Hei, mulla on nyt viimeaikoina, jo aika kauan, ollut outoja oireita, kuten vatsavaivoja, ripulia ja erikoista päänsärkyä. Päänsärystä sen verran, et on otsan alueella tietyssä kohdassa, ihan kuin olis otsaontelontulehdus, mut ei ole nuha eikä ole ollut eikä nenä vuoda, en yski. En ole käynyt missään lääkärissä, ei hajua mistä siis kyse.
Pelkään sosiaalisia tilanteita, kuten tapaamisia tai esim. kokeita jossain julkisilla paikoilla. Hygieniapassitesti ahdisti, hyvin se kuitenkin loppujenlopuks meni. Partion kokoukset hiukan ahdistavat ja leirit varsinkin. Oon jättänyt harrastukseni, kuviksen pois koska alkoi väsyttää ja ärsyttää sinne meneminen. Partion jättäminenkin mietityttää, koska en innostu sielläkään käymisestä ja uudet ns. pakolliset siellä tehtävät asiat, kuten jotkin joissa mulla on vastuuta, ahdistavat.
Syöminen julkisissa paikoissa, ravintoloissa (tilaamalla) tai sukulaisilla, partiossa yms. ahdistaa, koska tulee pelko siitä, etten tykkää ruuasta ja että en saakkaan sitä alas. Sittenpähän siinä selitellään, että miks ei mee alas. Mulla kun on ollut ennen sellaista, että muutaman päivän ajan en ole pystynyt saamaan paljon mitään alas, syöminen kuvottaa, yms. Aamulla tämä on ihan yleistä mulla. Mutta edellä kuvattu tapahtuu vain harvoin, ehkä nyt 3 kertaa tämän 14 vuoden elämäni aikana...
En uskalla pyytää/kysyä apua tai neuvoa joltain tuntemattomalta tai tutulta (aikuiselta) välillä eikä hajua miksi. Jos en löydä jotakin paikkaa, tai muuten vain on vähän hukassa jokin, niin en todellakaan voi koputtaa vain jonkin luokan oveen ja katsoa onko luokkani siellä, koska jos ei ole, se on noloa tai jotain... Pelkään siis mitä muut ajattelevat, aika lapsellista...
Oon alkanu pelkäämään niitä ahdistavia/epämukavia tilanteita jo ennestään, ja stressaan niistä hyvin helposti. Mulla ei oo mitään diagnoosia mistään, eikä sellasta varmaan tän perusteella tehtäiskään, mutta sillä nyt ei oo väliä, kun kuitenkin näillä on väliä.
Joskus pienenpänä, 3-6 lk, oli vahvaa huolta kasvamisesta ja kaikesta mikä näytti että oon kasvamassa pienestä tytöstä vanhemmaksi, koska en vain yksinkertaisesti kestänyt ajatusta kuinka haikeaa se jotenkin on. Tästä olen onneksi päässyt yli...
Oon laiska, enkä jaksa tehdä paljoa, kuten käydä harrastuksissa ja ottaa uusia asioita. Tulin siitäkin hyvin helpottuneeksi, kun sain viestin et en päässy kesätöihin. Haastattelu olisi todellakin ahdistanut, ja sekin et miten toimin ja teen, siitä päästäänkin takasin siihen mitä aijemmin kerroin...
Sellaset kokeet kuten tavalliset mitä koulussa tulee aina välillä eivät juuri ahista, kun saan hyviä numeroita yleensä harjoittelemattakin. Mutta esimerkiksi sellaset julkisissa paikoissa pidettävät kyllä ahdistavat. Mopokouluunkaan en oikein haluis mennä, koska se koe itessään ahistaa, varsinkin se ajokoe.
Jos nyt mulla vielä mieleen ilmaantuu jotain niin lisään tähän. Jos tunnistat ittees missään näistä, niin kirjota tonne toki, jos haluut. Ois kiva tietää etten oo ainut tälläisten kanssa...
Pelkään sosiaalisia tilanteita, kuten tapaamisia tai esim. kokeita jossain julkisilla paikoilla. Hygieniapassitesti ahdisti, hyvin se kuitenkin loppujenlopuks meni. Partion kokoukset hiukan ahdistavat ja leirit varsinkin. Oon jättänyt harrastukseni, kuviksen pois koska alkoi väsyttää ja ärsyttää sinne meneminen. Partion jättäminenkin mietityttää, koska en innostu sielläkään käymisestä ja uudet ns. pakolliset siellä tehtävät asiat, kuten jotkin joissa mulla on vastuuta, ahdistavat.
Syöminen julkisissa paikoissa, ravintoloissa (tilaamalla) tai sukulaisilla, partiossa yms. ahdistaa, koska tulee pelko siitä, etten tykkää ruuasta ja että en saakkaan sitä alas. Sittenpähän siinä selitellään, että miks ei mee alas. Mulla kun on ollut ennen sellaista, että muutaman päivän ajan en ole pystynyt saamaan paljon mitään alas, syöminen kuvottaa, yms. Aamulla tämä on ihan yleistä mulla. Mutta edellä kuvattu tapahtuu vain harvoin, ehkä nyt 3 kertaa tämän 14 vuoden elämäni aikana...
En uskalla pyytää/kysyä apua tai neuvoa joltain tuntemattomalta tai tutulta (aikuiselta) välillä eikä hajua miksi. Jos en löydä jotakin paikkaa, tai muuten vain on vähän hukassa jokin, niin en todellakaan voi koputtaa vain jonkin luokan oveen ja katsoa onko luokkani siellä, koska jos ei ole, se on noloa tai jotain... Pelkään siis mitä muut ajattelevat, aika lapsellista...
Oon alkanu pelkäämään niitä ahdistavia/epämukavia tilanteita jo ennestään, ja stressaan niistä hyvin helposti. Mulla ei oo mitään diagnoosia mistään, eikä sellasta varmaan tän perusteella tehtäiskään, mutta sillä nyt ei oo väliä, kun kuitenkin näillä on väliä.
Joskus pienenpänä, 3-6 lk, oli vahvaa huolta kasvamisesta ja kaikesta mikä näytti että oon kasvamassa pienestä tytöstä vanhemmaksi, koska en vain yksinkertaisesti kestänyt ajatusta kuinka haikeaa se jotenkin on. Tästä olen onneksi päässyt yli...
Oon laiska, enkä jaksa tehdä paljoa, kuten käydä harrastuksissa ja ottaa uusia asioita. Tulin siitäkin hyvin helpottuneeksi, kun sain viestin et en päässy kesätöihin. Haastattelu olisi todellakin ahdistanut, ja sekin et miten toimin ja teen, siitä päästäänkin takasin siihen mitä aijemmin kerroin...
Sellaset kokeet kuten tavalliset mitä koulussa tulee aina välillä eivät juuri ahista, kun saan hyviä numeroita yleensä harjoittelemattakin. Mutta esimerkiksi sellaset julkisissa paikoissa pidettävät kyllä ahdistavat. Mopokouluunkaan en oikein haluis mennä, koska se koe itessään ahistaa, varsinkin se ajokoe.
Jos nyt mulla vielä mieleen ilmaantuu jotain niin lisään tähän. Jos tunnistat ittees missään näistä, niin kirjota tonne toki, jos haluut. Ois kiva tietää etten oo ainut tälläisten kanssa...
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.