Tosihan on niin, että: kyllä kasvattajiakin on monenlaisia.
Oman rotunikin kohdalla tiedän muutaman kasvattajan, jotka astuttavat lonkkavikaisen nartun terveellä uroksella kerta toisensa jälkeen. No, kas kummaa, useimmat jälkeläisetkin ovat C-lonkkaisia, mutta sehän ei enää "kasvattajaa" haittaa, kun rahat on jo saatu pois pennun ostajalta.
Katsokaa ihmiset tarkkaan, että pentujenne vanhemmat ovat terveitä!!!!
Oman rotunikin kohdalla tiedän muutaman kasvattajan, jotka astuttavat lonkkavikaisen nartun terveellä uroksella kerta toisensa jälkeen. No, kas kummaa, useimmat jälkeläisetkin ovat C-lonkkaisia, mutta sehän ei enää "kasvattajaa" haittaa, kun rahat on jo saatu pois pennun ostajalta.
Katsokaa ihmiset tarkkaan, että pentujenne vanhemmat ovat terveitä!!!!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei lonkkavika ihan niin suoraa periydy, että c-lonkkaiselta tulee c-lonkkaisia.
Siihen vaikuttaa perimä, pentuajan liikunta ja ruokinta suuresti.
Toki aina on hyvä ottaa selville rodun pevisa ja katsoa, että pennun vanhemmat, kauemmaksikin suvussa, ovat pevisa-tarkastetut ja jalostuskelpoiset.
...mutta, itse en ainakaan ostaisi C-lonkkaisen nartun pentuja.
Toki liikunta ja ruokinta pentuaikana vaikuttavat, mutta olisi tosi "riskaabelia" ja sitä paitsi mielestäni vastoin omaa "etiikkaani" (yritä kasvattaa oman rotusi TERVEITÄ YKSILÖITÄ) astuttaa edes C-lonkkaista narttua. Tilastoja jos viitsii "syynätä", niin perinnöllisyyskin astuu ikävä kyllä kuvioihin mukaan.
mitenhän sitten 2 x AA tekee jopa DD jne? Ja vastaavasti CC AB tekee AA. Se on varsin mystinen juttu, eikö vain.
Kuten täällä on jo kerrottu kaikki ei näidenkään kanssa ole yksi yhteen. C-lonkat ei vielä ole pahat verrattuna moniin muihin.Jos kaikki jättää käyttämättä kapenee jalostuspohja huomattavasti ja se on rotujen kannalta huonoakin huonompi asia. Ei se tee kasvattajasta huonoa oman edun tavoittelijaa jos käyttää sitä c-lonkkaista sillä yleensä toinen vanhemmista on lonkiltaan parempi.
se on huono kasvattaja joka ei tutki käyttämäänsä materiaalia ja ei kerro pennun ostajille rehellisesti rodussa piilevistä vioista. Ja sellainen kasvattaja on mielestäni huono joka haukkuu muiden kasvatustyötä ja näkee omansa vain oikeana.
Kunnon kasvattajan tuntee siitä että hän tuntee rotunsa ja katselee koko rotua ja ajattelee koko rodun parasta ei vaan oman työnsä.
kunnon kasvattaja myös opettaa pennun ostajan omakätisesti ja on aina valmis neuvomaan tyrkyttämättä itseään.
Ja jos pentuun tulee vika kunnon kasvattajan tuntee myötäelämisen taidosta syyllistämättä koiran omistajaa tai itseään.
Kunnon kasvattajan näkee aina hankkivan uutta tietoa rodustaan maan rajojen ulkopuoleltakin. Kunnon kasvattaja on utelias ja kyselevä, eikä koskaan ole kaikkitietävä.
Nämä ominaisuudet pistävät sinutkin löytämään kunnon kasvattajan rodussasi.
itse olisin vielä lisännyt, että entäpä rodun kanssa jolla on jo kapea jalostuspohja ja useimmat koirat ovat c-lonkkaisia? Rodussani kun ei ole Suomessa kuin noin 80-100 koiraa ja sillä ei kovin hienoja jalostussuunnitelmia tehdä, pentujakin rekisteröidään vuosittain 2-15. Rotua en viitsi mainita, ettei minua voida tunnistaa sen vuoksi.
Omistanikin on kaksi tuotu muualta, koska pentuja ei ollut silloin. Tosin en ole kasvattaja, vaan harrastaja.
muualta löytyy lisää jalostuspohjaa. Ja toivottavasti mitkään rahastajat eivät hääri kasvattajina. Oletko ottanut selvää mikä on lonkkatilanne muualla? Rotu on tuntuu mielenkiintoiselta vähyytensä takia. Siinä ovat kyllä kasvattajat todella avainasemassa Suomessa rodun historiaa joskus luettaessa. Itse en kyllä uskaltaisi lähteä noin pienen materiaalin kanssa touhuamaan ja pelkäisin varmaan koko ajan tietojeni riittämättömyyttä. Siinä ei tarvita periaatteessa kuin yksi paskiainen kasvattajana niin paljon on menetetty ja kasvattajien välillä olisi tiedon saannin pelattava ja mitään ei saisi piilottaa puskan alle.
Kyllä C-lonkat ovat todella huonot !
Mutta kyllä huono lonkkaisia koiria on käytetty kun tilastoja seuraa ....törkeää !!
Olen myös seurannut läheltä ison suositun
rodun kasvattajaa .Terveydestä puhutaan ja
ollaan niin hyviä "kasvattajia" kuitenkin
kantanarttu on sairas ja sen jälkeläisissä
samaa sairautta havaittu .Lopetti 1 vuotiaan
kasvattinsa tähän samaan sairauteen johon jo
"isoäiti" on sairastunut.
Silloin ei voi puhua kuin sairaasta suvusta
ja pitäisi vaihtaa linjaa.
Surullista kun sairas yksilö joutuu pennun
ostajalle joka ei tällaisista tiedä mitään
mitä suvussa on jo todettu.
Hyvällä tuurilla useampi pentu pysyy terveenä
mutta se sairas yksilö kun tulee omalle
kohdalle niin kaikki muuttuu suruksi ja rahan
menoksi.....siinä olet sitten murheinesi !
Ja vain kasvattaja tietää totuuden !!!
Kantapään kautta kyllä SILMÄT aukenevat !