Hesari alitti taas itsensä

Tämän päivän HS uutisoi alkuviikosta Espoossa tapahtuneesta onnettomuudesta, jossa pyöräilijä ajoi henkilöauton kylkeen. Koko uutinen oli äärimmäisen ammattitaidottomasti kirjoitettu. Punaisena lankana oli autoilijan syyllistäminen ja autoilijan käytöksen esiin tuominen monelta kantilta. Kokouutinen oli laadittu kuin autoilija olisi ollut syyllinen, mutta sivulauseessa oli pieni maininta josta saattoi päätellä asian oikean laidan. Onnettomuus sattui risteyksessä, todennäköisesti suojatiellä. Pyöräilijä kääntyi täysin yllättäen ja osui auton kylkeen. Jos uutinen piti kutinsa autoilijan käytöksen osalta, ei siinäkään ole mitään puolustettavaa. Herää kuitenkin taas kerran kysymys, miksi uutiset aina pyöräilijöiden syyllistyessä liikennerikkomuksista aiheutuviin onnettomuuksiin, laaditaan täysin järjenvastaisesti. Onko tällä toimintatavalla jokin päämäärä vai onko kyse pelkästään toimittajien ammattitaidottomuudesta?

Uutinen oli varsin pitkä. Jos toimittaja olisi ottanut selvää liikennesäännöistä ja kirjoittanut vasta sitten, olisi uutinen varmasti muodostunut erilaiseksi. Toimittaja olisi voinut aivan hyvin käyttää rajallista palstatilaa myös oikeiden liikennesääntöjen kertaamiseen tarkoituksellisen vastakkainasettelun asemesta. Tällä tavoin lukijoiden tietämys säännöistä olisi kohentunut ja olisi voitu jopa välttää vakaviakin onnettomuuksia tulevaisuudessa.
55135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

Linkki?

Äänestä

Uutinen ja sen osoite on niin pitkä ettet jaksa laittaa osoitetta tänne?
Miten nuori mies voi mennä noin huonoon kuntoon?

Äänestä
  • Tiedätkö sitä, että osa Hs:n uutisista on vain tilaajille eikä meille kaikille?

    Todennäköisesti tässä on kyse siitä, että linkki ei aukea?

    Äänestä

  • Mitä asiavirheitä juttu sisältää?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä asiavirheitä juttu sisältää?

    Niin tyhmä kysymys, että et sitten jaksanut kaivaa juttua esiin ja tutustua siihen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin tyhmä kysymys, että et sitten jaksanut kaivaa juttua esiin ja tutustua siihen?

    Jaksoin, enkä löytänyt niitä asiavirheitä. Et näköjään sinäkään löytänyt, joten miksi olet niin raivoissasi tuosta jutusta?

    Äänestä

  • Autoilija syyllistyi ainakin asennevammaan. Se että sattuu liikennesääntöjen mukaan olemaan oikeassa tai osittain oikeassa, niin ei oikeuta asennevammaiseen käytökseen ja moukkamaiseen käytökseen.

    Yhdessä asiassa autokuski kuitenkin epäonnistui. Tieliikennelain mukaan liikenteessä pitää varoa lapsia erityisesti.

    29 § lukee mm. että: "Lähestyttäessä ajoneuvolla pysäytettyä koulukuljetus- tai päivähoitokuljetusautoa, linja-autoa, raitiovaunua taikka lasta, vanhusta, eri tavoin vammaista ihmistä tai muuta henkilöä, jolla on ilmeisiä vaikeuksia selviytyä turvallisesti liikenteessä, on noudatettava erityistä varovaisuutta."

    Äänestä

  • Harvemmin yksikään toimittaja on itse tapahtumapaikalla. Kaikki toimittajat muodostavat näkemyksen itse jollakin tapaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Autoilija syyllistyi ainakin asennevammaan. Se että sattuu liikennesääntöjen mukaan olemaan oikeassa tai osittain oikeassa, niin ei oikeuta asennevammaiseen käytökseen ja moukkamaiseen käytökseen.

    Yhdessä asiassa autokuski kuitenkin epäonnistui. Tieliikennelain mukaan liikenteessä pitää varoa lapsia erityisesti.

    29 § lukee mm. että: "Lähestyttäessä ajoneuvolla pysäytettyä koulukuljetus- tai päivähoitokuljetusautoa, linja-autoa, raitiovaunua taikka lasta, vanhusta, eri tavoin vammaista ihmistä tai muuta henkilöä, jolla on ilmeisiä vaikeuksia selviytyä turvallisesti liikenteessä, on noudatettava erityistä varovaisuutta."

    Tuolla liikenteessä on erittäin paljon asennevammaisia pyöräilijöitä ja sähköpotkulautailijoita! Tarkoitan niitä 12- vuotta täyttäneitä, jotka ajavat jalkakäytävillä vaikka eivät saisi ajaa siellä. Jos ei uskalla ajaa ajoradalla ellei ole pyörätietä niin kannattaa jäädä kotiin nukkumaan.

    Älkää tulko vaarantamaan Meidän Jalankulkijoiden turvallisuutta!

    Huomattavasti enemmän asennevammaisia pyöräilijöitä ja sähköpotkulautailijoita näkee kuin autoilijoita!

    Ei tarvitse kuin kulkea Helsingin keskustassa 10-15 minuuttia niin näkee kymmenittäin pyöräilijöitä ja sähköpotkulautailijoita ajamassa jalkakäytävillä.

    Pyöräilen myös itse, mutta en ole vielä koskaan ajanut pyörällä jalkakäytävillä edes Helsingin keskustassa.

    Äänestä

  • Toimii se linkki kun sen kirjoittaa oikein.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Harvemmin yksikään toimittaja on itse tapahtumapaikalla. Kaikki toimittajat muodostavat näkemyksen itse jollakin tapaa.

    Tuo uutinenhan on laadittu lapsen äidin nettikirjoittelun perusteella. Ja kun äiti ei ollut itse tapahtumapaikalla, voitaneen olettaa että ensisijainen tieto on tullut itse lapselta.

    Siinä on jo pari kolme suodatinta välissä.

    Ketju : Shokissa oleva lapsi - shokissa oleva lapsen äiti - toimittaja

    On voinut olla hieman tunteella vedettyä näkemystä tuosta kokemuksesta.

    Ihmettelen että hesari julkaisee tällaista, eikös tuossa jo syyllistytä ihmisten herjaamiseen jos uutisoinnissa mainitut asiat ei pidäkään täysin paikkaansa.

    Autonkuljettaja on kuitenkin aivan selvästi yksilöitävissä oleva henkilö, johon kohdistetaan syytöksiä, jotka on sitten julkaistu Suomen suurimmassa julkaisussa.

    Äänestä

  • Minä ainakin näen jutussa sen kirjoittaneen toimittajan nimen. Ehkä sinun ja minun ero on siinä, että minä luen tuon jutun sellaisena kuin se on, ja näen siinä sen, mitä siihen on kirjoitettu. Sinä näet siinä kaikea mitä siinä ei ole, etkä sitä, mitä siinä on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä ainakin näen jutussa sen kirjoittaneen toimittajan nimen. Ehkä sinun ja minun ero on siinä, että minä luen tuon jutun sellaisena kuin se on, ja näen siinä sen, mitä siihen on kirjoitettu. Sinä näet siinä kaikea mitä siinä ei ole, etkä sitä, mitä siinä on.

    Olet ihan oikeassa.

    Meni tunteen päälle ja sohelsin sinne ja tänne.

    Äänestä

Tässä se juttu on.

Autonrengas murskasi 12-vuotiaan pojan käden Espoossa – Kuski tutki auton vahingot ja jätti lapsen maahan vaikeroimaan
https://www.hs.fi/kaupunki/espoo/art-2000007964572.html

Juttu tuo esiin aikuisten asennevamman ja välinpitämättömyyden.

Äänestä
  • "Juttu tuo esiin aikuisten asennevamman ja välinpitämättömyyden."

    Olet oikeassa, toimittajan asennevamma ja välinpitämättömyys lukijoistaan.

    Äänestä

Aloittaja, laita googleen haku "linkin teko" ilman sitaatteja.

Äänestä

Autoilija ei tuossa ole millään tavalla syyllinen, pyöräilijä ajoi auton kylkeen. Onneksi auto säilyi ehjänä, toivottavasti fillaritollo oppi jotain varovaisuudesta liikenteessä, ja eteensä katsomisessa.

Äänestä
  • Asenteesi tapauksen lasta kohtaan kertoo kaiken oleellisen sinusta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Asenteesi tapauksen lasta kohtaan kertoo kaiken oleellisen sinusta.

    Olet itse mennyt samaan halpaan kuin jutun tehnyt toimittajakin. Sinunkin mielestäsi syyllinen osapuoli ansaitsee sympatiaa, koska sattui olemaan lapsi. Jos lakia alettaisiin soveltamaan siten, että lapsi saisi aina rikkoa sitä ilman mitään pelkoa seurauksista, minkälaisen luulisit yhteiskunnastamme tulevan? Kommenttisi kertoo oleellisen paljon ajatustesi juoksusta.

    Ainoa mitä hän sanoi fillaristista oli se, että toivottavasti hän oppii tapauksesta.

    Ilmeisesti siis asenteen tulisi olla se, että toivotaan nyt ettei oppinut mitään ja tekee vielä toistekin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet itse mennyt samaan halpaan kuin jutun tehnyt toimittajakin. Sinunkin mielestäsi syyllinen osapuoli ansaitsee sympatiaa, koska sattui olemaan lapsi. Jos lakia alettaisiin soveltamaan siten, että lapsi saisi aina rikkoa sitä ilman mitään pelkoa seurauksista, minkälaisen luulisit yhteiskunnastamme tulevan? Kommenttisi kertoo oleellisen paljon ajatustesi juoksusta.

    Tieliikennelaissa on nyt ennakointivelvollisuus. Läheisyydessä on koulu. Voi siis ennakoida, että lapsia liikkuu lähistöllä ja lapsia kun pitää erityisesti varoa liikenteessä.

    Jos sinä pidät pyöräilevää lasta pääsyyllisenä, niin minä pidän sitten autoilijaa syyllisenä noiden yllä lueteltujen lain velvoitteiden laiminlyönnistä.

    Miten ne yli 12-vuotiaat pyöräilijät ja sähköpotkulautailijat, jotka ajavat jalkakäytävillä, ei noudata tuota ennakointivelvollisuutta meitä jalankulkijoita kohtaan?

    Erittäin monet ajavat "tuhatta ja sataa" suoraan kohti jalankulkijaa ja jos jalankulkija ei heitä väistä niin oma syy. Samoin käyttäytyvät yhdistetyllä pyörätiellä ja jalkakäytävällä.

    Tiedän vanhuksia, jotka eivät uskalla pahemmin liikkua ulkona pyöräilijöiden ja sähköpotkulautailijoiden takia ja tiedän ihmisiä, jotka ovat määrätyillä alueilla siirtyneet joukkoliikenteen käyttäjiksi lyhyenkin matkaa, kun eivät uskalla kävellä jalkakäytävillä tai yhdistetyllä pyörätiellä ja jalkakäytävällä niiden "tuhatta ja sataa" ajavien takia ja hihaa hipoen ohittavien takia.

    Tieliikennelaissa oleva ennakointivelvollisuus koskee kaikkia liikenteessä liikkuvia.

    Ennen viime vuoden lain uudistusta laissa oli toisella tapaa kirjoitettu kuin nykyisessä tuo ennakointivelvollisuus eli tavallaan ei uusi!

    "Läheisyydessä on koulu. Voi siis ennakoida, että lapsia liikkuu lähistöllä ja lapsia kun pitää erityisesti varoa liikenteessä."

    Vetelet nyt aika isosti tunteella.

    Miten autoilija voi tietää että läheisyydessä on koulu? Sitä ei ole mitenkään varoitusmerkeillä merkitty, kyllä, tarkistin asian google mapsin streetviewlla.

    Vähän sama kuin jos sinä ajaisit mummon päälle joka hyppää puskasta autosi eteen. Sinua syytettäisiin siitä ettet noudattanut riittävää varovaisuutta kun puskan toisella puolella on vanhainkoti.

    Sitähän voi kysyä, että miksi tietyt ihmiset ovat niin asennevammaisia, etteivät noudata liikennesääntöjä. Minulla ei siihen ole vastausta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Läheisyydessä on koulu. Voi siis ennakoida, että lapsia liikkuu lähistöllä ja lapsia kun pitää erityisesti varoa liikenteessä."

    Vetelet nyt aika isosti tunteella.

    Miten autoilija voi tietää että läheisyydessä on koulu? Sitä ei ole mitenkään varoitusmerkeillä merkitty, kyllä, tarkistin asian google mapsin streetviewlla.

    Vähän sama kuin jos sinä ajaisit mummon päälle joka hyppää puskasta autosi eteen. Sinua syytettäisiin siitä ettet noudattanut riittävää varovaisuutta kun puskan toisella puolella on vanhainkoti.

    Nimenomaan. Paikallistuntemus vaikuttaa tilanteeseen. Jos tietää että vanhainkoti on tien toisella puolella, niin tiedetään, että ympäristössä liikkuu vanhuksia. Heitä pitää lapsien tapaan myös varoa erityisesti.

    Äänestä

  • Aloittajalta olisi syytä ottaa ajokortti kokonaan pois jos sellainen hänellä on. Aivan järkyttävää kommentointia aikuiselta ihmiseltä tai ehkä hän on älyllisesti ns. lapsen tasolla eli ei vaan ymmärrä mikä oli uutisen pointti.

    Lapset tulee autoilijoiden huomioida liikenteessä aivan erityisen tarkasti. He kun ovat vielä lapsia eivätkä siten kykene huomioimaan liikennettä samalla tavoin kuin aikuiset. Koulujen läheisyydessä autoilijoiden tulisi olla hereillä juuri tästä syystä.

    Järkyttävää oli tuon autoilijan käytös kun jätti käsi murskana olevan lapsen yksinään selviämään ja soittamaan itselleen apua. Jos tämä juttu pitäisi mielestäsi mennä jotenkin autoilijan hyväksi niin mikä on älykkyysosamääräsi siis ihan oikeasti???

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aloittajalta olisi syytä ottaa ajokortti kokonaan pois jos sellainen hänellä on. Aivan järkyttävää kommentointia aikuiselta ihmiseltä tai ehkä hän on älyllisesti ns. lapsen tasolla eli ei vaan ymmärrä mikä oli uutisen pointti.

    Lapset tulee autoilijoiden huomioida liikenteessä aivan erityisen tarkasti. He kun ovat vielä lapsia eivätkä siten kykene huomioimaan liikennettä samalla tavoin kuin aikuiset. Koulujen läheisyydessä autoilijoiden tulisi olla hereillä juuri tästä syystä.

    Järkyttävää oli tuon autoilijan käytös kun jätti käsi murskana olevan lapsen yksinään selviämään ja soittamaan itselleen apua. Jos tämä juttu pitäisi mielestäsi mennä jotenkin autoilijan hyväksi niin mikä on älykkyysosamääräsi siis ihan oikeasti???

    Tarkoitat ehkä, että toimittelijalta pitäisi ottaa journalistin oikeudet pois? Niin järkyttävää luettavaa oli hänen satuilunsa, että en pahempaa ole pitkään aikaan joutunut lukemaan.

    Aloitetaan otsikosta. "Autonrengas murskasi jne...". Jos autonrengas oikeasti murskaa käden, niin illoin käsi olisi kuin lihamyllyn läpi mennyt ja silloin olisi oikeasti iso kiire. Tässä ei todellisuudessa ollut mitään sellaista tapahtunut. Toisekseen autonrengas ei aiheuttanut minkäänlaista tuhoa, vaan pyöräilijä kääntyi suoraan auton alle, mistä seuraukset aiheutuivat.

    On todella järkyttävää, että joudumme lukemaan näin ala-arvoisia uutisia maan johtavasta päivälehdestä. Tätä lukiessa tulee mieleen, että en ole koskaan vastaavaa lukenut edes ns. keltaisen lehdistön julkaisuista. Olisiko päätoimittajalla pienen juttutuokion paikka kyseisen toimittelijan kanssa?

    Mikä tässä nyt oikeasti sinua risoo? Sekö, että täällä kertaa pyörällä liikkunut lapsi jäi henkiin?

    Tuo juttuhan perustui lapsen äidin nettikirjoituksiin ja äitikään ei ollut tapahtumapaikalla vaan kuuli todennäköisesti lapsensa suusta mitä oli tapahtunut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä tässä nyt oikeasti sinua risoo? Sekö, että täällä kertaa pyörällä liikkunut lapsi jäi henkiin?

    Hyvälaatuinen journalismi on sitä, että kerrotaan tapahtumat niinkuin ne tapahtuivat, ilman ylimääräistä värittämistä ja mutuilua.

    Nyt tuo ei oikein toteutunut.

    Lapsen henkiinjääminen ei vaikuta tuohon asiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvälaatuinen journalismi on sitä, että kerrotaan tapahtumat niinkuin ne tapahtuivat, ilman ylimääräistä värittämistä ja mutuilua.

    Nyt tuo ei oikein toteutunut.

    Lapsen henkiinjääminen ei vaikuta tuohon asiaan.

    Mistä sinä tiedät, että tapahtumat meni ei tavalla kuin lehti kertoo? Olethan jo sanonut, ettet ollut paikalla.

    Se tiedetään, ettei edes lapsen henki merkitse sinulle mitään jos hän pyöräilee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarkoitat ehkä, että toimittelijalta pitäisi ottaa journalistin oikeudet pois? Niin järkyttävää luettavaa oli hänen satuilunsa, että en pahempaa ole pitkään aikaan joutunut lukemaan.

    Aloitetaan otsikosta. "Autonrengas murskasi jne...". Jos autonrengas oikeasti murskaa käden, niin illoin käsi olisi kuin lihamyllyn läpi mennyt ja silloin olisi oikeasti iso kiire. Tässä ei todellisuudessa ollut mitään sellaista tapahtunut. Toisekseen autonrengas ei aiheuttanut minkäänlaista tuhoa, vaan pyöräilijä kääntyi suoraan auton alle, mistä seuraukset aiheutuivat.

    On todella järkyttävää, että joudumme lukemaan näin ala-arvoisia uutisia maan johtavasta päivälehdestä. Tätä lukiessa tulee mieleen, että en ole koskaan vastaavaa lukenut edes ns. keltaisen lehdistön julkaisuista. Olisiko päätoimittajalla pienen juttutuokion paikka kyseisen toimittelijan kanssa?

    Oletko se jutun autoilija vai mikä tässä nyt maksaa?

    Jos et tykkää Hesarin jutuista, älä lue niitä.

    Äänestä

Luin jutun enkä näe, että siinä väitetään autoilijaa syylliseksi onnettomuuteen. Juttu käsittelee ihan muuta aihetta.

Heillä, jotka väittävät jutun syyllistävän autoilijaa liikennesääntöjen rikkomisesta, on selvästikin pelkkä tuulitunneli korvien välissä.

Äänestä
  • Ei siinä autoilijaa syyllistetä onnettomuudesta vaan sen jälkeisten asioiden hoitamisesta ja niiden hoitamattomuudesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei siinä autoilijaa syyllistetä onnettomuudesta vaan sen jälkeisten asioiden hoitamisesta ja niiden hoitamattomuudesta.

    Juuri näin. Jotkut saavat väännettyä jutun täällä olevien kirjoitusten perusteella ihan muuksi. Ei kovin älyllistä porukkaa, kun näin tapahtuu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri näin. Jotkut saavat väännettyä jutun täällä olevien kirjoitusten perusteella ihan muuksi. Ei kovin älyllistä porukkaa, kun näin tapahtuu.

    Aloittaja kirjoitti, että toimittaja olisi voinut käyttää palstatilan kirjoittamalla pyöräilijöiden oikeista ja totuudenmukaisista säännöistä liikenteessä ja jättää erittäin asenteellisen autoilijan käytöksen kuvaamisen vähemmälle. Hänen mukaansa tämä olisi ollut liikenneturvallisuuden parantamisen kannalta paljon rakentavampi näkökulma.

    Minä olen lähes täysin samaa mieltä enkä löytänyt mitään sellaista, että voitaisiin sanoa hänen muuttaneen jutun joksikin muuksi kuin tapahtunut todellisuudessa oli. Voisitko siis kertoa tarkemmin mitä ajoit kommentillasi takaa.

    Äänestä

  • Itse jutun juoni oli se, että aikuiset toimivat tilanteessa välinpitämättömästi. Väänsit asian taas onnettomuuden suuntaan, joka ei ollut se pääaihe.

    Äänestä

  • Metelin on nyt nostanut henkilö, joka vihaa pyöräilijöitä aidosti ja syvästi. Syytä hän ei osaa sanoa, eikä edes määritellä tuota vihaamaansa ryhmää. Kirjoituksista näkee, miten sietämättömältä hänestä tuntuu, ja se on hänen tulkintansa mukaan pyöräilijöiden syy. Me muut emme voi edes kuvitella, miten syvissä ja synkissä vesissä hän rypee.

    Äänestä

  • "Toivotan Hesarille onnea oikeudenkäyntiin."

    Oikeudenkäynti tuosta tosiaan tulee, ja lopputulos on se, että lapsi tuomitaan korvaamaan auton kaskon omavastuu ja bonusmenetykset.
    Jos kaskoa ei ollut, saattaa korjauslasku olla melkoinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Itse jutun juoni oli se, että aikuiset toimivat tilanteessa välinpitämättömästi. Väänsit asian taas onnettomuuden suuntaan, joka ei ollut se pääaihe.

    Vielä kerran. Kommentoinnin aloittajan mielestä palstatila olisi pitänyt käyttää pyöräilijöiden valistukseen ja jättää turhanpäiväinen, tunnekuohuihin ja mutu-tuntumalla koottuihin kertomuksiin perustuva autoilijan käytöksen syyttely vähemmälle. Minä ainakin ymmärsin hyvin hänen pointtinsa ja olen siitä samaa mieltä. Jutun juoni tosiaankin oli autoilijan ja muiden aikuisten toiminnassa. Ydinkysymys onkin, ketä tai mitä tällainen lähestymistapa palvelee? Pahimmillaan aiheuttaa lisää kränää ja vastakkainasettelua eri liikkujaryhmien välille, jota jo nyt on aivan riittävästi. Median pitäisi toimia vastuullisesti ja tehdä parhaansa, jotta tällaiset tapahtumat voitaisiin välttää. Aloituksen kahteen kertaan luettuani ymmärsin tämän olleen aloittajan huolen aihe ja olen hänen kanssaan täsmälleen samaa mieltä. Toisin sanoen ala-arvoista journalismia itseään laatulehdeksi mainostavalta Hesarlta.

    Yksi ydinongelmista on se, että kaikilla ei selvästikään ole tarpeeksi lahjoja liikkua liikenteessä turvallisella tavalla. Maailman paras laki ja säännöt eivät vaikuta paljonkaan, jos niitä ei ymmärreä noudattaa.

    Osuit asian ytimeen! Näinhän se on, mutta täällä kun lukee muutaman kirjoittajan ulostuloja, saa hyvin toisenlaisenkäsityksen. Monilla on sellainen mielipide, että sääntöjä pitää vain autoilijan noudattaa ja autoilija on syyllinen jopa silloin kun toinen osapuoli (usein pyöräilijä) rikkoo sääntöjä ja aiheuttaa onnettomuuden. Nämä samat järjen jättiläiset vetoavat usein ennakointivelvoitteeseen, vaikka se ei itse asiassa muuta mitään aikaisemmasta. Aikaisemminkin jokaisen piti parhaan kykynsä mukaan välttää vaaratilanteet. Kun uusi tieliikennelaki tuli voimaan, pidin hyvänä asiana tätä ennakointivelvoitetta. Nyt kun aikaa on kulunut, mielestäni sen mukaan ottaminen oli sittenkin väärä toimi. Pyöräilijät eivät halua ymmärtää, että se koskee myös heitä. Tämä on osa pyöräilijöiden pitkää kamppailua sääntöjen muuttamiseksi heille mieleisempään suuntaan. Radikaaleimmat heistä olettavat, että lakia muutetaan tällä tavoin kunhan he itse riittävästi rikkovat lakia ja aiheuttavat onnettomuuksia.

    Peukunan!

    Samaa mieltä tämän kirjoittajan kanssa!

    Saisiko esimerkkejä tuollaisista kirjoituksista?

    Äänestä

Autoilijat ovat kovin piittaamattomia säännöistä ja muiden liikkujien turvallisuudesta.

Äänestä
  • Jos pyöräilijä rikkoo sääntöjä ja vaarantaa turvallisuutensa, niin se on mielestäsi autoilijan syy?
    Mielenkiintoinen tapa ajatella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos pyöräilijä rikkoo sääntöjä ja vaarantaa turvallisuutensa, niin se on mielestäsi autoilijan syy?
    Mielenkiintoinen tapa ajatella.

    Vihreä siirtymä syyttää kaikkia mikä heidän mielestään jarruttaa ja hidastaa menoa.
    Vihreät tulevat vauhdikkaasti ja samaan vasemmisto sakkiin kuuluvat villarikommunistit. Tosi ärtyneitä molemmat, eivätkä synny keskenäänkään.
    Pitäiskö ihan sanoa räjähdys herkkiä, kuin islamilaisten pommit ja niitä kun sitten on vielä niin paljon, eikä coronakaan ole ehtinyt vähentämään. Kalastaja Pentti Linkola toivoi kovasti koko ihmiskunnan vähentämistä. Vihreän liikkeen perustaja ja maailman arvostetuin filosofi, ilman maisterin papereita. Koska muuten tulee hänelle patsas ja mihin vihreät aikovat sen sijoittaa.
    Miten tämä nyt sitten liittyy Helsingin sanomien juttuun, ei mitenkään. Kastsokaas, kun vihreät entisöivät Kreikan ikivanhat monumenttisa matkailijolle, siihen menivät kaikki Kreikan ja EU, n rahat ja reikka velkaantui lisää 300 miljardia, joita Jutta Urpilainen Suomen velkarahalla maksoi.
    Ja nyt tulisi olla lisää EU, lle 750 miljardia, jotka on luvannut Sanna Marin maksaa, hyvällä tehneellä sopimuksellaan, vai tulleenko nämä sitten Italian vanhojen monumenttien ja rakennelmien restarointiin, tiedä häntä, kun on velka vuorikin noin isoksi kasvanut.
    EU,ssa niitä tuki ja elvytys paketteja tosiaan kyllä riittää ja ei todellakaan tukipakettien lopullista määrää kukaan pysty ennustamaan tai arvioimaankaan, paljon niitä joka tapauksessa tulee, EU, lta jaetaa rahaa, sinne sun tänne isoja ja pieniä paketteja. Että varatkaahan rahaa sitä mukaa. Tulee väkisinkin mieleen, kun Suomen pojat kehuivat lomalla käydessään, miten hyvät ja suuret laakeet viljelyalueet ovat Vienankarjalassa, että he muuttaisivat sinne asumaan, niin Moskovan Tiltu radiossa varoitti, että varatkaahan Suomen pojat ajoissa Syvärin vettä pulloihinne ennenkuin kutee kiire lähtö.

    Aina joskus jokin kirjoitus pistää hiljaiseksi monesta eri syystä, eikä niistä syistä yksikään ole se, johon kirjoittaja pyrkii.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos pyöräilijä rikkoo sääntöjä ja vaarantaa turvallisuutensa, niin se on mielestäsi autoilijan syy?
    Mielenkiintoinen tapa ajatella.

    Eikö siellä autokoulussa opeteta että lapsi on lapsi myös liikenteessä ei se kaikkea pysty huomioimaan kuten aikuinen siksi autoilijan pitää olla tarkkaavainen liikenteessä ja aivan erityisesti koulujen ja päiväkotien läheisyydessä. Normaalilla älykkyystasolla tämä pitäisi olla selvä asia mikä siinä on vaikeaa.

    Pitäisikö ajokortin saamiseksi tehdä myös älykkyystesti ettei ihan kaikille kaheleille sitä korttia anneta. Tämäkin aloittaja ei ihan täysillä kulje kun ei mitään hajuakaan tuosta mikä uutisessa oli se oikea uutinen.

    Pitäisi todellakin tehdä älykkyystesti. Joidenkin kohdalla ei tulisi antaa ajo-oikeutta koskaan. Lopullinen reputtaminen pitäisi olla mahdollista.

    Ajo-oikeus kun ei ole mikään "jokamiehen oikeus". Pitää kouluttautua ja ymmärtää liikennesäännöt. Lisäksi pitää ymmärtää oman tekemisen vaikutukset liikenteessä. Jos ei ole tarpeeksi lahjoja tähän, niin ei koskaan ajo-oikeutta.

    Tuo on kyllä totta, ettei ajo-oikeus saisi olla "mikään jokamiehen oikeus".
    Siksi pyöräilijöille pitäisi määrätä pakolliseksi ajo-opetus ja ajokortti.
    Myös liikennevakuutus pitäisi olla, niin maksaisivat omat törttöilynsä.

    Polkupyörä on ajoneuvo.

    Jokainen joka liikkuu liikenteessä on velvollinen opettelemaan liikennesäännöt ja myös noudattamaan niitä.

    Miten pyöräily onnistuu muualla Euroopassa hyvin? Siellä kunnioitetaan jalankulkijoita, eikä yritä joka kerta uutta ennätystä jne.

    Olen pyöräillyt ja kävellyt muualla Euroopassa. Siellä pyöräilijät eivät aja jalkakäytävillä eivätkä vaadi kaikenmaailman oikeuksia jne.

    Pyörällä ajaessani Suomessa tai muualla Euroopassa todettakoon, että ajoradalla on turvallista ajaa kunhan itse noudattaa liikennesääntöjä.

    Polkupyörä on ajoneuvo ja sitä koskee pääosin samat liikennesäännöt kuin niitä moottorilla kulkevia ajoneuvoja. Sama koske myös sähköpotkulautoja.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Tämän päivän HS uutisoi alkuviikosta Espoossa tapahtuneesta onnettomuudesta, jossa pyöräilijä ajoi henkilöauton kylkeen. Koko uutinen oli äärimmäisen ammattitaidottomasti kirjoitettu. Punaisena lankana oli autoilijan syyllistäminen ja autoilijan käytöksen esiin tuominen monelta kantilta. Kokouutinen oli laadittu kuin autoilija olisi ollut syyllinen, mutta sivulauseessa oli pieni maininta josta saattoi päätellä asian oikean laidan. Onnettomuus sattui risteyksessä, todennäköisesti suojatiellä. Pyöräilijä kääntyi täysin yllättäen ja osui auton kylkeen. Jos uutinen piti kutinsa autoilijan käytöksen osalta, ei siinäkään ole mitään puolustettavaa. Herää kuitenkin taas kerran kysymys, miksi uutiset aina pyöräilijöiden syyllistyessä liikennerikkomuksista aiheutuviin onnettomuuksiin, laaditaan täysin järjenvastaisesti. Onko tällä toimintatavalla jokin päämäärä vai onko kyse pelkästään toimittajien ammattitaidottomuudesta?

Uutinen oli varsin pitkä. Jos toimittaja olisi ottanut selvää liikennesäännöistä ja kirjoittanut vasta sitten, olisi uutinen varmasti muodostunut erilaiseksi. Toimittaja olisi voinut aivan hyvin käyttää rajallista palstatilaa myös oikeiden liikennesääntöjen kertaamiseen tarkoituksellisen vastakkainasettelun asemesta. Tällä tavoin lukijoiden tietämys säännöistä olisi kohentunut ja olisi voitu jopa välttää vakaviakin onnettomuuksia tulevaisuudessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu