HS gallup se kertoo karua kieltään.Keskusta katoaa

21<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Tutkimukseen haastateltiin yli 2 400 ihmistä 12. huhtikuuta ja 7. toukokuuta välisenä aikana. Tutkimuksen teki HS:n toimeksiannosta Kantar TNS.


Niin, se heidän mielipiteensä, siihen vaikea ottaa kantaa laajemmin.
kesäkuun 13 pv tulee se oikea gallup. Epäilen yhä keskusta olevan suurin valtuutettujen nuppiluvuissa, nyt siinä ylivoimaisen suurin.

Eduskunnassa menossa geissi ! Mutta se lakiin perustuva. Nyt Filatof kompattiin, hänkin alkoi puhemiehenä politikoimaan.
Perussuomalaiset kuitenkin tulkitsee eduskunnan työjärjestystä niin, että eduskunta voi päättää saman asian pöydälle jättämisestä useaan kertaan. Niinpä Ville Tavio (ps) esitti Filatovin menettelyn viemistä eduskunnan perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi.

Puhemies Filatov päätti tämän vuoksi keskeyttää istunnon keskellä yötä. Istuntoa jatketaan perjantaina kello 13.30. Silloin eduskunta päättää, lähetetäänkö Filatovin menettely perussuomalaisten esittämällä tavalla perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi. Perustuslakivaliokunta arvioisi, oliko Filatovin päätös pöytäämisesityksen sivuuttamisesta eduskunnan työjärjestyksen mukainen.

Todennäköisesti joku hallituspuolueen edustaja tulee perjantaina esittämään, että Filatovin menettelyä ei lähetetä perustuslakivaliokuntaan. Tällöin edessä on äänestys.

Jos enemmistö eduskunnasta hallituspuolueiden johdolla katsoo, että Filatov oli oikeassa eikä perussuomalaisten esitystä uudesta pöydällepanosta tullutkaan käsitellä, keskustelu elpymispaketista jatkuu.

Jos taas eduskunnan enemmistö katsoo, että Filatovin menettely tulee lähettää perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi, elpymispaketin käsittely keskeytyy jälleen.

Perussuomalaisten Tavio arvosteli istunnon keskeyttänyttä varapuhemies Filatovia yöllä siitä, ettei istunnossa ollut tehty vastaehdotusta perussuomalaisten ehdotukselle siitä, että Filatovin menettely viedään perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi.

”Miksi eduskunta äänestäisi asiasta? Ei ole tehty vastaehdotusta”, Tavio kirjoitti.

Varapuhemies Filatov taas sanoi yöllä HS:lle keskeyttäneensä istunnon, koska arveli, että asiasta on todennäköisesti edessä äänestys.

Äänestä
  • Kaikki tutut äänestää ps

    Loikkareita ja sihen tyytyväisiä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki tutut äänestää ps

    Loikkareita ja sihen tyytyväisiä

    Eihän kukaan takinkääntäjiä äänestä.

    Äänestä

  • sipilän lennot

    Äänestä

Paketista olisi kansanäänestys paikallaan, kuin kätevästi olisi saatu raksi kuntavaalien yhteyteen. Tai kun näyttää että hallitus niin hutera, uudet eduskuntavaalit olisi paikka jossa paketista myös äänestys.
Vasemmisto ja vihreät ei kuuluisi maan johtoon, silloin maa menee alamäkeen, mm jo nostaneet kehitysavunkin 1,35 miljardiin, hiissanneet, jonka Sipilän hallitus tästä summasta puolitti sen..

Äänestä

Herra Kapi tiesi tämän!!!

Äänestä

Suomi siis kehittyy!

Äänestä

Oikea+ilon+ja+onnen+päivä+kun+Kepun+kannatus+vaaleissa+alittaa+maagisen+10%+rajan.+👍

Äänestä

Tynkkynen kertoo että kepunuoret sanoo ei elvytys..mikä on siis keskustan tulevaisuus... jakaantuu?

Äänestä
  • keskustaan jää 50000 lestaa?

    Äänestä

  • Kepu hajoaa. Ei kahtia, vaan atomeiksi.

    Äänestä

ei ole rankkaa vaan oikeutettua

Äänestä

kannatan

Äänestä

etu suomelle

Äänestä

Kepusta tulee lestadiolainen hurmospuolue, pieni, mutta fanaatikkoja täynnä.

Äänestä

Kepulit katoaa, joo.

Äänestä

Olen sijoittaja. 7 vuotta sitten lopetin Hesarin tilaamisen. Karmeaa lukea pienipalkkaisten toimittajien punavihreää kateusuutisointia. Tämän jälkeen sijotukseni nousivat voimakkaasti pitkällä tähtäimellä. Minulla on isoimmat riskisijoitukset Sampo, Nokia, kiinteistörahastot, joita on noin kolmannes

Älä luota Hesarin uutisointiin VAIKKA Visio- muutos on hieman poistanut kommunismia

Kolbe olisi suutasoittava linssilude kepussa kiinnostamaton nolla Hesarin manne kiini

Haho ei osaa sijoittaa. Hänen vasen käsivartensa Sakari Puisto nanoteknolohian taloustohtorifyysikko on neuvonantaja. Äänestän haholaisia

Saarikko ja Kurvinen ovat floppeja tieteessä ihan kuin panisi Lindströmin oikeusministeriksi (Soini) tai dramaturgin Harakka liikenneministeriksi (Marin)

Halla- aho 26.5. Oliko Saarikko jotenkin pätevämpi tiede- ja kulttuuriministeriksi kuin Kurvinen? En muista, että kukaan olisi kaipaillut Laura Kolbea Saarikon tilalle.

Äänestä

Hesari ajaa itsensä lilliputti lehdeksi, ketään ei kiinnosta vale uutisointi, lehden pitää olla puolueeton.

Äänestä

Kepu jakaantuu kahtia Saarikon johdolla, Hoskoselle kentän tuki on vahvaa, se nähdään vielä.

Äänestä

Kokkonen sanoi että apupuolue siitä tulee

Lapin Kansa

Äänestä

se hyvä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/us/7c05381a-148a-4070-9b2a-557d0577263d?ref=ampparit:2967

hahhahahahasipilä

Lapin Kansa sanoo että uusi RKP

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu