Uusi Suomi:
"Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) pitää kohtuuttomana puolustusministeriön päätöstä keskeyttää valtionavustuksen maksamisen yhdistykselle määräaikaisesti toukokuun ajalta.
Keskeytys johtuu siitä, että MPK:n valtionavustuksen käyttöä koskevassa taloushallinnossa ja raportoinnissa on puolustusministeriön tarkastuksissa havaittu puutteita. Tämän lisäksi MPK:n vuosiraportoinnin tiedoissa on ollut epätarkkuuksia.
MPK:n johto pitää keskeytystä ylimitoitettuna toimena. Yhdistyksen tiedotteen mukaan koko tarkastusprosessin aikana on saatu havaintoja vain toimintakulujen riittämättömästä kohdentamisesta eri koulutukseen eikä siitä, että rahaa olisi esim. käytetty väärin.
”Tuntuu kohtuuttomalta kaikkien sitoutuneiden vapaaehtoistoimijoiden, MPK:n entisten ja nykyisten työntekijöiden, jäsenjärjestöjen sekä luottamushenkilöiden puolesta, että lakia ja valtionavun käyttöä vuodesta 2008 alkaen tulkitaan nyt takautuvasti eri tavalla kuin aikaisemmin,” MPK:n toiminnanjohtaja Pertti Laatikainen sanoo tiedotteessa.
Laatikaisen mukaan vaikuttaa siltä, että prosessissa ”lyödään kärpästä lekalla” ja pahimmassa tapauksessa ajetaan alas vapaaehtoinen maanpuolustuskoulutus ja operatiivinen kumppanuus Puolustusvoimien kanssa.
Vaikka valtionavun maksatus on toukokuuksi keskeytetty, yhdistyksen mukaan varat mahdollistavat MPK:n normaalin toiminnan jatkamisen toistaiseksi."
MPK:lta valtionapurahat seis?
Anonyymi
2
126
Vastaukset
- Anonyymi
Mihin ne rahat on menneet? Heilutettu karvaisia 'seitä discopallon alla Lemmenjoella?
- Anonyymi
Se on todella hyvä asia että rahojen jako keskeytettiin.
Sitä ei pidä jatkaa ennenkuin kaikki epäselvyydet on selvitetty ja jos on väärinkäytöksiä rahat kuuluu periä takaisin. (Yhdistys voi sitten oikeusteitse periä ne niiltä jotka on syyllisiä väärinkäytöksiin)
Jos saa vielä muuta valtion rahaa sekin kuuluu lopettaa selvityksen ajaksi.
Tällaisten asioiden kanssa kuuluu olla erittäin jyrkkä koska tällaisiin tahtoo kertyä porukkaa jotka ovat välinpitämättömiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä12611134Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on15610324- 268030
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1876537Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.505622- 735071
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1474384Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai254236Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas704067Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris1333614