Ne, jotka vähänkin seuraavat EU-asioita, tietävät, että tästä ei ole kyse

Suomessa hallitus toistelee elvytyspaketin ainutkertaisuutta, EU:ssa puhutaan jo pysyvästä ratkaisusta. Hallitukselle olisi ollut kunniaksi, jos se olisi antautunut rehelliseen keskusteluun. Paketti neuvoteltiin EU:n valtionpäämiesten kesken kesällä 2020. EU-maat (käytännössä komissio) ottavat yhdessä 750 miljardin lainan ja jakavat sen suorina, 390 miljardin avustuksina ja 360 miljardin lainoina koronakriisistä kärsineille ja talousvaikeuksissa oleville EU-maille.
Jäsenmaat vastaavat yhdessä siitä, että velka maksetaan takaisin. EU ei ole aiemmin rahoittanut toimintaansa yhteisellä velalla. Suomi maksaa pakettiin noin 6,6 miljardia euroa ja saa sieltä tämän hetken arvion mukaan noin 2,7 miljardia euroa.

Elvytyspakettisovusta lähtien Suomen hallitus on pääministeri Sanna Marinin (sd) johdolla toistellut, miten elpymispaketti on kertaluonteinen ja poikkeuksellinen.

Hallitus ja nyttemmin näköjään myös kokoomus käyvät keskustelua elvytyspaketista omassa kuplassaan. Poliittisesti tarkoituksenmukaista näyttää olevan uskotella kansalle, että tässä nyt ollaan ainutkertaisen ja kertaluontoisen asian edessä.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta on ollut kantona kaskessa hallituksen elvytyspakettitaipaleella. Se ei ole suostunut uskomaan, etteikö elvytyspaketin hyväksymisessä olisi kyse merkittävästä toimivallan siirrosta EU:lle.

Sen lisäksi, että elvytyspaketilla pelastetaan muun muassa hoippuva Italian talous, nyt ollaan jälleen kerran EU-integraation syventymisen porteille. Saksa ja Ranska ajavat EU:n poliittisen integraation syventämistä fiskaaliunioniksi ja muut seuraavat. Britanniakaan ei ole enää laittamassa vastaan.

Eilen maanantaina EU:n komission varapuheenjohtaja Valdis Dombrovskis ja talouskomissaari Paolo Gentiloni väläyttivät jo, että EU:n elvytyspaketista voisi tulla pysyvämpi ratkaisu.

– Mitä paremmin onnistumme tämän järjestelyn toimeenpanossa, sitä enemmän on tilaa keskusteluille pysyvästä välineestä, joka olisi todennäköisesti luonteeltaan samankaltainen, Dombrovskis sanoi.

Euroopan keskuspankin EKP:n johtokunnan jäsenen, italialainen ekonomisti Fabio Panetta on jo aiemmin puhunut samaa.
–Jos elvytysvarat käytetään viisaasti ja menestyksekkäästi, paketti voi olla prototyyppi tuleville yhteisille fiskaalisille instrumenteille, Panetta on sanonut.

Italian pääministeri Mario Draghia ja Ranskan presidentti Emmanuel Macronia yhdistää niin ikään halu lisätä yhteisvastuuta ja väljentää budjettikuria. Molemmat ajavat EU:n yhteisiä joukkolainoja eli eurobondeja sekä yhteistä budjettia, jolla vaikeuksiin ajautuneita jäsenmaita voitaisiin nykyistä paremmin tukea.

Ja niin edelleen. Tämä kaikki tapahtuu samaan aikaan, kun meillä hallitus yrittää selittää, että mitään tällaista ei ole tapahtumassa.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pääministeri Marin: "Emme ole luomassa unionille uutta toimivaltaa, vaan elpymisväline on poikkeuksellinen ja kertaluonteinen toimi, joka toteutetaan EU:n perussopimus-, lainsäädäntö ja toimielinkehikon sisällä, toimielinten välistä tasapainoa horjuttamatta."
      Ja kohta alkaa taas selittely ja joku onneton virkamies tyrkätään bussin alle. Syy on aina muiden, ei hallituksen. Eikä varsinkaan pääministerin.

      Kreikan paketti piti olla kertaluontoinen. Kunnes tuli seuraava, ja sitä seuraava.
      Näitä on Euroopassa nähty useita "kertaluonteisia".
      Niin se on nytkin. Vastuuttomuus on ehtymätön luonnonvara.
      Mikäli Marinin hallitus hyväksyy vielä uudet paketit, valtakunnanoikeus kutsuu. Syy on ainakin ministerivastuulain pykälä joka sanoo, että ministerin pitää puhua aina totta. Ehkä kysymykseen voisi tulla myös valtiopetos.
      https://www.uusisuomi.fi/uutiset/elvytyspaketti-voisi-olla-vasta-alkua-sanovat-eu-komissaarit-reutersin-mukaan/b99d4270-282b-485b-be13-3336d45189fe

    • Anonyymi

      Nyky maailmassa kaikki muu on sallittua paitsi eliitin valheiden paljastus , tästä Sipilän valheiden julkitulo hyvä esimerkki. Totuudenpuhuja sai lähteä , tilalle tuli rikollinen evp majuri , Vehviläisen tuella tietenkin.

      • Anonyymi

        Oliskohan noinkaan.
        Taisi tulla mediassa kömmähdys. Evp majuri on aina eläkkeellä, he kyllä sen tiesivät, se nyt valkaistaan näin. Siinä näkyi pari ajavan asian tähän malliin, jotka valitsivat, ja nyt jotain muuta heillä hampaankolossa, ilmeisesti ideologiaa. Majuri ei taipunut punavihreitten juoksupojaksi, jossa saattaa olla mukana Valtakunnansyyttäjä Toiviainenkin punavihreänä. Ei näitä meille oikein kerrota, vaan käytetään hyväksi tapaisiasi hölmöjä.


    • Anonyymi

      Tänään i dag !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      105
      3555
    2. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      220
      2307
    3. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

      Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
      Maailman menoa
      0
      2120
    4. Sanna on pakottaja, domina

      Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
      Maailman menoa
      38
      1869
    5. Skodan hankintaan painostaminen toi potkut

      Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll
      Skoda
      9
      1669
    6. Harmittaa ettei paluuta entiseen enää ole

      Paluuta entiseen ei ole koska pilasit kaiken.
      Ikävä
      95
      1118
    7. No onneks ei tartte sit olla

      Mustis ku se ootki sinä itte 😂😂 Oon pelännyt että ehkä teille kehkeytyy jotain enemmän ku niin paljon yhteistä mut....
      Ikävä
      5
      920
    8. Mitä sun päässä oikeen liikkui

      Silloin kun menit laittamaan sille viestiä? Jotenkin tosi outoa?
      Ikävä
      51
      882
    9. Lahden kolarisuma ja automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä

      Olisiko uudehkojen autojen automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä vähentänyt kolareiden määrää tuolla Lahden tiellä? Sumu
      Yleistä autoilusta
      70
      850
    10. Sinkkuihmisten suppea kuva maailmasta.

      Siskoni on jo vannoutunut sinkku. Hän ei haaveile mitään suhdejuttuja. Mutta välillä mietin, miten vähän ja suppeasti
      Sinkut
      130
      822
    Aihe