Yksinäisyys kuuluu suhteet/tunteet palstalle.
Yksinäisyys on tunne EI mielenterveysongelma.
Harhainen suomi24 luokittelu
12
86
Vastaukset
- Anonyymi
Kaikki mielenterveysongelmat ja -sairaudet ovat pohjimmiltaan tunteita.
- Anonyymi
Tunne tai ei, mutta yksinäisyys voi aiheuttaa mielenterveysongelmia.
- Anonyymi
Tuolla periaatteella täällä voi keskustella vaikka naapurin koirasta, sekin voi aiheuttaa mielenterveysongelmia.
- Anonyymi
Tietyssä mielessä yksinäisyys on mielenterveyshäiriö. Riippuu nimittäin henkilökohtaisista persoonallisista ominaisuuksista, kokeeko itsensä yksinäiseksi ja mitä siitä seuraa. Toinen tekee ihan tyytyväisenä yksin etätöitä kotonaan. Toinen käy toimistossa töissä, ja kokee syvää yksinäisyyttä. Noin esimerkiksi.
Kielteiseen yksinäisyyden kokemukseen liittyy usein myös se, että toisiin ihmisiin suhtaudutaan negatiivisesti tai uhkana. Näkyyhän se näissä keskusteluissakin. Ihmiset vatvovat, miten vaikkapa koulukiusaaminen on aiheuttanut heidän yksinäisyytensä, ja kuvailevat yksityiskohtaisesti kokemiaan kärsimyksiä. Samaan aikaan joku toinen elää ihan tyytyväisenä kämpässään yksin ja puuhailee omiaan. Ei syyttele muita tilanteestaan.- Anonyymi
Ehkä sittenkin niin, että yksinäisyys voi aiheuttaa mielenterveysongelmia kuin että se itsessään olisi sellainen.
- Anonyymi
Olisipa Suomi24:ssa palsta myös meille, joilta puuttuu tunnekokemus kokonaan.
- Anonyymi
Yksinäisyys on aivan kokreettista kun olet ilman ihmiskontakteja.
- Anonyymi
Siis konkreettista. Olen yrittänyt alkoholillakin saada aikaani yksin rattosammin kulumaan mutta totesin sen huonoksi ideaksi. Ei yksin ole kiva ryypätä.
- Anonyymi
Olen samaa mieltä aloittajan kanssa. Yksinäisyys on ihmissuhteiden puutetta, ei mielenterveyshäiriö. Toki yksinäisyys voi välillisesti johtua joko mielenterveydellisistä syistä, tai mielenterveys voi järkkyä yksinäisyyden johdosta, mutta näin ei ole aina. Meitä "täyspäisiä" yksinäisiä on paljon. Asiat muuten kunnossa, mutta ihmissuhteita (tai ainakaan tyydyttäviä sellaisia) ei vain ole.
- Anonyymi
Näin se on, ei ole ketään kenelle kertoa huoliansa tai jos jotain positiivistakin asiaa haluaisi jakaa jonkun kanssa. Joidenkin vaan on vaikea käsittää sitä että jollain ihmisellä ei todella ole
ihmissuhteita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin se on, ei ole ketään kenelle kertoa huoliansa tai jos jotain positiivistakin asiaa haluaisi jakaa jonkun kanssa. Joidenkin vaan on vaikea käsittää sitä että jollain ihmisellä ei todella ole
ihmissuhteita.Minulle kävi niin, että kun aloin kertomaan ihmisille huolistani niin sen jälkeen elämässäni olikin yksinäisyys.
Ihmiset katoaa ympäriltä kun alkaa mennä huonosti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulle kävi niin, että kun aloin kertomaan ihmisille huolistani niin sen jälkeen elämässäni olikin yksinäisyys.
Ihmiset katoaa ympäriltä kun alkaa mennä huonosti.Voi se noinkin olla. Mut jos saatat rikastua käy samanlailla. Kateus on yksi suomalaisuuden perisynti. Kellään ei saisi olla mitään parempaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude20515036Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t12610490Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy11510060Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1099331Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k529152Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk566925Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump156755Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1816497Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1636147Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri335588