Keskustapuolue hyväksyy EU-tukipaketin

Mitä mieltä kepun kannattajat olette kun puolueenne hyväksyy suomalaisten verorahojen siirron etelä-eurooppaan?
2052
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

On suomalaisten raholla ennenkin tuettu apua tarvitsevia. Suomi on rikas maa, esim. Italia köyhempi.

Äänestä
  • Monet vanhukset mätänee märissä vaipoissaan ja lapsemme voivat pahoin. Eikö ole rahaa..

    Äänestä

Kuntavaaleissa kepu romahtaa.

Äänestä

Kiina ja Yhdysvallat elvyttää ja tukee talouttaan ennenäkemättömillä jättisummilla. Jos Eurooppa ei olisi mukana tukemassa oman alueen taloutta, niin se olisi kylmää kyytiä persuduunareille kun työpaikat menisi - outoa että Persut sitä vaihtoehtoa kannattaa.

Minä kepukannattajana tuen sitä että Suomi on mukana elvytyspaketissa, se on tukea myös suomalaiselle elinkeinoelämälle ja siten työllisyydelle. Valitettavasti euroopassa on taloudellisessa ahdingossa jo muutoinkin olevia maita ja esimerkiksi Italia jäi yksin koronapandemian alkuvaiheessa ottamaan iskua vastaan, eli ei kai tuolle yhteiselle lainalle ole oikein vaihtoehtoja. Hyvä että Suomi sai Sanna Marinin ja Valtiovarainministeri Katri Kulmunin johdolla neuvoteltua suuremmaksi lisättyä sitä lainaosuutta tukirahoista.

Miksikö piikittelen persuja tässä; siksi että aloitusviestissä johdateltiin siihen suuntaan verorahojen siirtoväittämällä.

Äänestä
  • Niin, Kiina ja Yhdysvallat tekee. Miksi Italia ei voi tehdä samaa? Tai Suomi eli tukea omaa talouttaan.

    Äänestä

  • Italia ei jäänyt sen enempää yksin kuin muutkaan maat. Tuo kirjoituksesi on pelkkää hölynpölyä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Italia ei jäänyt sen enempää yksin kuin muutkaan maat. Tuo kirjoituksesi on pelkkää hölynpölyä.

    Italia on uhri, jota luonnonmullistus kohteli kovemmin kuin esim. Ruotsia. Siksi Ruotsi maksaa Italialle.

    Äänestä

Puolueemme oli pakko hyväksyä Eu-tukipaketti muuten hallitus olisi kaatunut. Olemme jo valmiiksi huonossa hapessa, joten puolueemme etu meni maamme edun edelle, valitettavasti.

Äänestä
  • Olisiko parempi että kepun eliitti siirtyy demarileiriin ja suurin osa kannattajista persuihin ja kokoomukseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisiko parempi että kepun eliitti siirtyy demarileiriin ja suurin osa kannattajista persuihin ja kokoomukseen.

    Ei, kepulaiset eivät ole kuhnuriampiaisia jotka lentelevät ilman päämäärää kun kuningatar on poissa. Kepulaisilla on oma puolue joka on hallituksessa ajamassa puolueen kannattajille tärkeitä asioita - eli puolueella on selkeä tehtävä ja suunta asioiden hoitamisessa.

    Toisin kuin tarjoamassasi persuvaihtoehdossa jossa toimettomat kuhnurit lentelevät internetissä minne sattuu kun kuningatar on Brysselissä.

    Äänestä

Italia on ylivelkaantunut joten maa tarvitsee muitakin maksajia kuin oman maansa asukkaat. Vaihtoehtona on joko Italian päättäjien toimet jolla maan talous laitetaan kuntoon (jolle ei löydy Italiassa kannatusta) tai muu Eu tukee verorahoistaan Italian taloutta. Kepu kannattaa jälkimmäistä.

Äänestä

kepuloisien kannattajat on tylsämielisiä, yksikertaisia, helposti vedätettäviä ja herkkäuskoisia aatefanaatikkoja joihin uppoaa messias pipilän ja l-tiinu saarikon höpöpuheet kuin kuuma virtsasuihku lumihankeen.

Äänestä
  • moni persu on entinen kepulainen joten...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    moni persu on entinen kepulainen joten...

    ...joten molemmissa puolueissa on keskimääräinen viisaus loikkareiden ansiosta lisääntynyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ...joten molemmissa puolueissa on keskimääräinen viisaus loikkareiden ansiosta lisääntynyt.

    Kuitenkin se keskimääräinen typeryys eduskunnassa säilyy.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ...joten molemmissa puolueissa on keskimääräinen viisaus loikkareiden ansiosta lisääntynyt.

    ...toisin kuin demareissa joista siirtyy myös kannattajia persuihin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ...toisin kuin demareissa joista siirtyy myös kannattajia persuihin

    vanhat pierut eivät siirry, eikä demareihin oikein tule nuoria

    Äänestä

Kepu, kepu, minne menet. Hyväksytkö verorahojemme siirron Italiaan? Useimmat puolueen. kannattajat eivät sitä hyväksy.

Äänestä

Huomaatteko persujoutopojat, keput on töissä, ei internetissä. He teidänkin elätyksen maksaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mitä mieltä kepun kannattajat olette kun puolueenne hyväksyy suomalaisten verorahojen siirron etelä-eurooppaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu