Vielä hallituksen kaadamme. T:Asevelisosialisti.
Kyllä me porvarit
9
61
Vastaukset
Ei saada näillä meiningeillä, kun oikeistodemarit ei tohdi nokkaansa nostaa.
Feninistit demareissa niin sulkeneet suunsa. Se pitäisi siellä ensin ratkaista
ja saada myös oikeistodemari ääni kuuluville. Kun myös kokoomuksessa käydään "linjavaalia" eri suuntien välillä, jossa kuitenkin feministit on taka-alalla. Juuri tämäkin
joka pormestariksi ensin aikoi " äänestäkää Halosta niin minäkin teen" Ylessä mainosti aikanaan. Pihalla on kumppaneita kokoomuksessa jotka kuuluisi toiseen puolueeseen.
Se on nyt vasemmisto feministi aikaa. pride marssia, ja rahamme ulkomaan vasemmistolle -kehitysavun ym nimellä. Omaa maata nyt köyhdytetään energiallakin, jolla nyt olisi maailman mittakaavassa vaikutuksia. Valtavat turve varatkin saatu kasvamattomiksi, jota todellisuudessa tulee reilusti yli puolet kasvu kulutukseen.
Jos esim Norja vielä saisi öljynsä samaan kastiin, mutta siellä onkin parempi valtion johto. Samoin Tanska on meitä edellä valtiohallinnossa.Tanskassa maan sosialidemokraattinen hallitus on ottanut erittäin tiukan kannan turvapaikkaperäiseen maahanmuuttoon.
Kyseessä on kuitenkin yksi Euroopan vapaamielisimmistä yhteiskunnista.
Turve uusiutuu kuten vastuullinen metsänomistaja jättää raivatessaann länttejä luonnontilaan .
Sellanen 5-6 tuntia päivä tällä viikolla ihan moottorisahalla raivaten per päivä ja se vähän pinotavaraa suoraan rehdiltä isännältä vuokraamallini traktorilla ja kärryllä suoraan tien viereen hankintana.
Aamu-uninen kun olen usein vasta kymmenen maissa aloitellut.
Me Oikeistodemarit ollaan nykyään Harkimon liikkeessä.OikeistoSosDem kirjoitti:
Tanskassa maan sosialidemokraattinen hallitus on ottanut erittäin tiukan kannan turvapaikkaperäiseen maahanmuuttoon.
Kyseessä on kuitenkin yksi Euroopan vapaamielisimmistä yhteiskunnista.
Turve uusiutuu kuten vastuullinen metsänomistaja jättää raivatessaann länttejä luonnontilaan .
Sellanen 5-6 tuntia päivä tällä viikolla ihan moottorisahalla raivaten per päivä ja se vähän pinotavaraa suoraan rehdiltä isännältä vuokraamallini traktorilla ja kärryllä suoraan tien viereen hankintana.
Aamu-uninen kun olen usein vasta kymmenen maissa aloitellut.
Me Oikeistodemarit ollaan nykyään Harkimon liikkeessä.PS. Kysäisin työvoimatoimistosta "pinomiestä" mutta olisi kaiken maailman kurssit pitäny käydä ettei rankaa kasatessa ittiänsä loukkaa..
Pyydän aina pinomiehen vieraanvaraisuuden osoituksena saunaan ja hiukopalalle askeettiselle mökilleni
Maksan myös hyvälle pinomiehelle ekstraa vaikka liitot sen kieltäisivätkin.- Anonyymi
OikeistoSosDem kirjoitti:
Pyydän aina pinomiehen vieraanvaraisuuden osoituksena saunaan ja hiukopalalle askeettiselle mökilleni
Maksan myös hyvälle pinomiehelle ekstraa vaikka liitot sen kieltäisivätkin.Tarkoitit varmaan "panomiehelle"..?
- Anonyymi
Kempeleen kehno, aivan kuten jossain vaiheessa varmaan sinäkin, joutuu koko loppuelämänsä pälyilemään olkapäidensä taakse ihmisten ilmoilla ja suojateillä kävellessään?
Ja hyvä niin.Joo antaa tulla vaan. Tiedän mistä kovien poikien aitaa on kotoisin lainatakseni em. kulttuuripersoonaa teatterikorkean ohjaajalinjan maisteria ja aatehistoriaa opiskellutta.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Joo antaa tulla vaan. Tiedän mistä kovien poikien aitaa on kotoisin lainatakseni em. kulttuuripersoonaa teatterikorkean ohjaajalinjan maisteria ja aatehistoriaa opiskellutta.
https://areena.yle.fi/1-50173253
Tässä linkki.
- Anonyymi
Samalla kun upotatte lestakepulipuolueenne entistä syvemmälle suohon, turvesuohon Sipilän sekaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5161568- 641166
- 61862
- 61845
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18837Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101766- 76751
- 30707
- 63695
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49691
