Älä ikinä epäile mun tunteiden alkuperää. Sydämestä ovat. Enkä ole mikään tahdoton "uhri" jolle tuntee olisi vain iskostuneet päähän johtuen esim kiitollisuudesta. Kiitollinen olen, mutta se on ihan toinen tarina se. Ihastumisen tunteeni ovat alkuperäisiä ja aitoja, jopa naiivin yksinkertaisia. Sinun pitäisi vain osata luottaa niihin - ja minuun. Haluatko luottaa?
Yhdessä olit väärässä
Anonyymi
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Haluaisin luottaa.
Sama kuin pitelisi toista hirttoköyden varassa samalla pyytäen että voisi luottaa tähän.... näin minun ja hänen tilanteessa.
En tiedä kenelle viesti on, vastaan kuitenkin, kun pyörin vaan sängyssä hereillä ja joku kovaääninen pikkulintu visertää, nyt kun aurinko nousee.
Uskon siihen mitä ihmiset sanovat 😌 ja luotan täysin sanojesi aitouteen! Luotan siihen mitä sanot ja omiin tunteisiin. En kuitenkaan tiedä konsuskuvaa, joten sokkona menen.
Nyt siellä laulaa koko parvi, enkä saa unesta kiinni.
En varmaan liity sinuun ap, mutta silti sanon asiani. Toinen näkökulma voi auttaa ymmärtämään. Jos hän olisi sanonut, että on tunteita suoraan, asian ymmärtämisessä eikä uskomisessa olisi mitään ongelmaa (käyttäen preesenssiä, mennyt aikamuoto ei kerro nykyisestä tilanteesta, vaikka senkin kuuleminen tuntui lohdulliselta.) Olen luottavainen ja uskon rakkauteen jopa sinisilmäisesti.
Kun niitä tarvittavia sanoja ei ole ääneen sanottu, ja osa sanotuista sanoista puhuu myös ei-kieltä, on aika vaikea vain luottaa silmiin ja eleisiin. Ristiriita on suuri.
Myös parisuhteessa tarvitaan kommunikaatiota. Toisen ei voi olettaa arvaavan vihjeistä, jos ei itse sano asiaa suoraan. Ja joka tapauksessa, jos suu sanoo ei ja silmät kyllä tai sama toisinpäin, on omaan tulkintaan vaikea luottaa. Kysynkin siis AP onko oma vuorovaikutuksesi johdonmukainen? Jos ei ole, kannattaisiko sitä hieman kirkastaa?