Teetkö tämän mokan puhelinta ladatessasi?

Puhelimien oikeaoppinen lataaminen on ikuinen keskustelun aihe. Älypuhelimen pitäminen pitkiä aikoja laturissa ei ole suotavaa, eikä puhelimen akkua tulisi päästää simahtamaan kokonaan.

Asiantuntijat ovatkin jo pitkään suositelleet, että luuria ei tulisi pitää laturissa yhtäjaksoisesti yön ylitse. Tämä kun voi lopulta vaikuttaa akun maksimikapasiteettiin negatiivisesti. Yölatauksista luopuminen voi olla kuitenkin ongelmallista, mikäli puhelimessa ei ole pikalatausta.

Nyt asiantuntijat suosittelevat erästä kikkaa, joka voi säästää akun ylikuumenemiselta.
Kännykän pitäminen laturissa luonnollisesti kuumentaa laitetta. Usein luurin selkämys muuttuu jopa huomattavan lämpimäksi akun tietämiltä. Ylimääräinen kuumuus kuitenkin haihtuu luonnollisesti laitteen rungon kautta.

Tilanne on kuitenkin toinen, mikäli puhelin on upotettu massiiviseen suojakuoreen, She Finds kirjoittaa. Useimmiten muovista valmistettu kuori suojaa laitetta putoamisilta, mutta samalla se estää hukkalämpöä karkaamasta, kuumentaen entisestään akkua.

Asiantuntijan mukaan puhelinta onkin syytä ”lepuuttaa” ilman suojakuorta lataussessioiden ajan. Samalla kuoren ja laitteen väliin ujuttautuneen moskan voi pyyhkäistä pois. Tekstissä ratkaisua suositellaan iPhone-puhelimille, mutta todennäköisesti luurin tuulettaminen on kelpo ratkaisu kaikille älypuhelimille.

https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/teetko-taman-mokan-puhelinta-ladatessasi-nain-voit-pidentaa-akun-elinikaa/c1f448dc-e310-4405-a907-603c50689238
384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Paitsi+että+monet+nykyajan+mallit+oppii+milloin+käyttäjät+menee+unille+ja+milloin+herää+ja+ajoittaa+latauksen+alkamaan+ennen+heräämistä.+Eli+ei+ne+kokoyötä+100%+varaustilassa+välttämättä+ole+vaan+pienen+osan+ajasta.

Äänestä

Ihte oon pitänyt luuria juoksevn raanan alla aina lataulsen ajan vaikka koko yön. Ikinä ei oo kuumennunna liikaa. Ja täys lataus kestää nykyään kauemmin kuin uuten kesti.

Äänestä
  • ja suojakuori tietty päällä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Puhelimien oikeaoppinen lataaminen on ikuinen keskustelun aihe. Älypuhelimen pitäminen pitkiä aikoja laturissa ei ole suotavaa, eikä puhelimen akkua tulisi päästää simahtamaan kokonaan.

Asiantuntijat ovatkin jo pitkään suositelleet, että luuria ei tulisi pitää laturissa yhtäjaksoisesti yön ylitse. Tämä kun voi lopulta vaikuttaa akun maksimikapasiteettiin negatiivisesti. Yölatauksista luopuminen voi olla kuitenkin ongelmallista, mikäli puhelimessa ei ole pikalatausta.

Nyt asiantuntijat suosittelevat erästä kikkaa, joka voi säästää akun ylikuumenemiselta.
Kännykän pitäminen laturissa luonnollisesti kuumentaa laitetta. Usein luurin selkämys muuttuu jopa huomattavan lämpimäksi akun tietämiltä. Ylimääräinen kuumuus kuitenkin haihtuu luonnollisesti laitteen rungon kautta.

Tilanne on kuitenkin toinen, mikäli puhelin on upotettu massiiviseen suojakuoreen, She Finds kirjoittaa. Useimmiten muovista valmistettu kuori suojaa laitetta putoamisilta, mutta samalla se estää hukkalämpöä karkaamasta, kuumentaen entisestään akkua.

Asiantuntijan mukaan puhelinta onkin syytä ”lepuuttaa” ilman suojakuorta lataussessioiden ajan. Samalla kuoren ja laitteen väliin ujuttautuneen moskan voi pyyhkäistä pois. Tekstissä ratkaisua suositellaan iPhone-puhelimille, mutta todennäköisesti luurin tuulettaminen on kelpo ratkaisu kaikille älypuhelimille.

https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/teetko-taman-mokan-puhelinta-ladatessasi-nain-voit-pidentaa-akun-elinikaa/c1f448dc-e310-4405-a907-603c50689238

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu