Kaikki kaatuu niskaan kerralla, mutta eniten kaipaisin apua miehelleni. Oma ymmärrykseni ei enää tahdo riittää, koska en osaa kuvitellakaan miltä miehestäni tuntuu. Yritän kuunnella ja ehdottaa mitä tehdä, mutta viime vuotinen takaisku painaa yhä hänen mieltään. Haluaisin niin takaisin miehen johon aikanaan rakastuin.
Neuvoja kaivataan.
Heikkopeikko
2183
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
nyt kuitenkin ajatella myös itseään, sanoo täällä yksi lähimmäinen. Se ei varmaankaan huonontaisi tilannetta miehenkään osalta. Lienetkin jo puhunut tunteistasi joillekin ystävillesi, mutta osaksesi tullut empatia ja vastaavanlaiset esimerkit toisten kertomana eivät yksin riitä. Pitää tulla oikeasti kuulluksi silloin kun on noin ahtaalla, eikä ystävillä ole tähän voimia eikä mahdollisuuksiakaan. Jääviäkin he usein ovat jos tuntevat teidät molemmat. Voisi kuvitella sinun olevan nimittäin välilllä myös täynnä kiukkua, jota haluaisit purkaa.
Kun löytäisit vähän ulkopuolisemman auttajan,hyvän energiahoitajan, selvänäkijän taikka myös kokeneen ammattiauttajan, jonka kanssa käydä tilanne seikkaperäisesti läpi, saattaisit alkaa nähdä tilannetta myös toisenlaisilta näkökannoilta ja niin vapautuisi sinulle energiaa "omaankin käyttöösi". Positiivisuus voi nostattaa miestäsiskin suosta paremmin kuin jos hän peilaa sinusta omia murheitaan ja saa vain näin lisää taakkaa ja syyllisyyttä. Korostaisin vielä, että itsensä huomioiminen ja hoitaminen ei ole sama kuin kumppaninsa sivuuttaminen tai hylkääminen. Pikemminkin päinvastoin.
Kiitos Mareneia viestistäsi.Itse asiassa olen hyvin "itserakas" ihminen. Ongelmia meidän elämässä on paljon, mutta en jaksa nykyään niitä juurikaan ajatella. Kaikki järjestyy kun on sen aika, turha niitä on murehtia ja itseään rasittaa. Olen rakentanut "muurin" stressiä vastaan ja nautin tästä hetkestä.
Mutta olen huolissani miehestäni. Hän ei ole enää se sama ihminen johon rakastuin. Hän kävi ammattiauttajan luona, mutta tämä henkilö oli aivan väärä. Ihmettelen miten hän ylipäätään voi toimia ammatissaan. En alkuun uskaltanut mainita asiasta miehelleni, mutta sitten hän itse kertoi ettei psykologi (?) ollut aivan "terve" itsekään. Selvästi hänelläkin oli ongelmia ja se teki hänestä luotaan pois työntävän. Itse tunsin negatiivisen energian heti kun tapasin hänet ja jostain syystä hänellä oli jotakin minua vastaan...pahinta oli, että hoitosuhde katkaistiin tylysti kirjeellä.
Tottakai joskus on pakko purkaa kiukkua, mutta sitäkin olen oppinut kontrolloimaan. En tahdo miehelleni lisää pahaa mieltä.
Kuten alkuun sanoin, ajattelen paljon itseäni. Ajan aina omaa etuani. Mutta mielessäni on tietysti aina miehenikin. Haluan itselleni paljon ja harmittaa kun häviän mieheni harrastuksille.
En tiedä onko meillä jokin yhteys, mutta seuraavana päivänä siitä kun olin kirjoittanut alkuperäisen viestin (mieheni ei lue näitä palstoja ainakaan tietääkseni) mieheni kertoi kaipaavansa meidän yhteisen taipaleen alkuaikoja. Ja sitä samaa yhteenkuuluutta minäkin kaipaan...mutta en aina haluaisi olla se joka "vaatii" yhteisiä hetkiä.
Jos joku osaisi ohjata meitä jotenkin, olisin kiitollinen. En enää jaksaisi olla omissa oloissani ja antaa miehelleni tilaa tehdä asioita joista hän itse nauttii. Minäkin olen olemassa ja en voi sille mitään ettei minulle samat asiat ole tärkeitä.