Diana Seppä kirjoittaa lehdessä sitä yhteistyötä. Oliko oikein keskustan vaalipäällikkö? On me Diana nähty se keskusyan ja sinunkin yhteistyö. Etkö ollutkin yksi niistä keskustasta karanneista yhdessä Ollilan kanssa? Taisitpa olla. Miten te pystyisitte yhteistyöhön muitten kanssa kun ette pärjää omiennekaan. Olisitte tehnyt kaksi kepua vaaleihin. Vastuulliset ja vastuuttomat. Kepu ei pysty tekemään kenekään kanssa yhteistyötä. Ei omien eikä muitten. Älkää mekö äänestäjät taas vaalien alla kepujen hyvältä kuullostavien kirjoitusten retkuun. Kepu jatkaa niin kuin ennenkin kun vaalit on käyty. Sisäinen riitely ja muitten väheksyminen jatkuu.
Vaalien alla kepu taas lupailee. Teot ovatkin sitten aivan muuta
Anonyymi
20100
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kyllä mää äänestän keskustaa, räksyttäjiä vastaan,juup.
Juup. Äänestä sinä vain itseäsi. Me äänestetään perussuomalaisia!!! Ei pientäkään epäselvyyttä. Kyläkoulujen kaatajat saa jäähä paitsioon. Puolet kepuista käänsi takkinsa ja oikein hyökkäämällä kyläkouluja vatsaan. Ei enää koskaan ääntä kepulle.
Enpä pysty itteäni äänestää ku en oo ehollakaa, mutta persujen äänestäminen on hylätty.
hyvä juttu..repo alkaa humaltua
Persujen kannatus on kaksinkertanen Saarikon laumaan.
KEPU on niin naisvihamielinen puolue että kaikilla kepuvaltasilla alueilla naisten osuus päätösvallasta on maan pikkiriikkisin.
NYT kun kepulaiva junnaan junnaamistaan pohjamudissa on naisille alkanut kummasti tulla hiukan nostetta.
Jos kannatus olisi 20 pros. Alfaurosten sekaankaan ei naiset mahtuisi.
Missä muuten on Sipilä?
Lehessä oli kepun vaalimainos missä ounailtiin onko vanhanen ja saarikko muuttaneet yhteen. Paistoivat munia samassa keittiössä. Kummastakin oma kuva samasta kuvakulmasta ja samassa tilanteessa.
Keskustan vaalivideot herättävät hilpeyttä: ”Siis asuuks Vanhanen ja Saarikko samassa asunnossa?”
Tänään klo 15:10
Keskusta on julkaissut kaksi kuntavaalivideota. Kananmunan paiston ympärille rakennetut videot ovat herättäneet paljon hilpeyttä sosiaalisessa mediassa.
Tämä kommentti oli paras ja oikein osuva keskustan kohdalle:
"Kepusta tulee vihdoin ympäristöystävällinen puolue. Se hajoaa itsestään."
Ei voi kuin nauraa. Ja miten totta vielä!
18.04
😁😁😁😁😁😁😁😁😁😁😁😁😁
Kepulaiset on pannu molemmatmunat samalle pannulle.
Eikös sananlaskukin jo varoita
Panemasta kaikkia munia samaan koriin ?
Ei ole munat eka kertaa kepujen viestittelyn keskipisteessä. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006414636.html
Klo 18.10
🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
Kärnä tulee mieleen kikkelikuvineen😂
Muna kuin muna, näyttää olevan keskeinen teema.
No olipas mitäänsanomaton kirjoitus ja vielä vaalipäällikkö.
Noinko paljon painavaa asiaa sanottavana.
Tyhjää tekstiä paljon. Tuossako tulevaisuus korulauseen muodossa.
Toivottavasti ei tuollaisia sanan varsinaisessa merkityksessä - tyhjäntoimittajia - ainakaan valita kansalaisia , aapavetisiä asukkaita edustamaan. Ei edusta ainakaan minua.
Paljon asaillisempaa kuin Repolaisen asiaton mölinä. Joko on muuten päässyt avohoitoon?
Takana loistava tulevaisuus, tulevaan ei mitään näkemystä. Tekijätkin Pekkalan jälkeen hukassa, tilalla näitä omaa etuaan hakevia . Kasvatustyö ei ole onnistunut, missä lienee vika?
Saarikko upottanu kepun!! Vaalien jäläkee kepulaiset valihtee taas uuren puolueenjohtajan...saarikko saa potkut petsiille!! Kuten heinollekki oli käyny....ja kannatus eiku laskee vaikka kuinka syyrätte rahhaa ulukomaille ja autoilua kallistatte kepulaiset!!
Onneksi persut lupas jo tekonurmet ja keilahallit! Persut ei petä! Niihin me luotetaan. Meijän perseestä tullee 14 ääntä!
Panttiin vähä tuisketta persuun.
Huijataan taas , kepujen vappulaulu.