Onko Suomen eduskunta ja sen arvovalta vedetty lokaan? Siitä on tehty "holli-talli" jossa pienen ryhmän huutoäänestyksellä on saatu sekaisin kuin joku arabialainen basaari. Tällaista touhuako halutaan lisää Suomeen?
Onko Eduskunnan arvovalta vedetty lokaan
Anonyymi
19<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Intersektionaali monarkistien arvovaltaa on siis loukattu olemalla eri mieltä heidän kanssan
Demareiden arvovaltaa tulee loukkaamaan vielä enemmän se että me pistetään ne maksamaan valtion budjetin ylitys omasta pussista.
Samaa mieltä, tulee mieleen kun Smp oli eduskunnassa ja Veikko Vennamo piti kantaa salista ulos. Ei voi ymmärtää miten ihmiset äänestävät näitä perussuomalaisia.
Vai piti kantaa salista ulos? Sut pitää varmaan sitten jahdata kepillä ulos? Sehän on varsin sivistynyttä toimintaa kerrassan
Mistä ihmeestä tähän puolueeseen tulee noita venäjänkielen dosentteja ja tohtoreita? Arto Luukkanen on poliitikko, teologi, historioitsija sekä Venäjän ja Itä-Euroopan tutkija. Hän työskentelee Helsingin yliopiston alue- ja kulttuurintutkimuksen oppiaineessa Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistonlehtorina.
Halla-aho on koulutukseltaan hän on kielitieteilijä ja filosofian tohtori, väitteli filosofian tohtoriksi muinaiskirkkoslaavista.
Miten tulee mieleen, että olisiko Putinilla jotakin tekemistä ?
IS:
"Torstaina huomiota herätti perussuomalainen dosentti ja tutkija, tohtori Arto Luukkanen, joka vertasi Twitterissä perussuomalaisten eduskuntaryhmää talvisodan Summan taistelujen sankareihin.
– Summan sankarit 1939 = PS:n eduskuntaryhmä. Mikä yhdistää? Isänmaan puolesta töissä niin arkena kuin pyhänä.
Vertausta pidettiin mauttomana ja talvisodan veteraanien kannalta jopa loukkaavana.
Luukkasta muistutettiin myös siitä, että puheenjohtaja Jussi Halla-aho ja yksi maratonkeskustelun pääpuhujista, kansanedustaja Sebastian Tynkkynen ovat siviilipalvelusmiehiä."
Naurettava farssi jatkuu eduskunnassa, persuedustajat lukevat pöntöstä vanhoissa lehdissä olleita persukannattajien kirjoituksia. Tämä on toimivaa eduskuntatyötä, eikö totta puolueen kannatajat?
Kyllä siis että suvakit jaksavat valittaa siitä että joku puolue on eri mieltä jostain asiasta. Siis onhan se nyt kerrassaan kamalaa olla eri mieltä.
Kannattajat tykkää kun luetaan virsikirjasta virsiä ja runokirjasta runoja ja näitä olisi pitänyt hallituspuolueen kansanedustajien olla kuuntelemassa.
Nyt kaikki jotka aiotte äänestää persuja, menkää katsomaan Areenan suoraa lähetystä eduskunnasta. Näitäkö pitäisi äänestää? Ei, ei koskaan.
Ei todellakaan voi äänestää noita pellejä. Nyt viimeistäänkin on selvää että nuo persut paljastivat ihan itse tyhmyytensä, onneksi ennen vaaleja.
Luulen että kannatus pikemminkin nousee.
Itse en taas näe mitään muuta vaihtoehtoa äänestämiselle kuin PS, vaikka kaikissa asioissa ei ihan natsaakaan, mutta ns vähiten huono kaikista huonoista puolueista.
Itse taas en voi ymmärtää, miten kukaan voi äänestää vihreitä tai vasemmistoa, mutta valintahan on vapaa.
Vaaleissahan tuo sitten nähdään, mutta ainakin omassa "duunarikuplassa" on PS ylivoimaisesti suosituin.
Luulen että kannatus pikemminkin nousee.
Itse en taas näe mitään muuta vaihtoehtoa äänestämiselle kuin PS, vaikka kaikissa asioissa ei ihan natsaakaan, mutta ns vähiten huono kaikista huonoista puolueista.
Itse taas en voi ymmärtää, miten kukaan voi äänestää vihreitä tai vasemmistoa, mutta valintahan on vapaa.
Vaaleissahan tuo sitten nähdään, mutta ainakin omassa "duunarikuplassa" on PS ylivoimaisesti suosituin.
Tämä valtion konkurssi jota persut manaavat, tekee noin 20€/ henkilö 30 vuoden aikana. Mitähän minä saisin sillä rahalla valtiolta? Minä kyllä uskon, että se on suomalaiselle teollisuudelle ja viennille tärkeämpää.
Miksihän Suomen tärkeimmät teollisuusjohtajat pitävät tämän paketin nopeaa hyväksymistä tarpeellisena? Kummat ovat enemmän Suomen asialla persut vai vientiteollisuus?
Tällainen on johtaja tällä eduskunnan valtausta tekevällä porukalla:
"Taiteilijat, papit ja poliitikot ovat pääsääntöisesti turhia. Yhteisö selviäisi toiminnoistaan mainiosti ilman heitä ja kaikki heidän toimintonsa ovat mahdollisia vain muiden ryhmien toiminnan ansiosta. Varsinkin taiteilijoita vaivaa yleisesti katkeruus tiedettä kohtaan, mutta yhtäkään taulua ei maalattaisi ilman kemianteollisuutta, joka on soveltavaa luonnontiedettä. Näiden ammattikuntien turhuutta muulle yhteisölle ilmentää mm. se, että ne elävät muun yhteisön almujen varassa (kutsutaan valtionavuksi).
Älykkyyden, milloin sitä ei käytetä mihinkään välttämättömään, arvottaminen on subjektiivista, mutta harva kai kiistää, että esimerkiksi hyvän kirjan lukeminen tai järkipuheen kuunteleminen stimuloi ajattelua ja tuottaa hyvää mieltä. Minun mielestäni on aivan outo ja loukkaava ajatus, että Esko Valtaoja ei olisi arvokkaampi kuin joku Juha Valjakkala, Helena Lindgren tai asematunnelissa seinää kannatteleva maahanmuuttaja."
http://www.halla-aho.com/scripta/ihmisarvosta.html
Kovaa on teksti.
Tämähän on aivan selvää puoluejohtajan puhetta:
"Jos väitetään, että kaikki ovat samanarvoisia, väitetään samalla, että ihmisen arvo tunnetaan ja se voidaan mitata. Ellei sitä voida mitata, ei voida todentaa, miten paljon kullakin yksilöllä on sitä. Mikään ulkoa (taivaasta) tuleva ominaisuus ihmisarvo ei voi olla, tai ainakaan sitä ei voida sellaiseksi osoittaa, koska sitä ei ole kirjoitettu tähtiin, vesiin eikä kallioihin. Itse asiassa mikään ei viittaa siihen, että ihmisten yhtäläinen arvokkuus (tai ylipäänsä arvokkuus) olisi mitään muuta kuin ajallemme tyypillinen konventio ja julistus, samanlainen kuin menneiden aikojen aksioomat: "aurinko kiertää maata", "paavi on erehtymätön", "naisella ei ole sielua", "itsetyydytys aiheuttaa likinäköisyyttä". Jälkimmäisiin on aikanaan uskottu aivan yhtä sokeasti kuin nykyään samanarvoisuuteen. Niiden tueksi on ollut yhtä vähän mitattavaa evidenssiä kuin on samanarvoisuuden tueksi. Koska niitä ei ole voitu perustella, ne on julistettu aksioomiksi, joita ei tarvitse perustella."
http://www.halla-aho.com/scripta/ihmisarvosta.html
Missähän tilassa noita blogeja on väsäilty?
Onneksi EU-tukipaketista äänestetään ensiviikon tiistaina ja perussuomalaisten puheet ovat vaienneet!
Onneksi EU-tukipaketista päästään äänestämään ensi tiistaina ja perussuomalaisten puhemaratooni päättyi.