Vuodesta 2012 on ollut käytössä kahden kahdeksan joukkueen lohkon systeemi. Kertaakaan ei ole käynyt niin, että Suomi ja Ruotsi olisivat pelanneet samassa alkulohkossa. Tosin vuosina 2012 ja 2013 Suomi ja Ruotsi luonnollisesti pelasivat eri lohkoissa, koska olivat isäntämaita ja toinen lohko pelattiin Suomessa ja toinen Ruotsissa.
Miksi Suomi ja Ruotsi eivät nykyään koskaan kohtaa alkusarjassa?
2
103
Vastaukset
- Anonyymi
Kirjataanpa vielä kohtaamiset alkusarjassa vuodesta 2012 eteenpäin.
Venäjä 3 (2013, 2014, 2015)
Yhdysvallat 7 (2012, 2013, 2014, 2015, 2016, 2018, 2019)
Kanada 5 (2012, 2016, 2017, 2018, 2019)
Tšekki 1 (2017)
Eli Yhdysvallat on suurista joukkueista kohdattu useimmin. Lisäksi viime vuonna Suomi olisi kohdannut alkusarjassa Venäjän ja Yhdysvallat, eli kyseessä olisi ollut neljäs kohtaaminen Venäjän kanssa ja kahdeksas Yhdysvaltain kanssa. Tänä vuonna Suomi kohtaa Kanadan ja Yhdysvallat, eli näiden kisojen alkusarjan jälkeen kohtaamisia Kanadan kanssa on kuusi ja Yhdysvaltain kanssa kahdeksan. - Anonyymi
Lajin tuoreimman maailmanrankingin mukaanhan nuo lohkojaot tehdään lajin olympiaturnauksiin ja MM-kisoihin. Sen puoleen on vain ollut sattumaa, että kyseinen listaus ei ole suosinut Suomea ja Ruotsia keskenään samaan alkulohkoon vuoden 2005, tai edes samaan jatkolohkoon vuoden 2007, jälkeen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2454422Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1232879Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412632Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?831606Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161508- 491229
- 851164
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2021052- 45996
- 59993