Suomi ansaitsisi paremman pääministerin

Jokaisen koululaisen pitäisi oppia, mikä on Sanna Marin. Sillä hän on pahin esimerkjki siitä, mihin demokratia ja vasemmistolaine politiikka voi vääriin käsiin ajautuessaan tuottaa.

Tähän mennessä Marin on ilmeisesti leikkinyt Tytti Yli Viikaria ainakin 23 miljardin euron edestä. Eikä kausi ole edes puolessa. En itse kykene selittämä'n, miksi sosiaalidemokraatit ehdoin tahdoin haluavat tällaisia velkoja muille ihmisille. Nyt ei enää voi puhua mistää "valtionhoitajapuolueesta", vaan vaikutin on puhtaasti ahneus.

Demareiden ikuinen vuodekumppani kokoomus on myös tästä mielissään. Huusko toki valehtelee punaisen siniseklsi ja keltaisen mustaksi tai mitä tahansa. Ei hän turhaan ole harjoitellut taitoaan kolmattakymmenettä vuotta. Tietäen, ettei se normaali äänestäjä niin kauhean fiksu loppujen lopuksi ole...
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Eipä riitä Sannalle enää 23 miljardia, ylittynyt jo.

Äänestä

Näin kunnallisvaalien alla äänestäjien kannattaa muistaa, että demarit ottavat mallia Marinista, Rehellinen demari on aina ollut satuolento, joten ääni demareille menee h(H)arakoille.

Äänestä

Demari muuttaa kaiken olemassa olevan hyvän paskaksi.

Äänestä

Sosialismi on rikosyhteiskuntaa kohtaan. Se niin monesti nähtynä.

Äänestä

Vain persut pystyvät paskomaan omaan suuhunsa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Känä_ kirjoitti:

Jokaisen koululaisen pitäisi oppia, mikä on Sanna Marin. Sillä hän on pahin esimerkjki siitä, mihin demokratia ja vasemmistolaine politiikka voi vääriin käsiin ajautuessaan tuottaa.

Tähän mennessä Marin on ilmeisesti leikkinyt Tytti Yli Viikaria ainakin 23 miljardin euron edestä. Eikä kausi ole edes puolessa. En itse kykene selittämä'n, miksi sosiaalidemokraatit ehdoin tahdoin haluavat tällaisia velkoja muille ihmisille. Nyt ei enää voi puhua mistää "valtionhoitajapuolueesta", vaan vaikutin on puhtaasti ahneus.

Demareiden ikuinen vuodekumppani kokoomus on myös tästä mielissään. Huusko toki valehtelee punaisen siniseklsi ja keltaisen mustaksi tai mitä tahansa. Ei hän turhaan ole harjoitellut taitoaan kolmattakymmenettä vuotta. Tietäen, ettei se normaali äänestäjä niin kauhean fiksu loppujen lopuksi ole...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu