Ensimmäinen paikan määritykseni.., yhdyssana tai ei; siitä riitelevät professoritkin.

Kuitenkin tämä tulee eteen laskuvarjo- oppilaalla jo hyvin varhaisessa vaiheessa, heti kun hän on oppinut itsenäiset hypyt ja suorittanut ns. MM- sarjan.
Siinä 20:ssä sekunnissa stabiilin jäkeen suoritetaan oikea- ja vasen käännös 360 astetta, takavoltti, vasen- ja oikea käännös ja takavoltin jälkeen takaisin stabiiliin.

Kaikki hypyt on tähän asti suoritettu hyppymestarin katsottua hyppypaikan ja hänen komennuksestaan että mene....!
Nyt piti itse ottaa lennojohdolta selvää ylä- ja alatuulista ja sekä tehdä lentäjien kanssa lentosuunnitelma eri kierroskorkeuksineen.

Kun hyppypaikka alkoi lähestyä piti avata ovi ja työntää pää niin ulos että näki alas aivan kohtisuoraan. Olin polvillani lattialla, pelkäsin putoavani ja pidin kiinni penkin turvavöistä.
Kun katsoin että uloshyppypaikka olisi oikea; katsoin hyppymestaria ja sanoin että nyt kai olisi mesta hypätä? Tuo totesi kylmästi:
- Mene nyt sitten ja saatanan nopeasti että muutkin ehtivät..!

Emme huomioineet lainkaan Maan pyörimistä joka taulukoiden mukaan on yli 500 km/h:ssa Stadin korkeudella.

22

77

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En minäkään huomioi sitä että Pendolino menee melkein kahtasataa kun käyn sen vessassa, ja silti osin suoraan lyttyyn. On se ihmeellistä. Puhumattakaan siitä että 900 km/h menevässä lentokoneessa voin tiputtaa sokeripalan kahvimukiin ja se osuu aina, sen sijaan että napsahtaisi luodin nopeudella matkustamon takaseinään.

      • Tuo väite junan seinään läjähtäminen siellä ilmaan hypätesssä on tällä palstalla jo vuosia ollut nähtävillä.
        En tiedä mitä tuolla väitteellä yritetään todistaa; coriolisvoiman olemassa oloa vaiko sen puuttumista?

      • Anonyymi
        martta98 kirjoitti:

        Tuo väite junan seinään läjähtäminen siellä ilmaan hypätesssä on tällä palstalla jo vuosia ollut nähtävillä.

        Eikö lentokoneessa olijoilla pitäisi olla jotain vaikeuksia olla lentokoneessa, kun lentokone kuitenkin voi liikkua yli 500km tunnissa? Kuitenkaan tätä liikettä ei koneessa ollessa juurikaan huomaa, jos ei ilmakuoppia oteta huomioon.

      • Anonyymi
        martta98 kirjoitti:

        Tuo väite junan seinään läjähtäminen siellä ilmaan hypätesssä on tällä palstalla jo vuosia ollut nähtävillä.
        En tiedä mitä tuolla väitteellä yritetään todistaa; coriolisvoiman olemassa oloa vaiko sen puuttumista?

        Etpä sinä ymmärrä tieteistä todistetusti mitään kun jatkuvasti saa sinua korjata.

    • Anonyymi

      Jäin tässä miettimään tuota laskuvarjoilua.

      Siinä on kuollut useita ihmisiä, yhteistä heille kaikille on se että ovat hypänneet koneesta laskuvarjon kanssa.

      Laskuvarjo on siis tappava varuste.

      • Kiitoksia pohdinnastasi..., totta on myös että moni hyppääjä on tullut "tonttiin" täysin toimivat laskuvarjot selässään. Normihypyillä reppu sisältää aina 2 varjoa.., pää- ja varavarjon.

        Matalilla vuori- silta- kiinteiltä rakennuksilta hypätään yhden erikoisvarusteisen varjon kanssa; varavarjohan ei enää ennättäisi avautua.

        Kaikkia turvamääräyksiä ja opittuja taitoja hyväksi käyttäen laskuvarjohypyt ovat paljon turvallisempia kuin katujen ylittäminen.
        Yleisimmät kuolemat ovat aiheutuneet näyttämisen halusta ja liiallisesta riskinotosta ja siten määräyksiä rikkoen.

    • Anonyymi

      Laskuvarjohypyy on niin epätarkkaa hommaa ettei siinä tarvitse ottaa huomioon Corioliskiihtyvyyttä.

      • En sanoisi laskuvarjohyppyjä epätarkoiksi eräiltä osin.

        Eräänä kilpailumuotona on tarkkuushyppy jossa yritetään ensi maakosketuksella osua pieneen pläkään pehmustetulla alustalla. Parhaimmat hyppääjät pystyvät senttien suoritukseen.
        Olisihan tämä tuiki mahdotonta jos Maa kiitäisi alta pois reilut 500 km/h Stadin korkeudella ja ressukka hyppääjä löytäisi itsensä vaikka 5:n minuutin ilmassa lillumisen jälkeen vaikkapa Hyvinkäältä.

        Osallistuin oppilaana Malmilla eräänä lauantaina järjestettyyn kerhon sisäiseen tarkkuushyppykilpailuun. Konehan kiertää hyppypaikalla ellipsiä ja loikkasin ulos väärällä linjalla.
        Huomasin etten millään pääse kentälle ja alla vilisteli vain rivitaloja. Katsoin sopivan pihan ja onnistuin osumaan siihen; varjo jäi pihapuskaan. Avulias hra haki sahan ja pikkupoikansa avustamana sain varjoni alas.
        Poika sanoi että tämä oli hänelle hauskin päivä ikinä.

        Kävelin sitten aidan ali kentälle ja selitin että Maa pyöri alta pois ja siksi alastulopaikka meni läskiksi vähän yli kilometrin. Eivät ne minua uskoneet joten tokaisin:
        - Saatanan flättärit.....

      • Anonyymi

        1600km/h pyörimisliike. 58 sekuntia vapaata pudotusta. 1600:60:60x58=25,77km. Sen matkan tulisi laskuvarjohyppääjä siirtyä vapaan pudotuksen aikana jos Heliocentrinen maailma olisi todellinen. Mutta kun ei siirry senttiäkään, ellei tuuli siirrä. Ja voin tämän itse todistaa laskuvarjohyppääjänä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Toveri hyppääjä.

        Muistanet myös että päävarjon on oltava auki ja kehittyneenä n. 600:n metrin korkeudessa ilmailumääräysten mukaan. Tällöin jaa riittävästi aikaa mahdollisen ongelman korjaamiseen ja tarvittaessa varavarjon käyttöön.

        Varjon varassa sitten ollaan minuutteja sen hetkisen mieltymyksen mukaisesti. Toiset haluavat lillutella ja katsella maisemia ja hurjapäät poraavat rajusti korkeutta menettäen.
        4:n km:n yksinhypyillä avaan usein varjon jo kilsassa koska nautin siitä täydellisestä hiljaisuudesta sekä kaikesta kauneudesta ympärilläni.

        Tuo yli äänen nopeuden oleva Maan pyörimisnopeus on vain Päiväntasaajalla.
        Stadin korkeudella se on vain n. 550 km/h.

        Kyllä, laskelmani oli hieman yliampuva, tai no aliampuva jos laskee kaiken liikkeen. Itsekkin avaan varjon kilsassa. Jos taas otetaan huomioon että Maa on avoin systeemi, niin silloin hyppy tuntemattomaan koneesta ajaisi hyppääjän ulos Maan ilmakehästä kyseisessä 58 sekunnissa.

        On hauskaa tavata hyppääjätoveri näin brutaalissa ympäristössä jossa korville paukkuu sanoi sitten aivan mitä hyvänsä.

        Kävin lomillani hyvin usein Pattayalla jossa kävin loikkimassa Utapaon kentältä joka sijaitsee siinä ihan vieressä. Mukavia kavereita ja hyppyhinnat hyvin kohtuulliset varjovuokrineen. Omaa varjoa ei sinne kannata raahailla.
        Vaativat kansainvälisen hyppylupakirjan ja passin. Ottavat niistä kuvat eikä seuraavilla kerroilla kysytä enää mitään kun naaman muistavat.

        Kelit ovat mahtavat eikä haalareita tarvita.
        Laiskimukset voivat chillailla sillä aikaa kun likat pakkaavat varjosi seuraavalle hypylle. Veloittavat pakkaamisesta pari sataa bahtia. Kaupan päälle tulevat yökylään kysyttäessä.....

        Kerran olen antanut toisen pakata varjon laskuvarjokoulun jälkeen. Silloin apuvarjo jäi päävarjon alle solmuun. Selvisin alas hengissä, mutta se oli se viimeinen kerta kun joku muu pakkaa varjoni.

      • Anonyymi
        martta98 kirjoitti:

        En sanoisi laskuvarjohyppyjä epätarkoiksi eräiltä osin.

        Eräänä kilpailumuotona on tarkkuushyppy jossa yritetään ensi maakosketuksella osua pieneen pläkään pehmustetulla alustalla. Parhaimmat hyppääjät pystyvät senttien suoritukseen.
        Olisihan tämä tuiki mahdotonta jos Maa kiitäisi alta pois reilut 500 km/h Stadin korkeudella ja ressukka hyppääjä löytäisi itsensä vaikka 5:n minuutin ilmassa lillumisen jälkeen vaikkapa Hyvinkäältä.

        Osallistuin oppilaana Malmilla eräänä lauantaina järjestettyyn kerhon sisäiseen tarkkuushyppykilpailuun. Konehan kiertää hyppypaikalla ellipsiä ja loikkasin ulos väärällä linjalla.
        Huomasin etten millään pääse kentälle ja alla vilisteli vain rivitaloja. Katsoin sopivan pihan ja onnistuin osumaan siihen; varjo jäi pihapuskaan. Avulias hra haki sahan ja pikkupoikansa avustamana sain varjoni alas.
        Poika sanoi että tämä oli hänelle hauskin päivä ikinä.

        Kävelin sitten aidan ali kentälle ja selitin että Maa pyöri alta pois ja siksi alastulopaikka meni läskiksi vähän yli kilometrin. Eivät ne minua uskoneet joten tokaisin:
        - Saatanan flättärit.....

        Olisit jäänyt sinne ilmaan, kävellyt oikeaan kohtaan ja ponnistanut alas. Kun et painovoiman kerta usko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimi "Painovoima" luulisi sinunkin ajattelevan sen merkitystä. Paino Voima. Painon voima. Jos materia on ympäröivän tilan massaa suurempi, se vajoaa tilassa pohjalle. Turha sekoittaa ihmisen keksimää valheellista termiä kuvaamaan todellisuutta. Jos sinäkin pysähtyisit hetkeksi ja tarkastelisit asioita omasta näkökulmasta, miten ne itse koet, voisit herätä Ruususen unesta.

        Olemme kaikki lukeneet lapsena kaikenlaisia satuja jotka olivat viehättäviä, pelottavia ja osa jopa aivan karmeita.

        Vartuttuamme järkevät ja ajattelevat ihmiset ovat huomanneet että paskaa syötetään meille tuutin täydeltä jotka ylittävät kaiken järkevyyden.

        Kymmenen kilometriä syvät meret pysyvät pallon alapinnalla...?? Mitä helvettiä?

        Painovoimaa ei olla todistettu mutta fysiikan kirjoissa lukee että painavampi massa syrjäyttää kevyemmän. Vastaväittäjät ovat fakki-idiootteja.

        Missä on pallon alapinta? Ei välttämättä maapallon vaan vaikka keilahallin? Voiko pallo olla vinossa kuten lipputangon nuppi Naisen logiikka -sketsissä?

        Miksi jaksat tuosta "todistamisesta"?

        Ei joku ilmiö ole olematta kunnes se todistetaan.

        Luolamies näki nuotion valossa kykenemättä todistamaan miksi samalla tapaa kuin sinä näet jos menet luolaan ja sytytät nuotion.

      • martta98 kirjoitti:

        En sanoisi laskuvarjohyppyjä epätarkoiksi eräiltä osin.

        Eräänä kilpailumuotona on tarkkuushyppy jossa yritetään ensi maakosketuksella osua pieneen pläkään pehmustetulla alustalla. Parhaimmat hyppääjät pystyvät senttien suoritukseen.
        Olisihan tämä tuiki mahdotonta jos Maa kiitäisi alta pois reilut 500 km/h Stadin korkeudella ja ressukka hyppääjä löytäisi itsensä vaikka 5:n minuutin ilmassa lillumisen jälkeen vaikkapa Hyvinkäältä.

        Osallistuin oppilaana Malmilla eräänä lauantaina järjestettyyn kerhon sisäiseen tarkkuushyppykilpailuun. Konehan kiertää hyppypaikalla ellipsiä ja loikkasin ulos väärällä linjalla.
        Huomasin etten millään pääse kentälle ja alla vilisteli vain rivitaloja. Katsoin sopivan pihan ja onnistuin osumaan siihen; varjo jäi pihapuskaan. Avulias hra haki sahan ja pikkupoikansa avustamana sain varjoni alas.
        Poika sanoi että tämä oli hänelle hauskin päivä ikinä.

        Kävelin sitten aidan ali kentälle ja selitin että Maa pyöri alta pois ja siksi alastulopaikka meni läskiksi vähän yli kilometrin. Eivät ne minua uskoneet joten tokaisin:
        - Saatanan flättärit.....

        Tuttavanainen kertoi että oli jäänyt nuorena 1. hypyllään varjosta korkealle kuuseen roikkumaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä on pallon alapinta? Ei välttämättä maapallon vaan vaikka keilahallin? Voiko pallo olla vinossa kuten lipputangon nuppi Naisen logiikka -sketsissä?

        pallo voi olla vinossa esim. jalkapallo silloin kun potkaistaan ylöspäin kaaratava alakierre

    • Anonyymi

      Eijoo totta. Ei siin vapaassa putoukses pysty ees henkittään. Pistä vaikka pää ulos auton akkunasta motooritiel, ni et saa hengkee vedettyy. Ni kuis sitte kolmensadan putouksessa?

    • Anonyymi

      Mietin edelleen että miksi Viki-Martta otti selkäänsa varjon.

      Hän kun ei usko painovoimaankaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ammuskelu Härmän häjyissä

      Onko jollain enempää tietoa?
      Seinäjoki
      331
      11156
    2. Siis oikeasti S... En ymmärrä...

      Oletko se sinä joka täällä kaipailee? Kaikki täsmää.
      Ikävä
      73
      2391
    3. Onneksi olkoon sait mut vittuuntumaan

      Sapettanu koko helvetin päivän.
      Ikävä
      56
      2293
    4. Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa

      Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä
      Ikävä
      35
      1964
    5. Keksin sinulle tänään uuden lempinimen

      Olet kisu-muija. Mitäs tykkäät älynväläyxestäni?
      Ikävä
      79
      1878
    6. Oho! Varmistusta odotellaan.

      Pitäneekö paikkansa? "🇺🇦Ukrainian drones hit a 🇷🇺Russian Tu-22M3 bomber at the Olenya airfield,"
      NATO
      165
      1870
    7. Mitä sitten ikinä teetkin

      Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei
      Ikävä
      41
      1414
    8. Mies mistä oikein suutuit?

      Yhtäkkiä vaan häippäsit täältä... 😢
      Ikävä
      22
      1380
    9. Saanko selityksen?

      Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(
      Ikävä
      58
      1364
    10. Kun istuit

      vierelläni penkillä, olin hetken onnellinen. Se hetki kimaltelee mieleni sopukoissa ja valvottaa öisin. Salainen kaipau
      Ikävä
      58
      1359
    Aihe