Hei, kysyisin että miten voi elää asian kanssa jos on rikkonut omia arvojaan vastaan eikä pääse tuskallisista muistoista yli? Voiko itselleen ikinä antaa täysin anteeksi jos on tehnyt jotain pahaa?
Mikä olisi ratkaisu tällaisessa tilanteessa?
Mikä olisi ratkaisu tällaisessa tilanteessa?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Aika on ratkaisu. Oletan että tekemääsi ei voi peruuttaa tai korjata. Niin kauan ei voi antaa itselleen anteeksi kun asia on kesken. Olen toiminut itseäni vastaan ja käynyt läpi kaikki katumuksen tasot. Kuluttavaa. Siitä on kauan.
Ja ajatella. Nyt se sama asia on muuttunut niin että niin piti käydä. Se väärä tekoni oli sysäys tapahtumalle, joka koitui - jos ei voitokseni - niin pelastuksekseni pois raskaasta elämänjaksosta. On sanonta, det är best som sker.
Voimia!
Ensinnäkin minusta voisit onnitella itseäsi siitä että pystyt ottamaan vastuuta ja tuntemaan syyllisyyttä ja katumusta. Kaikki eivät nimittäin pysty. Kyky empatiaan, vastuullisuuteen ja syyllisyyden tuntemiseen on olennaista siinä että voi olla sopusointuisesti tekemisissä muiden ihmisten kanssa.
Oletan että syyllisyytesi koskee jotain mitä teit jollekin toiselle? (Ihminenhän voi kokea syyllisyyttä myös siitä että on uhri - esim. väkivallan uhrit voivat tuntea syyllisyyttä ja itsevihaa, se on psyykkinen puolustusmekanismi avuttomuuden kokemusta vastaan). Kun on tehnyt väärin toista kohtaan, pitää minun mielestäni - itse ainakin koetan tehdä niin - ensinnäkin hyväksyä syyllisyytensä, kuten olet jo tehnytkin, ja sitten ottaa se kanta että elää syyllisyydentunteensa kanssa. Tämä varmaan kuulostaa joistakin ihmisistä kamalalta, kun nykyään on vähän sellainen kulttuuri että kaiken pitäisi aina olla kivaa - kaikki-mulle-heti-nyt.
Homman ei tarvitse päättyä kuitenkaan tähän, vaan omaa syyllistä oloaan voi helpottaa. Voi koettaa pyytää anteeksi ja kysyä voiko hyvittää tekonsa. Kun se jostain syystä ei ole mahdollista, itse ainakin koetan tehdä hyviä asioita maailmassa, sellaisia, joilla voisin periaatteessa koettaa hyvittää sen, mitä tein. Maailma tarjoaa tämmöisiä tilaisuuksia paljon, kun vaan katsoo ympärilleen.
Jokainen mokaa joskus, isostikin. Itse en pidä anteeksisaamista tärkeänä sinänsä (enkä myöskään anteeksi antamista), vaan sitä että minulla on tilaisuus sovittaa. Hyvittää. Tehdä jotain. Syyllisyyden ei pidä antaa lamaannuttaa, vaan olla sysäys toimintaan. En ole uskonnollinen, mutta ajattelen jotenkin että ei meistä kukaan ole syntynyt tänne turhaan, ja meidän ei pitäisi hukata kykyjämme. Voimme oppia virheistä.
Jokainen tekee virheitä
Toivottavasti opimme niistä
Fiksuimmat toisten virheistä
Itselle täytyy olla armollinen. Kukaan ei jaksa kantaa niitä koko elämänsä ajan. Uusia tulee
Eletään tätä päivää, ei eilistä
Jatkan vielä tuohon edelliseen kun kirjoitin " en pidä anteeksisaamista tärkeänä sinänsä (enkä myöskään anteeksi antamista), vaan sitä että minulla on tilaisuus sovittaa." , niin tarkoitan tällä, että tietysti on hyvä pyytää anteeksi, ja hyvä jos voi saada anteeksi. Mutta joskus on ihmisten elämässä asioita joita ei voi antaa eikä saada anteeksi. Tiedän omalta kohdalta joskus, sekä niin etten ole itse antanut anteeksi enkä ole saanut. Minusta ihmisen pitäisi hyväksyä, kun näin käy.
Jos joku ei koe voivansa antaa anteeksi, häntä saatetaan moittia siitä, uskonnollisissa piireissä varsinkin. Minusta anteeksianto on asia johon tarvitaan paljon sekä tunnetta että ajatusta, ja jos itselle on tehty todella pahasti ja vahingoitettu, ei tarvitse pyrkiä antamaan sitä anteeksi, vaan hyvä jos voi käsitellä asian niin ettei se enää vaivaa. Anteeksiantaminen ei edes sinänsä vielä auta selviämään jonkun asian yli, vaikka niin jotkut haluavat esim. väkivallan uhreille väittää.
Hienoa siis jos voi saada anteeksi, mutta kun itse olen mokannut, en välttämättä odota sitä. Koetan elää syyllisyystaakkani kanssa, ilman että rasitan väärän tekoni uhria vaatimalla tai kärttämällä häneltä anteeksiantoa tai edes tilaisuutta sovittaa suoraan hänelle. Voin silti keventää omatuntoani tekemällä hyviä asioita muille, sellaisia, jotka ovat samankaltaisia kuin jos voisin hyvittää mokani sille johon se kohdistui. Olen huomannut, että tällä tavoin omatunto voi todella keventyä. Toisaalta, ehkä pitää hyväksyä sekin että syyllisyys jostain asiasta ei koskaan häviä mielestä kokonaan. Sen taakan alle ei kuitenkaan tarvitse luhistua, ja kun yrittää sovittaa jollakin tavoin, voi kuitenkin elää onnellista elämää- vaikka syyllisyytensä yhä muistaenkin.
Voit Rukoilla ”Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä”.
Voi kuulostaa uhkaavalta kun kerron että tekomme saavat seuraamuksensa aivan elämän lakien mukaan.
Ne saa vaikka katuisikin ja niitä yrittäisi hyvittää jotenkin omantunnon helpottamiseksi.
Elämä kerää ja summaa tekemisemme joiden kuittaaminen voi tulla huomaamattakin tai se ymmärys avautuu vasta elämän ehtoopuolella.
Jo se että miettii tekojaan voi olla maksua niistä.
Jos se paha teko kohdistuu muihin ihmisiin, kannattaa tunnustaa ja kärsiä rangaistus siitä (siis jos kyseessä on rikos). Sillä pääsee jo pitkälle, kokee että asia on sovitettu ja tuomio on saatu.
Tosin ei paha teko välttämättä muihin ihmisiin kohdistu.
Kyllähän sitä itseäänkin kohtaan voi todella ikävästi tehdä. Jos tekee, tai antaa muiden itselleen tehdä jotain, mikä on täysin omaa moraalia ja oikeustajua vastoin, ja omaa henkistä tasapainoa vaurioittava.
Ei sitä voi antaa itselleen ikinä täysin anteeksi, mutta kun yksinkertaisesti fakta on sellanen, että on helpompi elää, jos hyväksyy sen, että tuli mokattua pahasti.
Kun ei sitä enää tekemättömäksi saa.
Jos omiin tekoihin jää ikuisiksi ajoiksi vellomaan ja syyttelemään itseään, niin alkaa päästä viraamaan ja elämänlaatu kärsii pysyvästi. Ei kannata yhden mokan takia heittää koko loppuelämäänsä hukkaan. Toimii oikein, jos on rikkonut muita kohtaan, kohtaa sen seuraukset, jos on rikkonut itseään kohtaan, ottaa siitä opiksi.