Kukaan ei tuntunut tietävän, mitä seuraavaksi tapahtuu: äänestetäänkö täysistunnossa, ja jos äänestetään, niin mistä äänestetään?
Eduskunnassa täysi farssi – varapuhemies Tarja Filatov myönsi tehneensä virheen
Elpymispakettikeskustelu meni perjantaina farssin puolelle, kun eduskunnan virkamiesjohto ei tiennyt, mitä pitäisi tehdä.
Keskiviikkona alkanut täysistunto sai perjantaina yllättävän käänteen kello 13.30, kun kansanedustajien oli tarkoitus äänestää perussuomalaisten tekemästä esityksestä, joka koski varapuhemies Tarja Filatovin (sd) torstain ja perjantain välisenä yönä tekemää päätöstä.
Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Vähämäki esitti elpymispakettia koskevan hallituksen esityksen pöydälle panoa, mutta Filatov kieltäytyi tästä eduskunnan työjärjestykseen vedoten.
Filatovin senhetkisen tulkinnan mukaan saman asian voisi panna pöydälle vain kerran, ja SDP oli pannut saman asian pöydälle jo aiemmin keskiviikkona.
Perussuomalaiset oli asiasta eri mieltä. Perussuomalaiset esitti, että Filatovin yöllinen päätös tulisi saattaa perustuslakivaliokunnan tutkittavaksi.
Täysistunnon jatkuttua perjantaina Filatov ilmoitti yllättäen muuttaneensa kantaansa, ja että seuraavaksi äänestettäisiin perussuomalaisten esittämästä pöydälle panosta – siis esityksestä, jonka Filatov oli torstain ja perjantain välisenä yönä hylännyt.
– Tämä on hyvin epäselvä tilanne, Filatov sanoi ennen täysistunnon keskeyttämistä.
Filatovin ilmoitus sai eduskunnan sekaannuksen valtaan ja täysistunto keskeytettiin.
Täysistunnon piti ensin jatkua kello 14.20, mutta kello 14.22 eduskunta tiedotti, että täysistunto jatkuukin vasta kello 15.15.
Olen todennut tänään puhemiesneuvostossa, että esitän perustuslakivaliokunnalle, että selvitämme pöydällepanoasian perustuslakivaliokunnan omana asiana, -perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Antti Rinne (sd) kertoi
Eduskunta sekaannuksen vallassa, sosialisti sekoilee
3
112
Vastaukset 3
- Anonyymi
Demareilta puuttuu koordinaatio, kuin maski aikaan, kukaan tiedä mitään.
- Anonyymi
Demarius ei ole merkki pätevyydestä
- Anonyymi
Sosialismi on rikos yhteiskuntaa vastaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1381520- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69936Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi272769- 68733
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37619
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7581Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33561- 60557
