Oot niin oikeassa, että vaikeista tunteista pitäisi vaan uskaltaa puhua toiselle. Ja kiitos nytkin kun puhuit, kun itselle ei ollenkaan tuu sellaista oloa että haluaisin hylätä toisen tai että en rakastaisi häntä haavoittuvana itsenään. Juuri päinvastoin. Rakastan niin paljon ja hän tuntuu niin epätodellisen oikealta, että se tunne on itselleni vaikea kestää. Että rakastaa jotakuta niin paljon. Pelkään todella sitä, että se kaunis hetki särkyisi ja alan vähän vältellä. En halua menettää sitä joten pelkään koskea siihen. Se on niin ristiriitainen olo, kun koko sisin haluaisi vuodattaa toiselle kuinka paljon hänestä pidän ja miten rakas hän on. Mutta samaan aikaan itseni on vaikea käsitellä sitä omaa tunnettani, että pidän jostain ihmisestä niin paljon ettei se tunne ole mitenkään kontrollissani. Meen siitä väsyneeksi ja haluan nukkua. Häntä ajatellen tietenkin, mutta se väsymys on todellista. En tiedä tuleeko se siitä että niin kovasti yrittää kontrolloida omia tunteitaan vaikkei ne mitenkään ole kontrolloitavissa. Ja pelosta varmaankin. Mutta näen tai tajuan nyt, että mulla on jokin välttelevä suhtautumistapa aina tosi hyvän hetken jälkeen. Sillä välttelyllä otan jonkinlaisen aikalisän, että saan vähän hengittää itsekseni ja tottua siihen että hyvät tuntert vahvistuu ja herää saman verran menettämisen pelkoakin. Mitään pahaa ei tapahdu silloin kun vedän henkeä. Haluan vaan olla itsekseni ja sopeutua siihen että tunteet voimistui. Sellainen pieni time out, jonka jälkeen kaikki on ihan hyvin. Mutta tajuun nyt että siinä on jotain välttelevyyttä.
Se poistettiin?
Anonyymi
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Poistettiin näköjään. Keskustelupalstalla ei hyväksytä keskustelua ;) Hyvä, että asiat voi tuoda esille. Ei varmaan ole sellaisia asioita, mitä ei voisi selvittää.
Kontrollin olen huomannut, mutta en ole oikein tiennyt miten siihen suhtautuisin. Alan loitota silloin itsekin. Välillä saan ikään kuin todisteita niistä toisen vahvoista tunteista. Mutta kun asiat menee jo toiseen suuntaan, epäilen että on ollut omia toiveitani ja siten mielikuvitukseni tuotetta.
Aika, ei tapahtumat, ei mikään muuta eikä poista tunnetta. Vahvistuu vielä entisestään. On sitä melkoisen hukassa, näillä taidoilla. Uskon tarkoitukseen, ei mikään ole sattumaa.
Onneks nää kaikki ulkoiset keskustelun vaikeuttamiset on ihan tuttua kauraa. Kun vaan pärjäisi vähän paremmin niiden omien sisäisten kanssa, niin olisi hyvä :)
Se kontrolli on ehkä eniten sellainen oma äärimmäinen piirre, josta oon ihan varma että se paranisi hänen lähellään. Koska hän vaikuttaa siihen niin ihanalta tuntuvalla tavalla ihan luontaisesti vaan olemalla itsensä.
Tuntuu hyvältä tietää, että toinenkin uskoo tarkoitukseen. Koska näitä asioita ei kukaan ylipäänsä edes uskoisi jos kertoisin.
Elämä on ihmeellistä. Joskus mietin, että eikö hän oikeasti pysty asettumaan asemaani? Kylmyys minkä aistin toisesta, tuntuu tosi vahvana ja koen, että jyrää alleen sen kaiken hienon ja kauniin, mitä on ollut. Mä näen sen niin ja sen jälkeen olen halunnut pysyä erossa. Keinona suojautua, ettei satu enempää. Eikä se erossa pysyminenkään tunnu oikealta. Olen halunnut näistä asioista varmaan saada selvää.
Luulen ettei hän ihan oikeasti osaa täysin asettua asemaasi. Itse huomasin sen joskus siitä että olin ajatellut etukäteen toisen reaktion välittämisen ilmaisuuni ihan päin jotain. Ajattelin että se olisi ollut kylmä. Tajusin että mulla on sokea kohta liittyen itseeni kohdistuviin tunteisiin.