes viikkoa myöhemmin ovat parisuhteessa jonkun muun kanssa.
Tällä hetkellä olen parisuhteessa miehen kanssa, joka kyllä on ihana ja rakastava eikä ikinä pettäisi minua. Mutta, ei hänkään minua jahdannut tai kysynyt treffeille... Minä sen ensi askeleen otin. Hänellä on kaksi lasta aiemmasta suhteestaan, ja joskus se häiritsee minua suunnattomasti. Sillä tiedän etten ikinä tule ensimmäisenä hänellekkään, jos talo palaisi, hän ilman muuta pelastaisi lapsensa ensin. Oli kyse mistä vain, niin hänen lapsensa tulevat ensin ja jos joutuisi valitsemaan minun ja lasten välillä niin valintahan on melko selvä. Ja tottakai hänen tulisikin valita lapsensa, siksi omat tunteeni tuntuvat niin vääriltä ja epäreiluilta häntä kohtaan. Mutta minua kyllä surettaa etten ikinä voi olettaa tai toivoa että tulisin ensimmäisenä, olisin jollekin se tärkein. Edes hetken saisin tuntea miltä tuntuu olla jollekin se, jonka vuoksi uhraisi kaiken muun.
Parisuhteissani minua on petetty, jätetty toisen takia tai jo suhteen alussa muistettu kertoa toistuvasti että on minun kanssani kun ei saanut sitä kenet oikeasti halusi. On myös sanottu pelkän alku tapailu jälkeen että eivät etsi mitään vakavaa tai etteivät halua mitään parisuhdetta. Kunnes viikkoa myöhemmin ovat parisuhteessa jonkun muun kanssa.
Tällä hetkellä olen parisuhteessa miehen kanssa, joka kyllä on ihana ja rakastava eikä ikinä pettäisi minua. Mutta, ei hänkään minua jahdannut tai kysynyt treffeille... Minä sen ensi askeleen otin. Hänellä on kaksi lasta aiemmasta suhteestaan, ja joskus se häiritsee minua suunnattomasti. Sillä tiedän etten ikinä tule ensimmäisenä hänellekkään, jos talo palaisi, hän ilman muuta pelastaisi lapsensa ensin. Oli kyse mistä vain, niin hänen lapsensa tulevat ensin ja jos joutuisi valitsemaan minun ja lasten välillä niin valintahan on melko selvä. Ja tottakai hänen tulisikin valita lapsensa, siksi omat tunteeni tuntuvat niin vääriltä ja epäreiluilta häntä kohtaan. Mutta minua kyllä surettaa etten ikinä voi olettaa tai toivoa että tulisin ensimmäisenä, olisin jollekin se tärkein. Edes hetken saisin tuntea miltä tuntuu olla jollekin se, jonka vuoksi uhraisi kaiken muun.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Haluan olla viimeinen
Sinä olet viimeinen
Janini
Olisi väärin jos joku vanhempi valitsit jonkin toisen kuin omat lapset. Lapsia ei voi verrata kumppaniin. Kumppani on aikuinen ja lapset ovat lapsia joista tulee pitää huolta jo lain mukaan. Ymmärrettävää, että joku voi olla lapsista mustasukkainen, mutta se on väärin.
Provo
Ongelmasi on asenteesi, maailma ei pyöri sinun ympärillä ja olet k*sipäiden jälkeen vihdoin löytänyt hyvän miehen. Lapset on aina numero 1 mutta sinä olet puolisona numero 1. Sinä lähestyit ja sait minkä halusit? En näe mikä ongelma tässä on. Ainoat ongelmat mitkä sinulla on on selvitettävissä psykologin vastaanotolla. Sinulla menee hyvin.
Tarkoitukseni ei ole olla ilkeä mutta valitat mielestäni ihan turhasta.
Kirjoitin pitkän kommentin, mutta kadotin sen, äh.
Pointti oli että ehkä ajattelet tuota lapsiasiaa vääristyneen linssin läpi. Koska miehen ja naisen suhde on kokonaisvaltainen ja tasapuolinen ja varmasti syvempi kun kunnolla kolahtaa. Lapsia kohtaan on enemmänkin velvollisuudentuntoa. Eikä niitä voi edes valita. Ne on mitä on ja joskus/usein niiden kasvattaminen on raskasta.
Mulla käy enemmänkin niin että häntä kohtaan tuntemani tunteet auttaa tunteissa lapsia kohtaan. Se rakkauden tunne säteilee, koska se on niin syvää.
Muistan joskus vuosi sitten kun käytin lapset kiireessä suihkussa ja ne yritti kastella mua kun olin vaatteet päällä ja uhkasin että suihkuttelu loppuu heti jos vielä yrittävät. Sain ne pestyä ja sillä sekunnilla kun oli valmista ja suljin hanan, molemmat sylkäisivät suuhunsa hamsteroimansa vedet päälleni. Olin kiehumassa, mutta tuli niin elävästi mieleen kuinka paljon rakastin poikaa joka olisi tehnyt ihan samoin. Ja se mielikuva sulatti ihan kaiken kiukun pois. Pystyin nauramaan, että onneksi olkoon olitte fiksuja kun jaksoitte odottaa että suihku loppui. Tunsin siis rakkautta lapsia kohtaan koska muistuttivst minua hänestä.
En haluaisi että kukaan leimaisi toisen tunteita jonkin stereotypian perusteella ellei tiedä millaisia ne ovat. Minua hävettää sanoa, että valitsisin kyllä hänet lapsieni sijasta. Se on se miltä tuntuu vaikkei se helppo valinta ole kuitenkaan. Mutta valinnat elämässä ei ole ikinä niin yksinkertaisia. Ne on tosi monimutkaisia ja monenlaisia muuttujia. Ainakin omassa päässäni. Pelkästään yhden ajatuksen takana voi olla niin paljon ajatustyötä, että on väärin olettaa siitä jotain tietämättä tarkemmin.
Voithan sinä tärkein olla rakastettuna ja kumppanina. Lapset nyt on kuitenkin lapsia ja kumppani on kumppani. Ei ole mikään kilpailutilanne. Eikä minun mielestä pidä kilpaillakkaan näistä.
Minullakin on lapsia ja ilmanmuuta he ovat tärkeimmät mitä mulla on, kumppanikin on silti tärkeä enkä häntäkään heitteille jättäisi. En missään nimessä.
Ihan samoin, jos minulla olisi kumppani jolla on lapsia aiemmasta suhteesta, niin ymmärrän hyvin ja toivonkin olevan niin, että hän ottaa lapsistaan ensin kopin ja vasta sitten minusta, jos pystyy. Vaikka olisivat aikuisiakin. Ne on hänen lihaa ja verta, rakkaimmat aivan kuten minullakin omat lapseni.
Sen verran korjaan, kun ajatus aukesi, että vaikka olisivat adoptiolapsiakin. Eihän lapset aina ole omaa lihaa ja verta, mutta yhtä rakkaita ja tärkeitä sittenkin. Omia lapsia.
Tulee helposti kirjoitettua suppeastia ensiajatuksen kautta oman tilanteen kautta, kunnes hoksaa niin muutes tämäkin seikka jäi sanomatta ja huomioimatta kokonaan.
Sehän tässä siis onkin, kun tiedän tottakai että lapsien täytyykin tulla ensin, kuten aloituksessanikin mainitsin. Enkä ikinä pyytäisi miestä valitsemaan minun tai lasten välillä, enkä mitenkään voisi hyväksyä sitä että hän ei pistäisi lapsiaan etusijalle.
Mutta omatkin tunteeni ovat tärkeitä, tiedän että minulla on traumoja elämässäni jotka säätelevät tunteitani jne. Ja tuntuu niin pahalta että en voi edes lausua tunteitani ääneen, en voi keskustella mieheni kanssa kun tuntuu vaikealta tai miksi tuntuu vaikealta koska tunteeni ovat epäreiluja häntä kohtaan.
Tuntuu myös pahalta kun hän istuu harmittelemassa sitä että hänestä tuntuu pahalta ettei onnistunut pitämään perhettään kasassa, sitä että tuli ero lasten äidin kanssa ja lapset joutuvat elämään ero perheessä. Koska se aiheuttaa minussa sen tunteen että mä nyt olen tässä sun kanssa siksi kun ei se oikea perhe elämä onnistunut.
Ei kuulosta hyvältä. Tsemppiä.
"Ja tuntuu niin pahalta että en voi edes lausua tunteitani ääneen, en voi keskustella mieheni kanssa kun tuntuu vaikealta tai miksi tuntuu vaikealta koska tunteeni ovat epäreiluja häntä kohtaan."
Tunne on tunne ja se saa olla sellainen kuin se on. Yritä olla patoamatta sisällesi niitä, vaan etsi niille tapoja tulla kuulluksi. Riippuu ihmisestä miten ottaa vastaan, mutta jos mies, tai kuka vaan läheinen toimii järjellisesti ja analysoivasti, niin hän kykenee yleensä ottamaan vastaan tunteita ihan sellaisenaan ja se on ok vaikka ne olisi susta epäreiluja tai mitä. Analyyttiset ihmiset suhtautuvat siihen siten, että kuuntelevat ne tunteet ja sitten vähän kaivavat ja haluavat nähdä mikä se ongelma on ja miten voitaisi ratkoa sitä. Onko jotain mitä voisi tehdä eri tavalla ettei heräisi huonoa oloa. Ei niitä omia tunteitaan tarvitse hävetä. Tuskin toinen niitä väärin ottaa. Niitä vaan tarvii tuulettaa.