Työnantaja määrää, missä työntekijä saa käydä lääkärissä?

Onko työnantajalla laillinen oikeus määrätä, missä työntekijä saa käydä lääkärissä?
Palkanmaksajan kiinnostuksen kohteena ovat siis muun kuin nimetyn työpaikkalääkärin kirjoittamat sairaslomat.

HR-osasto soittelee perään ja kyselee perusteluita, miksi et ole käynyt työterveyshuollossa, vaan toisaalla. Aikeissa lienee jättää sairausajan palkka maksamatta. Onko tällainen lain mukaista?
8253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Työnantajalla on laillinen oikeus vaatia työntekijää käyttämään työnantajan osoittamaa terveyspalvelua, jos kysymys on siitä, hyväksyykö työnantaja sairauspoissaolon vai ei.

Muuten tietenkin työntekijä on vapaa käymään missä tahansa lääkärissä itseään hoidattamassa.

Äänestä
  • Käsittääkseni jotkin työnantajat myös ”ohjeistavat” työterveyslääkäriä. Esim sairaslomia saa kirjoitella vain kahdeksi päiväksi kerrallaan, vaikka työntekijällä olisi keuhkokuume. Kuumeinen duunari käyköön siis lekurissa joka toinen päivä hakemassa uuden lapun.

    Työnantaja voi myös sanoa, että työterveyshuolto ei saa myöntää työntekijän työkyvyn alenemaa. Näin on varsinkin tilanteessa, jossa työkyvyttömyyseläkkeen hakeminen olisi jo ajankohtaista. Ennenaikainen eläke nääs nostaa työnantajan maksuja työeläkaitokselle.

    Tosiasioista ei vaan ole tapana puhua ääneen, vaan kehuskella työterveyshuoltosysteemin mahtavuutta nimenomaan tavallisen pienipalkkaisen työntekijän kohdalla.

  • Monet työnantajat myös ”ohjeistavat” työterveyslääkäriä. Esim sairaslomia saa kirjoitella vain kahdeksi päiväksi kerrallaan, vaikka työntekijällä olisi keuhkokuume. Kuumeinen duunari käyköön siis lekurissa joka toinen päivä hakemassa uuden lapun.

    Työnantaja voi myös sanoa, että työterveyshuolto ei saa myöntää työntekijän työkyvyn alenemaa tilanteessa, jossa työkyvyttömyyseläkkeen hakeminen olisi jo ajankohtaista. Ennenaikainen eläke nääs nostaa työnantajan maksuja työeläkelaitokselle. .

    Tosiasioista ei vaan ole tapana puhua ääneen, vaan kehuskella työterveyshuoltosysteemin mahtavuutta nimenomaan tavallisen pienipalkkaisen työntekijän kohdalla. Heillä kun ei muutoin olisi koskaan varaa käydä pörriäisessä tai terveystaloissa.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Onko työnantajalla laillinen oikeus määrätä, missä työntekijä saa käydä lääkärissä?
Palkanmaksajan kiinnostuksen kohteena ovat siis muun kuin nimetyn työpaikkalääkärin kirjoittamat sairaslomat.

HR-osasto soittelee perään ja kyselee perusteluita, miksi et ole käynyt työterveyshuollossa, vaan toisaalla. Aikeissa lienee jättää sairausajan palkka maksamatta. Onko tällainen lain mukaista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu