viimeisen neljänneksen aikana elämässä oli vain kaksi tärkeää asiaa. Ilo siitä kun tapasi kauan tunnetun ihmisen ja olla töissä elämän tärkeimmässä työpaikassa. Millään muulla ei ollut niin suurta merkitystä. Kun ne molemmat menetti, jäi vain taistelu selvitä päivästä kerrallaan. Kuka se sitten olikaan joka ajatteli että kyse oli jostain muusta, ehkä itsensä hyväksymättömyydestä tai aikaisemman elämän vaikeuksista, mutta niin se ei ollut koskaan. Kaikki tämä olisi selvinnyt yhdellä tai muutamalla kysymyksellä. Sen sijaan elämästä tuli tragedia niin monella tapaa. Ehkä ei koskaan tule ymmärrystä siitä, miksi henkilön omalla mielipiteellä ei ollut mitään merkitystä? Niinkö ihmiset toimivat ja miksi he toimivat niin? Loppuelämän ajan tietyt asiat muistuttavat siitä kaikesta. Ei sellaista loppuelämää olisi haluttu koskaan saada. Elämän laatu on kärsinyt paljon ja tulevaisuus ei näytä niin hyvältä kun se näytti ennen kuin kaikki aloitettiin. Kauhun vuodet eivät unohdu koskaan.
Elämästä hiukan
Anonyymi
052
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.